Millä taidoilla työelämään?
Työelämävalmiuksiksi lasketaan erilaiset käytännössä opittavat ja ilmenevät taidot, joita jokaiselta ihmiseltä löytyy ainakin jollain tasolla. Yksinkertaistettuna ja neljään ominaisuuteen tiivistettynä työelämätaidot ovat asenne, oma-aloitteisuus, ammattitaito sekä vuorovaikutus.
Kirjastosta voi löytää paljon kirjoja niin vakuuttavasta esiintymisestä, vastuunkannosta kuin tiimissä työskentelystäkin. Kaikista tällaisista kyvyistä voi lukea tietoa ja teoriaa kuinka paljon vain, mutta parhain oppi ja itsensä kehitys tulevat tekemällä, kokeilemalla ja itse oivaltamalla. Monesti sanotaan, että hienoimmat asiat koetaan, kun mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja heittäydytään – tämä pätee useihin työelämätaitoihinkin.
Nykyään työntekijöiltä vaaditut taidot voivat olla melko erilaisia kuin vaikkapa 30 vuotta sitten. Ne muuttuvat ajan mukana. Esimerkiksi kielitaito sekä IT-osaaminen tuskin olivat 1990-luvulla erityisen tärkeitä ja arvostettuja työntekijöiden ominaisuuksia, mutta tänä päivänä useissa ammateissa työntekijöiden oletetaan ne osaavan ja hallitsevan. Muita nykyisin tärkeitä valmiuksia, joita työntekijöiltä odotetaan, ovat muun muassa sosiaaliset taidot, aktiivisuus ja innostuneisuus sekä halu ja valmius kehittymiseen ja uuden oppimiseen tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja työympäristöissä. Tulevaisuudessa robottien keskellä ihmisten välisten vuorovaikutustaitojen, luovuuden, ongelmanratkaisun sekä tunneälyn merkitys tulee korostumaan, sillä ympärillä olevat automaatiolaitteet eivät sellaisiin kykene.
Jokaiselta odotettavat minimivalmiudet työssä kuin työssä ovat hyvät keskustelutaidot, toisten auttaminen ja kunnioittaminen eli sosiaaliset taidot sekä joustavuus sen varalta, että kaikki ei aina mene juuri niin kuin itselle sopii tai miten on suunniteltu etukäteen. Myös vastuullisuutta, innostusta työn tekoon sekä ajan- ja tilanteentajua voidaan olettaa olevan kaikilla.
Muista samat perustaidot osaavista työntekijöistä voi erottautua esimerkiksi hyvillä esiintymis– sekä neuvottelutaidoilla ja erityisen aktiivisella asenteella työhön. Myös luovuus ja kekseliäisyys monissa tapauksissa voivat tuoda paljon lisäarvoa ihmiselle työntekijänä.
Itse olen lukiossa yrittäjyyslinjalla, joka on opettanut minulle paljon kaikkea sellaista, mitä en olisi mitenkään voinut oppikirjoista lukemalla oppia. Yrittäjyyslinjalla tarkoituksena on oppia tekemisen kautta. Muun muassa siellä kehittyneitä tärkeitä työelämän valmiuksia, joita minulla jo on ja joista tulevaisuudessa on varmasti hyötyä, ovat esimerkiksi tiimityöskentelyn sujuminen, esiintymisen luontevuus, suurenkin vastuun varma kantaminen, tiimin johtaminen, neuvottelutaidot, riskinotto– ja riskinsietokyky sekä palava halu oppia uutta. Lukiossamme ensimmäisenä vuonna oleva tiimijakso oli myös hurjan opettavainen monien työelämätaitojen kannalta.
Yrittäjyyslinjalla olen toiminut monissa eri rooleissa erilaisissa projekteissa, joita olemme järjestäneet. Olen ollut mm. yhteyshenkilönä, työskennellyt ja keskustellut eri ikäisten ihmisten kanssa, toiminut vastuullisena projektipäällikkönä ja pitänyt monia sekä harjoiteltuja että improvisoituja esitelmiä. Kaikista kerroista olen oppinut jotain uutta ja ainakin saanut kokemusta sekä ajatuksia, joista on hyötyä tulevassa työelämässänikin.
Tahdon itse kehittyä puhujana karismaattisemmaksi sekä sanavalmiimmaksi, ja tätä voin kehittää yksinkertaisesti puhumalla, kuuntelemalla esimerkiksi poliitikoiden hyviä puheita ja kertomalla perusteltuja mielipiteitä entistä enemmän. Minun pitää vielä kehittää verkostoitumistaitojani paremmiksi, jotta vaikkapa tulevaisuuden yrityksessäni voisin helposti hankkia yhteistyökumppaneita ja saada yritystäni sekä omaa ammattitaitoiseksi kouluttautunutta itseäni näkyvämmäksi. Tietenkin tarvitsen myös ammattitaitoa pärjätäkseni työelämässä, mutta sitä saan yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta myöhemmin. Onneksi kuitenkin monia työelämätaitoja voi kehittää päivittäin omien ratkaisujen, tekojen ja ajatusten kautta – kyse on jatkuvasta oppimisesta!
Milja Mäkinen, abi
Onnittelut uusille ylioppilaille!
”Arvoisa juhlaväki, rehtori, opettajat ja oppilaat, sukulaiset, ystävät ja läheiset – ja ennen kaikkea me upeat uudet ylioppilaat.
Muistan edelleen elävästi sen tunteen, kun seisoin tässä samaisessa salissa vuonna 2016. Olin ihan yksin enkä tuntenut ketään, sillä tulin toiselta paikkakunnalta. Odotin tulevia vuosia pelonsekaisella innolla. Nyt, kolme ja puoli vuotta myöhemmin, seison tässä salissa, rohkeampana, viisaampana ja parhaat kaverit rinnallani. Mutta sama tulevan jännitys on kuitenkin taas läsnä. Mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan?
Näihin vuosiin on mahtunut paljon: On vuodatettu kyyneliä ja saatu itkupotkuraivareita, on melkein jo luovutettu, mutta sitten taas noustu jaloille. On naurettu sydämien pohjasta ja on kerätty ikimuistoisia kertomuksia tuleville sukupolville.
Lukio onkin ollut tähänastisen elämän, ainakin minun osaltani, raskainta ja haastavinta aikaa, mutta samalla myös elämäni parasta, onnellisinta ja opettavaisinta aikaa. Se jo kertookin, että kolmen ja puolen vuoden aikana elämissämme on tapahtunut paljon. Me valmistuvat voimmekin nyt sanoa, että tämän koitoksen kokeneina olemme viisaampia kuin koskaan ennen elämässämme.
Olemme oppineet paljon itsestämme, toisistamme ja yhdessä tekemisestä. Olemme oppineet runsaasti tietoa, kuten biologiasta tutut transkription ja translaation muodostaman proteiinisynteesin. Psykologiasta tunnistamme mantelitumakkeen, hippokampuksen ja hypotalamuksen sijainnit limbisessä järjestelmässä ja matematiikassa osaamme implisiittisen derivoinnin yhtälöstä. Mutta ennen kaikkea nämä kokemukset ovat muovanneet meistä omia yksilöitä, joina jatkamme elämää tästä eteenpäin.
Meille nyt valmistuville kolme vuotta ei riittänytkään, vaan halusimme vielä hetken päästä nauttimaan tästä kaikesta – ja on sitä tullutkin nautittua.
Olemme muun muassa oppineet omalta mukavuusalueelta poistumisen tärkeyden tiimijaksolla, lisäksi on astuttu uuteen tuntemattomaan ensimmäisellä koeviikolla, treenattu itsemme huippukuntoon Valon portaissa, koettu murroksen lapsina kaikille opettelemista vaatinut uusi OPS, sekä vietetty ikimuistoiset päivät wanhojen, penkkareiden ja abiristeilyn parissa. Ja lopulta kaiken ”huvin” jälkeen olemme istuneet useita tunteja tässä salissa ja ansainneet tämän lakin.
Mutta emme me sitä yksin ole ansainneet – ja siksi haluankin kiittää kaikkia, jotka ovat sen meille mahdollistaneet. Ennen muita kiitoksia suurin kiitos kuuluu kuitenkin Suomen koulutusjärjestelmälle. Ilman sitä emme kukaan olisi tässä.
Kiitokset kuuluvat rehtorille ja opettajille ja heidän syvälle antaumukselleen aineisiinsa ja haluunsa antaa meille kaikkein parasta. Tämä on myös teidän juhla. Kun me suoritamme tämän vain kerran, te teette sen uudestaan ja uudestaan.
Kiitoksen ansaitsee myös muu henkilökunta ja heidän mahtava huolenpitonsa. Haluan kiittää erityisesti Suomen ilmaista kouluruokaa, jonka ääressä on käyty runsaasti polveilevia, koulupäivät siedettäväksi tekeviä keskusteluja.
Suuri kiitos kuuluu myös läheisille, jotka ovat jaksaneet auttaa ja tsempata. Olemme vitsailleet äitini kanssa, että myös hänet pitäisi lakittaa tehdystä työstä – mutta ihan totta. En olisi pärjännyt tässä koitoksessa ilman häntä.
Ja tietenkin kiitokset kuuluvat tuleville ylioppilaille; olemme käyneet tämän matkan yhdessä ja ennen kaikkea – me selvisimme siitä. Osaltani kiitoksen ovat ansainneet myös maailman parhaat kaverini, joista meidät osa tunnetaan tiimijaksolta myös nimellä Pilkunrakastelijat. Te olette kulkeneet vierelläni nämä vuodet ja kullanneet lukioaikani.
Ja vaikka tämä onkin ilon juhla, täytyy minun myöntää, että lähden täältä hiukan ehkä haikeinkin mielin. Valo on tehnyt minulle niin hyvää, mutta nyt on aika päästää siitä irti ja jatkaa kohti uutta valoa.
Olemme nyt ensimmäistä kertaa kahteentoista ja puoleen vuoteen elämässämme ilman ennalta annettua suuntaa ja meidän on aika rakentaa omat elämämme pala palalta, itsemme näköisiksi.
Minulle onkin sanottu moneen otteeseen, että lukion jälkeen se elämä vasta alkaa – nyt siis sitä elämää kohti!
Haluan lopettaa tämän Yonan sanoihin laulusta ”Äidille”:
Äiti minun täytyy jatkaa
Joku kutsuu kulkemaan
Täytyy taittaa vähän matkaa
vaikken tietä tunnekaan
Kiitos!”
– muisto 5.12.2019 pidetystä ylioppilas- ja itsenäisyyspäiväjuhlan puheesta
Katariina Järvinen, tuore ylioppilas
Kokemuksia ESN-matkalta Romaniasta
Olin mukana viikonmittaisessa ESN-projektissa Cluj-Napocassa, Romaniassa, jonne lähdin tänä syksynä 22. syyskuuta. Projektin teemana oli Transylvania beyond the myths eli mielestäni parhaiten käännettynä Transilvanian myyttien yli. Projektin tarkoituksena oli näyttää Romania muunakin kuin paikkana, missä eletään keskiajalla, tai maana, missä vampyyrit imevät verta.
Ensimmäinen ESN-projektini
Tämä oli ensimmäinen ESN-projektini, joten olin hieman skeptinen siitä, miten pärjäisin ulkomailla yksin ja etenkin perheessä, jota en ennestään tuntenut. Epäröin entistä enemmän kuullessani, että olisin ainoa suomalainen, joka reissulle lähtisi. Otin kuitenkin itseäni niskastani kiinni ja päätin lähteä.
Ensimmäinen päivä eli sunnuntai kului enimmäkseen matkaten ja Helsinki-Vantaan, Münchenin sekä Cluj-Napocan lentoasemilla. Yksitoista tuntia kestäneen reissun jälkeen saavuin vihdoinkin Romaniaan, missä minua odottivat host-oppilaani Krisztián ja hänen opettajansa Zsolt.
Esittelyjä ja nähtävyyksiä
Perheelle esittäytymisen ja tuliaisten jaon jälkeen lähdimme kävelylle Clujiin, Romanian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Kiinnostavan kaupunkiesittelyn jälkeen vedimme nopeasti illallisen ja pääsin vihdoinkin pehkuihin matkaamisen uuvuttamana. Toisena päivänä tapasimme muut ESN-vieraat, heidän host-oppilaansa ja Zsoltin paikallisella koululla János Zsigmond Unitárius Kollégiumilla. Muut vieraat olivat Ranskasta, Turkista, Puolasta ja Unkarista.
Päivän ohjelmaan kuului vieraiden esittelypuheenvuorot maistaan ja kouluistaan. Omalta osaltani esitys meni ihan hyvin, vaikka Valosta en paljon muistanutkaan kertoa. Päivän aikana myös kierrettiin ympäri kaupunkia katsomassa sen nähtävyyksiä, kuten Unkarin entisen kuninkaan Matias Corvinuksen eli Matias I:n taloa ja läheistä kirkkoa, jonne emme päässeet remontin takia. Päivän päätteeksi meille järjestettiin illallinen paikallisessa ravintolassa.
Sighisoara ja Brasov
Tiistaiksi ja keskiviikoksi pakattiin rinkat, koska näiden päivien aikana oli tarkoitus kierrellä ympäri Transilvanian seutuja bussilla matkaten ja suosittuja nähtävyyksiä kokien. Ryhmän kaksi odotetuinta nähtävyyttä olivat Sighișoara, jossa Vlad III:n eli Vlad Seivästäjän uskotaan eläneen, ja Branin linna, joka on tullut tunnetuksi Bram Stokerin Draculan asuinpaikkana.
Tiistaina siis lähdimme aamuvarhain Clujin keskustasta kohti Sighisoaraa, jonne saavuimme kahdentoista aikaan. Sighisoaran jälkeen lähdettyämme uudestaan matkaan kello olikin jo yli neljän. Brasov oli meidän seuraava määränpäämme. Kahdeksan aikaan olimme perillä ja meitä odotti taas ravintolaillallinen. Ruokailun jälkeen yövyimme Drachenhaus Urban Villagessa, missä mökit muistuttivat suuresti suomalaisia tynnyrisaunoja.
Keskiviikkoaamuna kävimme vielä katsomassa Brasovan keskustan ja siellä sijaitsevan Mustan kirkon. Brasovista lähdimme kohti Branin linnaa. Pitkän bussimatkan jälkeen saavuimme linnalle, mutta perillä meitä varoitettiin taskuvarkaista. Olen muutenkin huolimaton asioistani, joten päätin jättää puhelimeni bussiin. Linna on ollut julkisena ja toiminut museona jo kymmenen vuotta. 1200-luvulta lähtien pystyssä ollut linna on tietenkin vaihtanut omistajaa vuosisatojen kuluessa. Alkuaikoina se oli pieni ja sitä käyttivät kauppiaat majapaikkanaan. Mongolit kuitenkin tuhosivat linnan v. 1242. Transilvanian saksit rakensivat sen uudelleen vuonna 1377. Unkarin luovutettua Transilvanian Romanialle linna annettiin kuningassuvulle. Useiden historioitsijoiden mukaan Vlad III ei asunut linnassa. Draculaa emme arvatusti nähneet. Brasovin ja Branin linnan jälkeen seurasikin kuuden tunnin bussimatka takaisin Clujiin, jonne pääsimme vasta yömyöhään.
Kansantanssia ja suolakaivos
Torstaipäivään kuului tutustuminen paikallisten oppilaiden kouluelämään. Koulun jälkeen menimme kuluttamaan koko ESN-opiskelijaporukan kanssa aikaa biljardilla ja keilaamisella. Illalla meille esiintyi koulun oma kansantanssikerho. En tajunnut ottaa esityksestä videota, mutta romanialaista kansantanssia voi verrata meidän suomalaisten kansantanssiin, mutta siihen on sekoitettuna paljon kenkien kopsutusta ja sormien napsuttamista. Perjantaina homma jatkui melko samanlaisena eli opiskellen ja oppilaiden kanssa aikaa viettäen.
Lauantai oli viimeinen päivä, mutta tekemistä kuitenkin riitti. Aamulla lähdimme Zsoltin ja Kriszin kanssa Turdan suolakaivokselle, joka on likimäärin 120 metriä syvä ja jota on käytetty jo vuodesta 1271 asti. Suolakaivoksen alakertaa voivat jotkut kuitenkin sanoa paikan kohokohdaksi, koska sinne on rakennettu kaikenlaista, kuten pieni lampi, leikkipuisto, amfiteatteri ja jopa maailmanpyörä!
Kaivoksen ja pienen aamiaisen jälkeen lähdimme Clujiin, jossa pakkasimme loput kamppeet ja sanoin hyvästit rakkaalle host-perheelleni. Meillä oli kuitenkin vielä vähän aikaa ennen lentokentälle lähtemistä, joten pääsimme vielä hetkeksi kaveeraamaan ESN-ryhmän kanssa kerrostalon päällä sijaitsevaan baariin.
Rohkeasti mukaan
Ajan tullen jouduimme lähtemään ja kiitin ryhmää kaikesta sekä etenkin Krisziä ja hänen perhettään vielä kerran huolenpidosta. Matka päättyi tasan viikko sen alkamisesta kahdelta yöllä.
Lopuksi haluan sanoa pari asiaa. Ensiksi sen, että Romania on paljon muutakin kuin Draculaa ja perunoita. Itselläni oli tämäntyyppinen aavistus romanialaisista jo ennen kuin lähdin projektiin mukaan. Toiseksi suosittelen suuresti kaikille rohkeaa osallistumista ESN-projekteihin, jos matkailu kiinnostaa edes vähän!
Victor Lahokoski, 2. vuoden opiskelija