Valovuosi

Olen aina pitänyt syksystä. Osaan nauttia siitä, kun ilma muuttuu viileän pistäväksi eikä auringonpaiste enää lämmitä. Syksyn muuttuvat värit, muuttolintujen parvet ja luonnon valmistautuminen talvehtimiseen luovat tunnelmaa, joka kutsuu pohtimaan myös omaa suuntaa, unelmia ja tavoitteita.

Opiskelijoille syksy merkitsee uuden lukuvuoden alkua ja jokaisena syksynä myös uudenlaiseen rooliin astumista. Lukiossamme on paljon nuoria, jotka ovat juuri päättäneet ensimmäisen opiskeluperiodinsa lukiolaisina. Nyt on ensimmäinen päättöviikkokin jännitetty ohi. Tämän lyhyen syksyn aikana koululaiset ovat kasvaneet opiskelijoiksi.

Toisen vuoden opiskelijoille alkanut lukuvuosi on merkittävää tietojen ja taitojen kypsyttämisen aikaa. Kakkoset ovat monella tavalla merkittävässä roolissa opiskelijayhteisössä.

Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat juuri päättyneet. Abiturientit ovat saaneet ensimmäiset kokemuksensa useiden kurssien kertaamisesta ja kertaamisen aikatauluttamisesta. Heille on selvinnyt, mitä liikuntasalin lukittujen ovien takana tapahtuu ylioppilaskirjoitusten aikaan. Monet kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijat testailevat jo siipiään syksyn tuulissa.

Luonnolle talven tulo merkitsee kasvun loppumista, mutta meille lukion väelle syksy on uusien hedelmien kypsyttämisen aikaa. Syksyinen, hiljalleen pimenevä sekä kirpeän raikkauden ja loskaisen sateen välillä kamppaileva luontomme tulee taas kerran olemaan näyttämönä oivalluksille, sinnikkyydelle ja kasvulle. On mahtavaa olla mukana tässä työssä.

Iloja ja onnistumisia jokaisen syksyyn!

Ramona Vehkala, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja

Viuh ja voih. Lukio on viimeistä sinettiään vaille paketissa, mikä on sekä ihanaa että haikeaa. On ihanaa päästä kokeilemaan mihin kaikkialle sitä näillä eväillä pääsekään, mutta toisaalta on haikeaa jättää taakseen tämä kaikki tuttu ja turvallinen arki Valossa. Onneksi lukiosta saamani eväät ovat kuin monipuolinen lounas, jolla potkii pitkälle. Sosiaaliset taitoni, esiintymiseni, tiimityötaitoni, tietotekninen osaamiseni sekä aikatauluttaminen ovat kehittyneet ja auttavat pärjäämään tulevaisuudessa. Ehkä vähän kulutettu luettelo, mutta sen lisäksi Valo on mielestäni antanut vielä ainakin yhden hyvän taidon, nimittäin yritteliäisyyden asenteen. Enkä nyt tarkoita vain yrittäjyyttä vaan ylipäänsä asennetta, että aina kannattaa yrittää ja epäonnistumisistakin oppii aina jotakin. Uskon että elämässä pääsee pitkälle, kunhan uskaltaa vain yrittää.

Toisin kuin viime vuonna, me kerkesimme varautua ja tottua koronan tuomiin erikoisjärjestelyihin lukuvuoden ajan: ensinnäkin maskeja käytettiin jatkuvasti niin koulupäivinä kuin ylioppilaskokeissakin. Olisi mielenkiintoista tietää vaikuttiko heikompi hapen saanti työskentelyyn ja lopputulokseen lopulta merkittävästi. Valossa oli sinänsä onnekas tilanne lukuvuonna 2020-2021, ettemme joutuneet kuin muutamiksi viikoiksi etäopiskelemaan syksyn kirjoitusten korvilla, mutta muuten saimme opiskella ja nähdä kavereita koulussa tavalliseen tapaan.

Toiveissa oli, että olisimme päässeet abiristeilylle ja viettämään penkkareita, mutta luonnollisesti nämä toiveet kariutuivat kevään mittaan. Sinänsä ikävää, ettei meillä ole kerrottavana tarinoita abiristeilyn hurjasta menosta tai rekka-ajeluista, mutta toisaalta on vaikea kaivata kaikkea tuota, kun ei edes oikeastaan tiedä mistä jäi paitsi. Onhan tässä jo vuoden ajan kielletty kaikki suuremmat juhlat, joten sitä osasi olla oikeastaan jo kiitollinen siitä, että sai tulla koululle penkkariasussa ja oli edes pienimuotoisen abigaala ruokalassa. Oli se ainakin parempi kuin Teams-penkkarit. Vaikka meiltä jäikin lähes kaikki abivuoden tapahtumat pitämättä, voimme lohduttautua sillä, ettei kellään muulla ole tällaista poikkeuksellista tarinaa kerrottavanaan abivuodestaan.

Kevät oli kieltämättä rankka. Ylppäreihin lukeminen kotona ei enää oikein tahtonut sujua, kun kaikki muu vastapainoa tuova tekeminen oli melko rajoittunutta. Kirjoituksista kuitenkin selvittiin ja ilokseni numerot olivat kutakuinkin toivotunlaiset. Ja onneksi nykyään on rajaton uusimismahdollisuus, joten aina pääsee korottamaan, kun siltä tuntuu.

Nyt tässä juhlajärjestelyiden lomassa tätä kirjoittaessani tulevaisuus näyttää Valoisalta. Lauantaina saamme pitää ylioppilasjuhlat, ihka oikeat kekkerit! Pitkästä aikaa näkee sukulaisia ja saa juhlia. Siellä tietysti mummelit ja muut kyselevät, että mikäs minusta tulee isona. Sitä en todellakaan vielä tiedä, mutta sen olen oppinut, että ainakin aion yrittää. Sen näkee sitten mihin se lopulta johtaakaan.

Kiitos kaikesta opettajat, ystävät, 3. kerroksen väki sekä muu henkilökunta, jotka mahdollistitte lukiovuotemme sujumisen.

Aurinkoista kesää ja muistakaa juhlia ylioppilaat!

Elina Rautanen, tuore ylioppilas

Korona-ajan kotoilun vastapainoksi muistoja muualta, osa 2: lukiomme opiskelija Pablo Gonzales Torres kertoo matkailumuistoistaan.

Olen ollut todella onnekas, koska koko lyhyen elämäni olen saanut matkustella ja nähdä maailmaa. Vanhempani ovat Chilestä, ja koska pyrimme käymään kerran vuodessa siellä, olen tottunut kaiken pituisiin matkoihin.

Kaikki alkoi siitä, kun vain puoli vuotta syntymäni jälkeen lensimme Suomesta Frankfurtin ja Buenos Airesin kautta Chileen. 2,5 tuntia Frankfurtiin, sieltä 14 tunnin lento Buenos Airesiin ja sieltä vielä toiset 2,5 tuntia Santiago de Chileen. Noin 19 tuntia lentokoneessa yhteensä. Yhteensä ovelta ovelle välilaskuineen kaikkineen 30 tunnin reissu per suunta! Sillä matkalla minut kastettiin ja pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa sukulaisiani toiselle puolelle maailmaa.

Nyt, syntymästäni lähtien, olen käynyt yli 17 maassa. Nykyään meidän vuotemme matkustuksen kannalta menee sillä tavalla, että lennämme kuukaudeksi Chileen jouluksi ja uudeksi vuodeksi. Joko hiihto- tai syyslomalla suuntaamme jonnekin suurkaupunkiin, esimerkiksi Lontooseen, Pariisiin tai New Yorkiin. Kesällä lähdemme aurinkoiseen maahan kuten Kreikkaan, Kroatiaan tai Espanjaan. Pikkulomat ovat aina ”ehkä”, mutta kesällä aurinkoon ja talvella Chileen ovat varmoja matkoja. Vuodessa lentotunteja kerääntyy jopa 50-60 tuntia, mikä on aika paljon. Korona-aikaan lentotunteja ja uusia maita on tietenkin kertynyt nolla.

Ulkomailla minulle on tapahtunut enemmän mielenkiintoisia asioita kuin Suomessa yhteensä ja kokemukset sieltä ovat parhaita. Kuten muutama vuosi sitten kun olimme matkalla New Yorkiin, törmäsimme Mikko Kuustoseen Santiagon lentokentällä. Hän oli menossa Perun pääkaupunkiin Limaan samalla lennolla. Sattumalta hän jopa päätyi istumaan viereiseen penkkiriviin lentokoneessa. Meillä oli pitkät keskustelut kentällä ja koneessa ja molemmat olimme yhtä hämmentyneitä siitä, mikä on todennäköisyys nähdä toinen suomalainen yli 14 000 kilometrin päässä Suomesta.

Ei ainoastaan ulkomailla tapahdu jotain erikoista, myös itse kentillä tapahtuu. Lentoja peruuntuu tai myöhästyy. Kiitorata on jäässä tai laskutelineessä vikaa. Ehkä huonoin lentokokemus oli se, kun olimme jälleen Chileen menossa tällä kertaa Madridin kautta (yleensä lennämme Pariisin kautta) ja meidän laskutelineemme oli rikki. Koko lento myöhästyi tunnilla, mikä saattaa kuulostaa pitkältä ajalta, mutta on oikeasti aika pieni myöhästyminen. Sää oli sinä yönä kamala Brasilian ja Atlantin yllä, mutta kun olimme laskeutumassa Chileen, ruumasta kuului iso pamahdus ja kaikki luulivat, että laskuteline meni rikki kymmentä sekuntia ennen laskeutumista. Kaikki oli kuitenkin laskutelineen kannalta hyvin ja pamaus jäi kaikille mysteeriksi.

Pablo Gonzales Torres, 1. vuoden opiskelija

P.S. Koronasta huolimatta lukiossamme on riittänyt tänäkin lukuvuonna kansainvälistä meininkiä:

Koulumme opettaja Anri Tuohimäki järjesti ESN-opiskelijakonferenssin yhteistyössä muiden suomalaisten ESN-koulujen koordinaattoreiden kanssa ja toteutti lisäksi neljä muuta ESN-etäprojektia yhteistyössä muiden koulujen kanssa. 

ESN-opiskelijakonferenssin osanottajat tekivät kansainvälistä vapaaehtoistyötä verkon välityksellä. Ylöjärven lukiosta oli mukana opiskelija Aino-Sofia Juurijärvi. 

Tandem-projektissa Ylöjärven lukion opiskelijoille löytyi kumppaneita italialaisesta ESN-verkoston koulusta. Muun tutustumisen ohessa tandemprojektin tavoitteena oli, että suomalaiset opiskelijat oppivat kumppaneiltaan hieman italiaa ja vastavuoroisesti opettavat hieman suomea italialaisille opiskelijoille. 

Unkarilaisten opiskelijoiden kanssa toteutettiin ”Stories of our Grandparents” -projekti, jossa opiskelijat haastattelivat omia isovanhempiaan heidän elämänvaiheistaan ja historiallisista tapahtumista, ja 1900-luvun historiaa kerättiin yhteiselle aikajanalle. 

 Anri Tuohimäki oli mukana järjestämässä myös ESN Book Talks -projektia sekä Gender Equality in Europe -projektia. 

Lisäksi espanjan tunneilla oltiin yhteydessä hollantilaisen ESN-koulun espanjanopiskelijoihin kirjeitä, kuvia ja videoita jakamalla. Syys-joulukuussa perulaisten nuorten kanssa tutustuttiin etätapaamisissa toistemme kulttuuriin, mm. juhlaperinteisiin, viettämällä yhteiset etäpikkujoulut. 

Korona-ajan kotoilun vastapainoksi muistoja muualta, osa 1: lukiomme opiskelija Angelina John kertoo, miltä tuntui asua ulkomailla.

Olen muuten asunut koko elämäni Suomessa, mutta muutimme viisi vuotta sitten syksyllä Kanadaan ja siellä asuimme vuoden ja pari kuukautta. Aluksi oli hieman outoa puhua englantia koko ajan, mutta totuin kyllä siihen aika nopeasti! Kanadassa kävin kristillistä yksityiskoulua, joka sijaitsi kaukana kaupungin keskustasta.

Muistan vieläkin ensimmäisen koulupäiväni Kanadassa! Olin tosi ujo, mutta luokkalaiseni saivat oloni tuntumaan paremmalta ja aloin selittämään heille elämääni Suomessa. Samana vuonna talvella luokkakaverini suostuttelivat minut liittymään koulun koripallojoukkueeseen ja liityin! Joukkueemme pelasi muita kouluja vastaan, ja minua aina jännitti pelit, haha! Parasta joukkueessa oli hyvä ja kannustava joukkuehenki, rukoileminen ennen pelejä ja vieraspelit.

Asuminen ulkomailla oli erittäin mielenkiintosta! Ympäristöni oli tukeva ja ystävällinen, ja sopeuduin siihen heti! Meidän koulu ja kirkko sijaitsivat samalla alueella eli kävimme kaikki koulua yhdessä ja sunnuntaisin sekä perjantaisin kokoonnuimme kirkkoon. Perjantaisin oli Youth Nights eli Nuoren ilta ja silloin lauloimme, tanssimme, rukoilimme ja kuuntelimme Herran sanaa!

Koulunkäynti Kanadassa oli helppoa ja opettajat ja luokkalaiseni olivat erittäin avuliaita. Meillä oli joka päivä samat lukujärjestykset, paitsi perjantaisin jolloin tulimme kouluun myöhemmin. Koulu alkoi kahdeksalta aamulla ja loppui kolmen jälkeen. Ensimmäinen aine joka päivä oli Raamattu. Kuljin aina koulubussilla! Suomessa on eripituiset lukujärjestykset, mutta kuljen silti bussilla joka päivä. Suomessa myös on tarjolla ilmainen lounas, mutta Kanadassa pitää tuoda omat ruuat sekä lukukausimaksut ovat kalliita.

Oli surullista muuttaa takaisin Suomeen, koska en voinut hyvästellä kavereitani. Mutta onneksi olen edelleen yhteydessä kavereihini ja toivon, että tapaamme Kanadassa taas!

Kun matkustaa ulkomaille, saa mahdollisuuden tutustua muihin kulttuureihin, nähdä uusia maisemia ja tutustua uusiin ihmisiin, se on parasta!

Angelina John, 2. vuoden opiskelija

ÄI2-kurssilaiset lukivat neljännessä jaksossa ilmastonmuutosta käsitteleviä teoksia ilmastolukupiiri.fi -sivuston innoittamana. Teoksista jaettiin vinkkejä sekä puhumalla että kirjoittamalla – etänä tietenkin. Tässä muutamia ajatuksia luetuista teoksista:

Jari Lyytimäen kirjoittamassa Jälkeemme vedenpaisumus -teoksessa herätti hämmästystä se, kuinka paljon on eri tekijöitä ilmaston lämpenemiseen ja vedenpaisumukseen. Uutta opin sen, kuinka vedenpaisumus ja ilmastonmuutos vaikuttavat toisiinsa. Teoksessa ei ollut mitään mitä vastaan väittäisin, olihan kirja tietokirja, enkä rupea väittämään tiedettä vastaan, mutta ärsyynnyin siitä, kuinka vakava tilanne oikeasti maailmalla on ja kuinka ei kuitenkaan välitetä aiheesta tarpeeksi ja oteta osaa tilanteen korjaamiseen. Kirja muutti ajatusmaailmaani siten, että otan ilmastonmuutoksen aiheena vakavimmin kuin ennemmin otin. Aijon kiinnittää huomiota, miten voin itse vaikuttaa ilmaston tilanteen parantamiseen.

***

Minä luin Risto Isomäen kirjan Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Kirja muutti ajatusmaailmaani ainakin yhdellä tavalla. Jos aikaisemmin olen ajatellut, että minun yksilönäni pitäisi vaikuttaa, niin nyt tajusin, että yhteisöllisiin asioihin voisin vaikuttaa myös. Ainakin kun tulen vanhemmaksi, jos vaikka taloa hankin, niin suosisin esimerkiksi aurinkoenergiaa tai sähköautoja tai muuta vastaavaa.

***

Luin teoksen Yksi elämä, yksi planeetta: Näkemys ihmeellisen maailmamme tulevaisuudesta, jonka on kirjoittanut Sir David Attenborough. Valitsin tämän kirjan koska ihailen suuresti Attenboroughta. Pidän paljon hänen dokumenteistaan. Attenborough on todella kokenut luontoon ja biodiversiteettiin liittyvissä asioissa koska hän on nähnyt ja kokenut niin paljon. Hän on käynyt lähes kaikkialla maailmassa.

Suurin shokki mikä minulle tuli tämän teoksen lukemisen aikana oli aina lukujen alussa mainitut biodiversiteetin prosenttimäärät. Kuinka se prosentti laski koko ajan ja kuinka sen laskun määrä vain nopeutuu, mitä lähemmäs tulemme nykyaikaa. Se on mielestäni todella pelottavaa koska tiedän, kuinka tärkeää on, että maapallolla on suuri biodiversiteetti. Opin kirjasta lähinnä tarkemmin biodiversiteetin tärkeyttä ja missä maapallon osissa jotkin eläimet elävät. Minun mielestäni mikään tässä kirjassa ei ollut typerää. Luotan Attenboroughin sanoihin koska hän on tehnyt tätä koko elämänsä. Kaikki mistä hän kirjoittaa käy hyvin järkeen jo tietämieni asioiden kanssa. Tämä kirja on todella hyvä ja vaikuttava.

Kirja sai minut tuntemaan vielä enemmän myötätuntoa eläimiä kohtaan. Attenborough osaa puhua niin, että tunteet tulevat pintaan. Kirjassa oli myös kuvia, mikä auttoi asiaa. Kirja sai minut ajattelemaan, että tulevaisuudessani voisin toimia eläinten pelastajana tai yrittää auttaa luontoa jotenkin.

***

Luin Petteri Taalakseen kirjoittaman kirjan Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin. Valitsin tämän kirjan siksi, koska se oli ensimmäinen ilmastoon liittyvä kirja, joka tuli kirjastossa vastaan. En ole ennen lukenut ilmastoon liittyviä teoksia, joten en osaa verrata sitä muihin. Teos oli hyvin tehty, joten en ärsyyntynyt mistään. Aina kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, ajatellaan, että se vaikuttaa vain ilmakehään. Todellisuudessa se vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan, esimerkiksi merien ja vesien happamoitumiseen. Lukemisen jälkeen ajatukseni omien tapojen muuttamisesta ja suhtautumisesta ilmastonmuutokseen ylipäänsä muuttuivat. Rupesin miettimään mitä voisin tehdä paremmin. Olen vähentänyt autolla ajamista ja kävelen sekä pyöräilen enemmän.

***

Eero Yrjö-Koskisen kirja Arktinen murros vaikutti mielenkiintoiselta enkä tiennyt paljoa arktisista alueista. Kirja oli erilainen muihin ilmastokirjoihin verrattuna, koska siinä kerrottiin ilmastonmuutoksen vaikutuksista pelkästään arktisilla alueilla.

En ole tiennyt, että ilmastonmuutos on voimakkainta arktisilla alueilla. Se, kuinka nopeasti ilmastonmuutos on jo vaikuttanut arktisilla alueilla, sai minut hämmästymään. Olen ennen ajatellut, että arktiset alueet eivät olisi niin tärkeitä kuin muut alueet maapallolla.

Ärsyynnyin vähän siitä, että arktisilla alueilla on merellistä öljynporausta. Juuri arktiset alueet kärsivät eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Öljynporauksesta ei haluta luopua, koska se on taloudellisesti kannattavaa. Meneekö raha ilmastonmuutoksen edelle?

Kirja sai ajattelemaan omaa hiilijalanjälkeä ja omia päätöksiä. Mietin myös, mitä voisin itse tehdä hillitäkseni ilmastonmuutosta.

***

Luin Emma Putkosen romaanin Lupaus. Kirja sijoittui jonkin näköiseen lähitulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos on edennyt kovaa vauhtia eivätkä ihmiset ole pystyneet tekemään päätöksiä, jotka sitä hidastaisivat. Jäätiköt sulavat, ruoka meinaa loppua sekä erilaiset levottomuudet lisääntyvät. EU on hajoamassa palasiksi ja Suomen hallitukset vaihtuvat nopeaan tahtiin. Mielenkiintoista ja mukavaa minusta oli, että kirjaan oli vedetty myös politiikkaa mukaan. Yllätyinkin, kuinka paljon politiikka voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Mieleen painui myös robottipölyttäjät. Olisin kuitenkin halunnut niistä tietää tarkemmin mutta Puikkonen ei niistä hirveästi kertonut. Huomasin, että romaani on kirjoitettu siihen tyyliin, että lukija voi myös itse paljon spekuloida ja koota kirjan eri palasia yhteen, mikä toi minusta mukavaa pohdiskelua. Kivaa lisää oli se, että Rinna oli yksinhuoltajaäiti ja mielenterveyskuntoutuksessa, koska mielenterveysongelmatkin ovat ajankohtainen aihe. Itse myös aloin spekuloida, että kuinka paljon mielenterveysongelmat voivat johtua ilmastonmuutoksen tuottamasta ahdistuksesta.

***

Luin Rinna Saramäen teoksen 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman. Teoksessa käydään läpi käytännön vinkkejä ja arkipäiväisiä tekoja, joilla voit toimia ilmastonmuutoksen sekä ympäristön hyväksi. Valitsin teoksen, koska tarvitsin enemmän tietoa arkipäiväisten valintojeni vaikutuksista maapalloon, sekä halusin löytää vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja. Teos yllätti minut todella laajalla tiedolla ja sillä miten paljon kirjailija on joutunut näkemään vaivaa kirjoittaessaan kirjaa. Jotkin tietyt tiedot saivat minut ajattelemaan todella paljon vaikutustani ympäristöön. Esimerkiksi se kuinka 20 kiloa naudan lihaa vastaa matkaa Eurooppaan lentäen. Pidin myös siitä, miten kirjailija oli tuonut ilmi eri asioiden ilmastovaikutuksia ja sai luotua minulle paremman kuvan eri asioiden merkityksestä. Osa näistä listauksista oli todella yllättäviä ja sai minulle hieman paremman olon tekemistäni asioista, kun niiden vaikutukset eivät ole niin pahoja kuin ajattelin.

Pidin kirjasta todella paljon ja kirjailija oli onnistunut hienosti työssään. Itselleni jäi kierrätyksen kohdalla kuitenkin hieman mitätön olo. Minusta tuntui, että kirjailija jätti kierrätyksen arvokkuuden sivuun ja vähätteli sitä muiden tekojen rinnalla. Tästä minulle jäi hieman ärsyyntynyt olo, kun uurastukseni kotona kierrätyksen eteen tuntuukin nyt turhalta.

Luettuani kirjan olen kiinnittänyt entistäkin enemmän huomiota eri tuotteiden alkuperään, niiden ilmasto- sekä ympäristövaikutuksiin. Kirja sai minut toimimaan vahvemmin omien arvojeni mukaan ja loi minulle varmuutta toimia haluamallani tavalla. Teos antoi paljon vastauksia miettimiini kysymyksiin, esimerkiksi mistä saan ympäristön kannalta parempia vaatteita ja miten niiden kanssa tulisi toimia. Olen kirjan lukemisen myötä oppinut paremmin suhteuttamaan tarpeitani ja halujani.

– ÄI2.2

Koronapenkkaritunnelmia: 

• ollaan kiitollisia, että saatiin edes jonkinlaiset penkkarit!
• tylsää, että ajelut jäi väliin
• penkkarivideo oli paras
• ei tuonne pakkaseen olis ollut edes kiva lähteä, ois jäätynyt
• parasta oli ottaa kuvia kavereiden kanssa

Koulun blogi on elänyt hiljaiseloa syyslukukauden 2020, koska koronavaaran vuoksi yhteiset tapahtumat ovat olleet vähissä ja joulukuun päivitysyritys kaatui hetkellisesti teknisiin ongelmiin.

Vuoden vaihtumisen kunniaksi pääsette nyt lukemaan abien mietteitä viimeisestä lukiovuodestaan:

”Syksy on kieltämättä ollut erikoista aikaa, kuten vuosi 2020 kokonaisuudessaankin. Koronasta huolimatta opiskelu on jatkunut lähes normaalisti, kotona tai koulussa. Vaikka koulunkäynnin voi järjestää poikkeusoloista huolimatta, jää kaikki muu hauskanpito ja vastapaino opiskelulle sivuun. Harrastukset peruttu, bileet peruttu, baarireissut peruttu, abiristeily peruttu, kyllä syö! Päänsärkyä, ilmeettömiä kasvoja, pelkkiä maskeja ja muminaa. Kaikesta huolimatta epätoivo ei ole iskenyt, vielä. Kirjoituksiin on vielä aikaa ja lukemista piisaa. Kaiken hössötyksen keskellä on ehditty miettiä vähän tulevaisuuttakin. Psykologiaa, kasvatustieteitä tai kenties liikuntaa? Tulevaisuudelta toivomme edes penkkareita.”

*

”Korona vaikeuttaa opintoja ja normaalia elämää. Motivaatio on ihan pohjamudissa, kun abivuodessa ei ole mitään odotettavaa kaikkien tapahtumien peruutusten jälkeen. Yo-kirjoituksiin opiskeluun on aikaisemmin motivoinut valmistuminen ja jatko-opinnot, mutta nyt on tullut  pelko siitä, että valmistumista ei saakaan juhlia läheisten kanssa. Onneks kuitenkin meidän koulussa on kaikki ihmiset niin kivoja ja muut ovat samassa tilanteessa, joten saa vertaistukea 🙂 Tulevaisuudesta en ole ihan varma, yliopistoon olisi tarkoitus hakea, mutta en tiedä että mille alalle. Ensin on kuitenkin edessä intti.”

*

”Aika rankkaa ja ahdistavaa on ollut. Kouluhommat yksistään painaa hartioilla, ja sitten pitäisi murehtia muistakin asioista, mitä maailmalla tapahtuu (korona, USAn presindentinvaalit). Kevään YO-kirjoitukset tulee yhä lähemmäksi, ja stressitaso nousee samaa tahtia. Välillä vaan tekee mieli itkeä ja unohtaa kaikki, mitä elämässä tapahtuu.

Kaikki elämässä tuntuu ahdistavalta ja tulevaisuudensuunnitelmat on edelleen epävarmat. Yliopisto ei ollut alunperin ensimmäinen vaihtoehto, mutta sinne on pakko mennä, jos maantiedettä haluaa lukea jatkossa. Ensiksi pitää hoitaa välivuosi alta, että pystyisi jatkamaan raskasta opiskeluelämää. YO-todistuksella ei millään pääse, joten pitää murehtia myös pääsykokeita. Mutta ne on sitten sen ajan murheita.

Kunhan vain selviäisi tästä vuodesta, ja ensi vuosi olisi hieman positiivisempi. YO-kokeista olisi kiva päästä edes läpi ja ylioppilaaksi päästä, mutta saas nähä. Penkkarit ei ole kiinnostanut alkujaankaan, joten niiden kohtalo ei vaikuta omaan elämään.”

*

”Abivuosi on ollut täynnä epävarmuutta. Ei se paljoa muualta maailmasta eroa, mutta kyllä se tuntuu oppimisessa. Abivuosi on ollut sinänsä mukava kaiken epävarmuuden kanssa.

Syksyn kirjoitukset olivat jännä kokemus, tosin ne olivat myös stressaavia. Kirjoitusten jälkeen ymmärsin, miksi moni on huolissaan lukiolaisten mielenterveydestä. En tosin anna pienen stressin kaataa minua, kerta vielä ja sitten on kotisuoralla.

Tulevaisuuden suhteen päämäärä on selvinnyt hitusen verrattuna kahteen aikaisempiin vuosiin. Historiaa ajattelin mennä yliopistoon oikein lukemaan. Sekään ei tosin ole täysin varmaa. Ainakin on jotain mitä lähteä jahtaamaan.

Kaiken kaikkiaan abivuosi on ollut mukava kertauskurssien kera. Vaikka yo-kirjoitukset raastavat mieltä, niiden jälkeen on taas hetkellisesti vapaa. Odotan innolla yo-juhlia.”

*

”Syksy on tuntunut raskaalta. Koronan ja yo-kirjoitusten aiheuttama ahdistus pahenee hetki hetkeltä, eikä tilannetta helpolta syksyn ja talven synkkyys. Tulevaisuus on epävarmaa. Motivaatio opiskelua kohtaan laskee päivä kerrallaan.

Abivuosi on kiitänyt ohi, päivät sulautuvat toisiinsa. Puolet ajasta en edes muista mitä olen tehnyt viikon aikana. Piristyksenä arjessa toimivat kaverit, mutta koronan ja ajanpuutteen johdosta edes heitä ei voi tavata. Onneksi sentään viestien välityksellä on mahdollista keskustella. Abivuoden paras hetki on ollut syksyn yo-kirjoituksien tuloksien saaminen. Saavutin tavoitteeni kirjoituksissa, mihin olen hyvin tyytyväinen.

Vieläkään en tiedä mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Joitain ideoita opiskelupaikasta on, mutta ei vielä mitään varmaa. En haluaisi päätyä opiskelemaan alaa, joka ei lopulta kiinnosta, joten haluan miettiä tulevaa opiskelupaikkaa tarkasti.”

*

”Abivuotemme on ollut tylsän normaali sekä harmaa. Tietenkin koronan siivittämänä. Se on synkistänyt entisestään vuottamme. Joulua kohdin olemme tutustuneet maskeihin, ja niihinkin meinannut tukehtua, kun aamulla juossut kiireessä 3. kerrokseen.

Syksyn kirjoitukset menivät osalla hienosti, mikä toi pientä valoa synkkään syksyymme. Onneksi nyt pääsemme hetkeksi rauhoittumaan joululomalla, sillä ensi kevät on raskasta lukemista kirjoituksiin sekä mahdollisiin pääsykokeisiin.

Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet elää rajoitettua elämää opintojen ja muun arjen keskellä. Vaikka arki on ollut masentavaa, lukiossa on ollut mukava lukiotovereita. Abiristeilyn on melkein kaikki perunut. Bileet on peruttu. Harmittaa, eikä mitään uutta ole vastaantullut.”

*

”Syksy on tuntunut aika rankalta. Olen käynyt töissä opiskelujen ohella, joten kouluhommiin ei ole ollut niin paljoa aikaa kuin olisin tarvinnut. Onneksi tammikuussa pääsen taas keskittymään pelkkään kouluun. Korona-aika on vähän ärsyttävää maskisuosituksen ja kaikkien tapahtumien peruuntumisen takia, mutta pohjimmiltaan opiskelu on kuitenkin ihan samanlaista, varsinkin nyt kun voimme olla lähiopetuksessa.

Vähän pelottaa se, että ihan kohta pitää hakea opiskelemaan. Mistä minä tiedän, mikä haluan olla isona? Tuntuu, ettei mikään ala tai koulutus ole ihan juuri sitä, mitä haluaisin. Ehkä vaan mietin liikaa. Luultavasti kuitenkin haen yliopistoon opiskelemaan kasvatustiedettä. Se on aika kiinnostavaa, ja antaa monia mahdollisuuksia tulevaa varten. Toivottavasti saan opiskelupaikan ja viihdyn siellä.

Tästä tuli nyt vähän alakuloisen oloinen teksti, mutta eiköhän täältä taas nousta. Oikeasti meillä on kaikki todella hyvin, eikä minullakaan mitään syytä valittaa. Olen kiitollinen, että asun Suomessa, olen päässyt lukioon ja saan kirjoittaa ylioppilaaksi sekä jatkaa opintojani. Saan hakea opiskelemaan ihan mitä haluan ja suunnitella oman tulevaisuuteni minun näköisekseni. Se on etuoikeus, jota monella ihmisellä ei ole, ja siksikin olen siitä kiitollinen ja iloinen.”

*

”Korona on antanut mahdollisuuden rauhoittua ja pohtia tulevaa tarkemmin. Abivuosi on ollut melko poikkeuksetonta aikaa etäopiskelua lukuun ottamatta, joten aika perusilmeellä on menty. Suuntaan korkeakouluun teknilliselle alalle.”

Jaksamista kaikille poikkeusolojen keskelle!

Toivottavat ÄI9-kurssien abit (tekstit kerätty ennen joulua, mutta teknisten ongelmien vuoksi päivitys siirtyi tammikuulle)

Once upon a rainy night

I was fairly certain the amusement park was empty that night as I had heard no whistling or footsteps for the hour I had been there. It was no wonder though. Nobody wanted to go out into the downpour coming down from the cloudy skies that night, not even the staff or the group of teenagers that would occasionally break in.

That night I decided to start my monthly tour through the park at the house of mirrors. It was a place I felt extremely conflicted about and I usually spent a major part of the night wondering through the maze of never-ending reflections. From the shiny surface of the mirrors surrounding me everywhere I could see a very light, almost transparent figure. On one hand it made me feel like I still had something to hold on to but on the other hand it reminded me of the all the opportunities I had lost. Once again, I spent what felt like a small eternity examining my reflection to see if anything had changed and trying to look for any clear features that could make me feel a bit more like myself. Even though I knew I wouldn’t find anything new in the image staring back at me, I still tried time and time again. I just hadn’t gotten used to this new reality I lived in, after all it hadn’t been a long time since I passed away.

When I stepped outside again, it was raining harder than earlier. I continued my tour as the rain kept pouring through me onto the ground. There were still a few hours until the darkness would engulf me for another month.

(kirjoitettu nimettömästi syksyisen pimeällä englanninkurssilla)

Musiikinkurssilaiset kehittelivät omia muutaman rivin laululyriikoita aiheesta ”entä jos”. Tässä helmiä:

ENTÄ JOS?

Mua pelottaa, kaikki tää on vaan liikaa,

ja sit sä tuut vastaan, mutta et edes moikkaa.

Entä jos, tuuli näyttäisi oikean tien?

Päivä kerrallaan elämääni vien.

Kertoisitko suunnan parempaan?

Ohjaisitko maailmaan syvimpään?

Entä jos kaikki tää oliskin vaan jotain pilaa eikä tarvis kärsiä tätä pois?

Entä jos kaikki oiskin aivan hyvin tai huoli ois jo kaukana pois?

Entä jos maailma loppuisi ja kaikki elävä katoaisi.

Onko olemassa parannusta tähän kaaokseen?

Ihmiset pelkäävät tulevaa, mutta toivovat parasta.

Olisiko kaikki toisin, jos kuulisit, kuinka sua kaipaan?

Kuinka öisin mun päätäni vaivaat.

Entä jos tää on ohi kohta, etten sua enää tuntiskaan

tai jos maailma volttia heittäis ja me taas muututaan.

What if I would have said that I am sorry?

Would we still be together?

Entä jos me kuollaan kaikki:

sinä, minä ja naapurin Maikki?

En uskalla ees kysyy,

mut mietin, et pitääkö tän näin pysyy?

Entä jos en herää huomenna,

pärjäätkö sä sun huonolla suomella?

Vaikka, kuinka yritän katsoa tulevaa, en näe valoa.

Turhaanko mä yritän korjata tätä tunnetta.

Meidän pitää pitää yhtä ja toisiamme tukea, rakkaudella toisemme pukea.

Meidän pitää olla läsnä, nyt ja tässä.

Kooste: musiikinopettaja Rinna Ahlman