Oppimisen tuki ja erityisopetus
Jos sinulla on oppimisvaikeuksia tai opiskelusi lukiossa ei muuten suju toivotulla tavalla, varaa aika erityisopettajalta. Häneltä saat oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin liittyvää tietoa sekä tukea ja ohjausta opiskeluusi. Erityisopettajan kanssa työskennellään usein yksilöllisesti tai pienryhmässä. Myös opiskelijan huoltajat voivat olla suoraan yhteydessä erityisopettajaan. Mikäli opiskelijalla on jo aiemmin havaittuja oppimisen ongelmia tai pulmia, tulisi erityisopettajaan olla yhteydessä mahdollisimman pian lukion alkaessa.
Erityisopettajana toimii Satu Reinikainen puh. 050 390 4740. Hän on lukiolla joka päivä.
Oppimisen tuki ja erityisopetus
Erityisopettajan tuki, ohjaus ja opetus lukiossa tukee aineenopetusta keskittymällä oppimisen taitoihin ja opiskelijan vahvuuksiin. Erityisopettaja suunnittelee ja koordinoi tarvittavaa tukea, osallistuu yksilöllisiin palavereihin ja tarjoaa ohjauksellista apua esimerkiksi opiskelutekniikoissa, keskittymisessä, ajanhallinnassa sekä lukemisen ja kirjoittamisen taidoissa.
Ylöjärven lukiossa kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat tekevät lukiseulan, jonka perusteella erityisopettaja kutsuu heidät tarkempaan arviointiin ja tarvittaessa yksilölliseen lukitestiin. Mikäli opiskelijalla todetaan lukivaikeus tai muu tuen tarve, laaditaan Wilmaan oppimisen tuen suunnitelma, joka auttaa opiskelijaa opettavia opettajia tuen toteutuksessa. Opiskelijan kannattaa keskustella erityisjärjestelyistä opettajiensa kanssa erityisesti periodien vaihtuessa.
Tukiopetus ja tukiopintojaksot
Ylöjärven lukiossa opiskelijan oppimista tuetaan monin tavoin. Tarjolla on vuosittain tukiopintojaksoja (ÄI, MA, EN), joista saat lisätietoa opinto-ohjaajilta. Lisäksi opiskelija voi saada tukiopetusta aineenopettajalta. Tukiopetuksen toteutuminen edellyttää opiskelijan omaa aktiivisuutta. Apua kannattaa pyytää heti, kun haasteita ilmenee.
Lukilausunto ja erityisjärjestelyhakemukset ylioppilaskirjoituksiin
Sähköisen lukilausunnon ja erityisjärjestelyhakemuksen opiskelijan kanssa tekee erityisopettaja. Opiskelijan ja huoltajan vastuulla on huolehtia yhteydenotosta erityisopettajaan lukilausunnon ja erityisjärjestelyiden hakemiseksi ylioppilastutkintolautakunnalta ajallaan.
Mikäli opiskelijalla on todettu lukiossa lukitestein lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus eli lukivaikeus, voidaan hänelle tarvittaessa tehdä lukilausunto, jolla haetaan ylioppilaskirjoituksiin erityisjärjestelyitä, kuten lisäaika, kirjasinkoon suurentaminen tai suurempi näyttö. Jos opiskelija ei koe tarvitsevansa erityisjärjestelyitä ylioppilaskirjoituksiinsa, voidaan lukilausunto lähettää Ylioppilastutkintolautakuntaan arvostelussa huomioon ottoa varten. Huomiointi toteutuu vain hylätyissä arvosanoissa. Erillistä pienryhmätilaa voidaan hakea lukivaikeuden perusteella, jos lukivaikeuden arvioidaan vaikuttavan koesuoritukseen erittäin paljon.
Myös sairauden, vamman tai vaikean elämäntilanteen perusteella voi anoa erityisjärjestelyjä. Tässäkin tapauksessa hakemus erityisjärjestelyistä tehdään kirjallisesti YTL:n laatimalle sähköisellä lomakkeella. Hakemukseen liitetään lääkärin, kuraattorin, psykologin tai terveydenhoitajan lausunto. Ota yhteyttä erityisopettajaan myös, jos erityisjärjestelyitä tulee hakea näistä syistä.
Erityisjärjestelyhakemukset on toimitettava ylioppilastutkintolautakuntaan viimeistään:
- Keväällä alkavia kirjoituksia varten 30.11.
- Syksyllä alkavia kirjoituksia varten 30.4.
Erityisjärjestelyjä on suositeltavaa käyttää ja kokeilla jo lukio-opintojen aikaisissa kokeissa, jotta niiden vaikuttavuutta ja tarvetta voidaan arvioida ennen ylioppilaskirjoituksia. Yhteydenotto erityisopettajaan kannattaa siis tehdä heti lukio-opintojen alussa.
Ylioppilastutkintolautakunnan ohjeet erityisjärjestelyihin liittyen