In English Auf Deutsch

Valovuosi

Ylöjärven lukion blogi

Arkisto - marraskuu 2018

Voiko kirjoittamalla parantaa maailmaa?

 

Päässäni soi usein Eppujen Afrikka, Sarvikuonojen maa. Laulussa kysytään “Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa?”. Koska en tiedä kitaran soittamisesta mitään, muuttuu kitara näppäimistöksi ja soittaminen kirjoittamiseksi.

Kirjoittamisesta nimittäin tiedän. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjoittaminen on muuttunut harrastuksesta työksi ja viimeisimpänä vienyt Finlandia-ehdokkaaksi. Luulette ehkä, että olen aina halunnut kirjailijaksi, mutta siinä olette kyllä väärässä. Sen sijaan olen aina halunnut muuttaa maailmaa.

 

1. Epäseksikäs kuntavaaliblogi

Kirjoitin Ylöjärven Lukiosta ylioppilaaksi vuonna 2007. Olin ollut aktiivinen oppilaskunnassa ja nuorisovaltuustosta ja kirjoitusten jälkeen halusin jatkaa järjestö- ja vaikuttamistyötä. Liityin poliittiseen nuorisovaltuustoon, päädyin ehdolle kuntavaaleihin, sain muutaman lautakuntapaikan ja johdin lukion johtokuntaa. Vaalien alla perustin blogini ja aloin kirjoittaa kuntapolitiikasta. Olin ensimmäisiä, jotka tekivät kuntapolitiikasta julkista ja haasteetkin olivat sen mukaisia. Kuntapolitiikkaa oli totuttu tekemään suljettujen ovien takana ja pyrkimykseni tuoda päätökset someen keskusteltavaksi olivat joidenkin mielestä liian avoimia. Muutaman vuoden jälkeen turhauduin. Koin, että tulin usein kohdelluksi epäreilusti eivätkä asiat edenneetkään niin pian kuin olisin toivonut. Luovuin luottamustehtävistäni kun muutin Helsinkiin ja ajattelin, että vaikuttamistyöni olisi nyt ohi.

2012 koin kuitenkin uudenlaisen herätyksen: #tahdon2013 -kampanja vei minut mukanaan ja muistin, miten paljon rakastinkaan yhteisten asioiden edistämistä ja vaikuttamistyötä. Onnistuneen kampanjan jälkeen tajusin, että intohimoni maailmanparannukseen ei ollut kadonnut mihinkään, kuntapolitiikka vain ei ollut minua varten.

 

2. Maailman paskin äiti

Esikoiseni syntyi vuonna 2013. Samana vuonna siirryin kirjoittamaan blogiani Lilyyn ja bloggaaminen muuttui ensin puoliammattimaiseksi ja sitten ammattimaiseksi. Tuolloin perheblogit olivat valtavan suosittuja ja blogin kirjoittaminen oli ihanaa. Sain suoltaa mielipiteitäni niin paljon kuin halusin ja siitä vielä maksettiinkin! Bloggaamisellakin oli kuitenkin kääntöpuolensa. Jos sillä halusi elättää itsensä, piti olla valmis kompromisseihin sisältönsä suhteen. Parin vuoden jälkeen siirryin pois Lilystä ja rupesin himmailemaan kaupallisten sisältöjen suhteen. Minusta alkoi tuntua, etten enää voinut seistä niiden mainostamieni pilttipurkkien takana.

Kuopuksemme syntymän jälkeen minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus eli synnytysmasennus. Aloin kirjoittaa masennuksesta blogiini, sillä olin varma, etten ole ainoa masentunut äiti. Pian kävi ilmi, että meitä oli muitakin ja blogini lukijamäärät räjähtivät. Kirjoitin avoimesti tunteistani, ajatuksistani ja siitä, miltä tuntuu päivästä toiseen epäonnistua asiassa, jonka pitäisi olla maailman luonnollisin. Kirjoitukset veivät minut lopulta myös televisioon, radioon ja podcasteihin puhumaan aiheesta ja sadat, elleivät tuhannet äidit ovat kiittäneet rohkeudestani puhua sairaudesta ääneen.

 

3. Palautteesi on meille tärkeä

Ihailemani Rosa Meriläinen sanoo aina, että missä tahansa tilaisuudessa kannattaa mennä istumaan eteen ja keskelle, jos haluaa jäädä puhujan mieleen. Aloin toteuttaa ohjetta jo opiskellessani Tampereen Ammattikorkeakoulussa ja se on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi. Edessä istumisen lisäksi olen opetellut kysymään jokaisessa tilaisuudessa puhujalta tai esiintyjältä kysymyksen tai pari. Nykyään olen kysymisessä jo niin harjaantunut, että olen saanut useita puhujapyyntöjä ja työtarjouksia kysymysteni ansiosta.

Toinen uraani positiivisesti vaikuttanut yksinkertainen asia on palautteen antaminen ja mielipiteen selkeä esittäminen. Ensin päädyin tuottamaan Popedan kiertueita, sitten tuottamaan Musiikki&Mediaa, sen jälkeen töihin PING Helsinkiin ja lopulta tekemään Suomen Tubeconin strategista suunnittelua. Kaikkia näitä työtarjouksia on yhdistänyt se, että mielipiteeni ja palautteeni on koettu arvokkaaksi. Vastaan palautekyselyihin aina kahdesta syystä. Ensinnäkin tapahtumatuottajana tiedän, miten arvokasta palaute on tulevia tilaisuuksia suunnitellessa ja toisekseen rakentava, perusteltu ja kehittävä palaute on loistava keino jäädä palautteen lukijan mieleen. Se on myös erinomainen käyntikortti ja tulee huomattavasti halvemmaksi kuin massiivinen somekampanja oman työnhaun yhteydessä.

 

4. Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

Kun minua pyydettiin Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) -kirjan yhdeksi kirjoittajaksi, vastasin ensimmäisenä ei. Yön yli nukuttuani muutin mieleni ja lupauduin mukaan, vaikka ajankäytöllisesti tai taloudellisesti se ei ollut erityisen järkevää.

Olen itse saamelainen, mutta lapsena en tiennyt ketään muita saamelaisia kuin meidän perheemme. Ei ollut kirjallisuutta, ei satuja, ei televisio-ohjelmia, ei lehtiä. Ja se oli kirjaprojektiin lähtemisen suurin motivaattorini. Halusin kertoa Suomen lapsille tarinoita saamelaisnaisista, jotka ovat omalla toiminnallaan tehneet hyvää sekä ihmisille että luonnolle. Päähenkilöikseni valikoituivatkin siksi Petra Laiti, joka on edistänyt YK:ssa kaikkien maailman alkuperäiskansojen oikeuksia ja Pauliina Feodoroff, joka tekee erittäin tärkeää luonnonsuojelutyötä Näätämöjoella.

Pauliinan ja Petran lisäksi kirjassa on 58 muunkin naisen tarinat. Osa heistä on suupaltteja rohkelikkoja, osa syrjäänvetäytyviä ajattelijoita. Se ei ole sattumaa, vaan huolellisesti valittu näkökulma sankaruuteen. Sankaruus ei ole aina vain omien rajojen ylittämistä vaan joskus se on myös yhteisen hyvän edistämistä oman etunsa sijaan.

 

5. Valitse taistelusi

Olen 30-vuotias ja ehtinyt kirjoittaa jo vaikka mitä. On paljon sellaista, mikä ei mahdu tähän tekstiin ja paljon sellaista, mitä en itse edes muista. Kaikkea kirjoittamistani yhdistää kuitenkin intohimo. Jos haluaa vaikuttaa ja saada aikaan muutoksen, on pakko itse innostua asiastaan. Innostus nimittäin tarttuu ja saa asioita tapahtumaan.

Miten sen intohimonsa kohteen sitten löytää? Helposti. Mikä on se asia, josta puhut ystäviesi, perheesi tai kummitätisi kanssa? Mistä asiasta voisit kertoa loputtomiin tai mistä et saa tarpeeksesi? Minun intohimoni on yhdenvertaisuuden edistäminen ja sen varjolla minut saa ylipuhuttua lähes mihin tahansa. Mikä sinun on?

Eikä se ole mikään katastrofi, vaikka et keksisikään intohimosi kohdetta. Kaikkien ei tarvitse vaikuttaa, voit myös valtuuttaa jonkun vaikuttamaan puolestasi. Se käy helposti vaikkapa vaaleissa äänestämällä. Kuntapolitiikka ei ollut oma intohimoni kohde, mutta on paljon ihmisiä joille se on. Silloin minun tehtäväni on varmistaa, että kaupunginvaltuustossa minua edustaa paras mahdollinen henkilö.

 

Emmi Nuorgam

Kirjoittaja on toimittaja, kirjailija ja viestinnän asiantuntija, joka pukeutuu hassuihin hattuihin ja hulmuaviin helmoihin.

 

 

 

Kuinka selättää ylioppilaskoestressi?

 

Ensimmäinen kouluviikko tänä syksynä – ja meitä jännitti jo. Abien päät suorastaan täyttyivät stressistä ja sen huomasi ilmapiiristä. Jotkut meistä olivat lukeneet koko kesän, mutta itselläni aloitus viivästyi kesällä töiden takia. En oikein hahmottanut ajankulkua, enkä ainakaan sitä, että ensimmäisen jakson kursseista oli päästävä läpi samaan aikaan kuin syksyn yo-kirjoituksista. Ensimmäisellä biologian kertauskurssin tunnilla meiltä kysyttiin lukusuunnitelmasta. Minä mietin: ”Joo joo, kyllähän minä ne luettavat kappaleet kirjoitin ylös silloin kesällä siihen vihkoon, homma hanskassa.” Totuushan oli se, että hanskat olivat pahasti hukassa, enkä tiennyt yhtään mistä aloittaisin. Olin kyllä lukenut jo ensimmäisen kirjan, toisen myös, mutta tuntui siltä, ettei mieleen ollut jäänyt mitään. Hiljalleen työn määrä avautui ja tajusin, että tässä on oikeasti kyse valmistumisesta.

Päivät tuntuivat vierivän hurjaa vauhtia kohti koeviikkoa, ja loppujaksoa myöten työmäärä vain kasvoi. Työmäärän lisäksi kasvoivat suorituspaineet, päänsäryt, syysflunssat, migreenit, ahdistus ja uupuneisuus. Omalla kohdallani suorituspainetta lisäsivät eniten omat koulukaverit. Kun moni on samassa tilanteessa, se suorastaan lietsoo paniikkia. Päivästä toiseen omien kavereiden kanssa tuli puitua sitä, ettemme tule pääsemään läpi, meistä ei tule ylioppilaita emmekä ymmärrä mitään. Ja oliko näistä keskusteluista mitään apua meille? Ei todellakaan.

Tarkoitukseni ei ole antaa painajaismaista kuvaa kirjoituksista. Voin kertoa, että nyt kun kävin läpi tuon stressivyöryn, tiedän, miten vältän pahimmat kriisit keväällä, ja ajattelin, että vinkit kannattaa jakaa myös muille.

Ylen sivuilta löytyy esimerkiksi ”Paineessa”-kampanja, joka ohjaa sinut testaamaan muun muassa sitä, millainen opiskelija olet kouluhyvinvoinnin mukaan. Tuloksen avulla pystyt ymmärtämään omaa tilannettasi paremmin. Sivuilla on myös paljon vinkkejä ja neuvoja koulustressin kurissa pitämiseen, kuten rentoutumisharjoituksia ja tyylivinkkejä opiskeluun. Jos koet tarvitsevasi vertaistukea, kampanjan sivuilta löydät myös tarinoita, joihin saatat samaistua.

Omasta mielestäni paras keino oli kuitenkin puhua kirjoituksista jonkun sellaisen kanssa, joka oli jo aiemmin ollut ylioppilaskokeessa. Serkkuni kirjoitti kaksi vuotta sitten loistavat paperit, joten ajauduin jo hyvissä ajoin hänen juttusilleen. Häneltä sain paljon tsemppiä, neuvoja lukemiseen ja kirsikkana kakun päällä apua tehtäviin, jotka koin haastaviksi. Suosittelen reippaasti lähestymään konkaria, jolla on jo kokemusta tilanteesta!

On myös ihan okei hakeutua juttelemaan koulumme henkilökunnalle kuten koulupsykologille, kuraattorille tai vaikka opettajalle. Koulutuskeskus Valosta on helppo löytää tukea. Kannattaa mieluummin hakea apua aikaisemmin kuin myöhemmin. Ei meidän tarvitse olla burn-outin rajalla ennen kuin puhumme stressistä tai uupumuksesta ääneen.

Tsemppiä kaikille!

Mandi Toivonen, abi

Edessä #rajatontulevaisuus: Ylöjärven lukio nostaa vahvuudet esiin!

 

Olet varmaan huomannut, että koulumme kotisivut on uusittu. Koimme, että on aika nostaa paremmin esille se, kuinka vahvasti uskomme omaan tekemiseemme! On ehkä epäsuomalaista olla ylpeä omasta osaamisestaan, mutta toisaalta jonkun on näytettävä tietä – myös koulumaailmassa. Ylöjärven lukio haluaa osoittaa koko Suomelle, että lukio-opiskelu voi olla hauskaa yhdessä tekemistä ja tulevaisuuden elämäntaitojen harjoittelua sen sijaan, että vain päntätään ylioppilaskirjoituksiin! Me haluamme kokeilla uusia tapoja opiskella ja rikkoa totuttuja rajoja opiskelijoiden edun nimissä. Meillä ei jäykistellä, vaan opiskellaan rennosti – omiin vahvuuksiin luottaen ja olennaisia taitoja kehittäen!

 

 

Tämän ajatuksen takana on koko koulumme, mutta erityisesti Yrittäjyyslinjalla keskitymme siihen, että kaikki opiskelijat saavat opintojensa kautta rajattomat mahdollisuudet tavoitella tulevaisuudessa sitä, mitä ikinä haluavat. Monipuoliset opetusmenetelmät ja tiimioppiminen ruokkivat luovuutta ja tukevat innovointikykyä. Haluamme myös kehittää esiintymistaitojamme pitkäjänteisesti läpi lukion. Teemme aktiivisesti yhteistyötä Ylöjärven Yrittäjien sekä muun muassa Business Tampereen ja Proakatemian kanssa, käymme messuilla ja järjestämme monentyyppisiä tapahtumia. Meillä on tietenkin myös omaa yritystoimintaa, esimerkiksi lasten liikenneturvallisuutta kehittävä Pakko NY.

Kukaan meistä ei tarkkaan tiedä, millaista tulevaisuuden työ on, mutta Ylöjärven lukio antaa eväät rajattomille ura- ja yrittäjyyspoluille. Vapaus kokeilla ja yrittää on meille tärkeää, sillä siten opimme parhaiten ja kehitymme. Arvostamme erilaisia yksilöitä ja vapautta olla oma itsemme. Haluamme tehdä tulevaisuudesta ja omista poluistamme omannäköisiämme! Laajennamme mahdollisuuksiamme myös toimimalla kansainvälisesti ja osallistumalla monenlaiseen kulttuurienväliseen toimintaan.

Pidetään huolta siitä, että opiskelu on innostavaa. Meidän lukio antaa siihen #rajattomatmahdollisuudet!

Antti Järvensivu (17Y-ryhmän opiskelija) sekä koko Ylöjärven lukion markkinointitiimi

 

 

Eklasstandem – mukavan luontevaa pariopiskelua suomeksi ja ruotsiksi

 

Eklasstandem tarkoittaa suomen- ja ruotsinkielisen koulun yhteistyötä, jossa suomenkielisen koulun ruotsin kielen opiskelijat sekä ruotsinkielisen koulun suomen kielen opiskelijat tekevät yhdessä erilaisia tehtäviä suomeksi ja ruotsiksi Skype-yhteyden avulla. Eklasstandemia on tehty muutamien suomen- ja ruotsinkielisten lukioiden välillä Suomessa. Ylöjärven lukion yhteistyöpariksi järjestyi Mustasaaren Korsholms gymnasium. Kurssien RUB14.3 ja RUB19 opiskelijat olivat neljän oppitunnin ajan Skype-yhteydessä eklasstandem-pareihinsa tehden sekä suomen että ruotsin kielen tehtäviä kurssien aiheista.

Yhteistyö on ollut niin sujuvaa, että yhteistyötä tullaan jatkamaan myös muilla ruotsin kursseilla aikataulujen yhteensopivuuden puitteissa.​ Tärkeintä tietenkin on, että opiskelijat ovat kokeneet parityöskentelyn eri koulujen välillä innostavaksi:

”Skype-yhteydet ovat olleet ihan mukavia, sillä omalle kohdalleni ainakin osui todella mukava pari, jonka kanssa on mukava työskennellä. Aina ennen, kun aloitetaan skypettämään, minua ainakin jännittää todella paljon. Annan kanssa on kuitenkin helppoa tehdä tehtäviä, sillä hän osaa minusta hyvin suomea, mikä helpottaa, kun teemme suomenkielisiä tehtäviä, ja lisäksi hän puhuu ruotsia niin, että minäkin ymmärrän.  Kivaa on ollut, että on päässyt tutustumaan uuteen ihmiseen, ja vaikeinta on ollut ehkä minulle välillä ymmärtää kirjoitusmuoto siitä, miten Anna lausuu sanan, mutta sekin on alkanut onnistumaan.”

”Eklasstandem oli ihan mielenkiintoinen ja ainakin erilainen kokeilu. Opin lisää keskustelua ruotsiksi ja muutenkin kommunikointia muulla kuin äidinkielellä. Kivaa oli tutustua pariin.”

”Eklasstandem on herättänyt monia tunteita. Alussa olin hämmentynyt ideasta ja mietin, tuleeko siitä mitään, mutta tuntien jälkeen voin kyllä sanoa, että se on hyvä keksintö. Kieltä on oppinut puhumaan luonnollisemmin ja parin kanssa on ollut hauska puhua. Yleisesti tehtävien teko ja keskustelu on ollut helppoa. Haastavaa oli pelkästään ensimmäisen tunnin tehtävät ja toisen ymmärtäminen. Tekisin eklasstandemia mielelläni muillakin kursseilla.”

”Ajattelin aluksi, että on kiusallista, jos ei osaa esimerkiksi ääntää sanoja oikein, mutta en mieti enää näin. Kivaa eklasstandem-tunneilla on ollut vaihtelu, ja olen kyllä ihan tykännyt tehdä tehtäviä Skype-yhteyden avulla. Internetin hitaus taas on aika iso ongelma puheluissa ja se tekee tehtävien teosta välillä haastavaa.”

”Eklasstandem on ollut ihan mukava tapa työskennellä, ja on kiva jutella oikeasti ruotsia puhuvien kanssa. Varsinkin ääntämistehtävät on ollut opettavia, kun eklass-pari jos joku tietää, miten sana lausutaan. Alussa oli vähän pelottavaa saada sanaa suustaan, mutta kyllä se siitä sitten alkoi luistaa. En tiedä, olenko oppinut kamalasti mitään erikoista kielioppia, eniten varmaan ääntämistä ja puhumista. Ajanmääreistä myös opin kyllä sanan förra, jota en aikaisemmin muistanut. Voisi olla kivaa tehdä samaa hommaa myös tulevilla kursseilla! :)”

”Tunnit olivat hyvin antoisia, sillä normaalin pänttäämisen sijaan opimme ruotsia keskustelemalla ja sitä kautta opimme taitoja, joita tarvitsemme, kun käytämme ruotsin kieltä arkielämässä. Yllätyin, kuinka mukavaa oli Skypen välityksellä opiskelu, eikä se ollut lähellekään niin kiusallista kuin odotin.”

”Eklasstandem oli ensin vähän hankalan kuuloista: skypeyhteys ja tehtävien tekeminen samaan aikaan vaikutti aika vaikealta, mutta kun pääsi vauhtiin parin kanssa, tehtävät sujuivat hyvin ja ruotsiakin tuli puhuttua vähän enemmän. Opin ainakin kommunikoimaan sellaisen kanssa, joka ei puhu samaa kieltä yhtä hyvin kuin minä.”

 

 

”Eklasstandem oli mukava uusi kokemus, jossa oppi yllättävän paljon, kun joutui käyttämään kieltä toisen kanssa. Skypessä ruotsinkielisen kanssa oli ihan kiva tehdä tehtäviä. Olen oppinut paljon uutta Eklasstandemissa. Tehtävien tekeminen oli kivaa ja helppoa, kun pystyi tekemään tehtäviä parin kanssa.”

”Eklasstandem oli ihan positiivinen kokemus. Oli oppimisen kannalta erittäin hyvä, kun piti käyttää kieltä ns. oikeassa tilanteessa. Tehtävät olivat sopivan helppoja eikä tullut epämukavia tilanteita. Ei ole oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa tästä ja voisin tätä tehdä jatkossakin.”

”Eklasstandem on ollut mielenkiintoinen oppimisen väline, joka vie väkisin tilanteisiin, jossa omaa kielitaitoa pitää kehittää. Se auttaa oppimisprosessissa myös merkittävästi, kun itse käyttää ja kuuntelee ruotsia.”

Suosittelemme Eklasstandem-yhteistyötä ehdottomasti muillekin lukioille!

Ylöjärven lukion Eklasstandem-opiskelijat sekä ruotsin kielen opettaja Anu Tarhonen

Kolhuitta 30 000 kilometriä

 

Asenteet ja ennakkoluulot mopoautoilijoita kohtaan ovat älyttömiä, niin kuin kaikki yleistäminen on aina. Tiedän vastuuttomia ja ajattelemattomia mopoautonkuljettajia, mutta tiedän myös kasapäin vastuuttomia ja ajattelemattomia autonkuljettajia. Ne mopoautovihaiset autonkuljettajat, jotka toiminnallaan aiheuttavat liikenteessä vaaratilanteita, taantuvat itse samalle tasolle vihaamiensa teinikuskien kanssa.

Omakohtaista kokemusta mopoautovihasta löytyy runsaasti: Vilkutan hyvissä ajoin oikealle ja varmistan, että vastaantulija, joka on kääntymässä omaan vasempaansa eli kanssani samaan suuntaan, huomaa minut. Auto pysähtyy liikennesääntöjen mukaisesti minun etuajo-oikeuteni takia odottamaan. Kaikki sujuu hyvin siihen asti, kunnes autoilija huomaa ajoneuvoni olevan mopoauto. Olen jo kääntymässä, kun joudun polkaisemaan jarrut lukkoon kyseisen auton viuhahtaessa mopoautoni nokkaa hipoen eteeni risteysalueella. Täpärästä tilanteesta tuohtuneena vilautan kuljettajalle muutaman kerran pitkiä valoja. Tästä autoilija suuttuu ja polkaisee keskellä tietä ns. liinat kiinni. Mies puskee autostaan raivokkaasti ulos ja syöksyy uhkaavasti kohti mopoautoani.

Entisenä mopoautoilijana oli hämmentävää siirtyä auton rattiin: Autoilijat ajavat oikeasti liikennesääntöjen mukaan kohdatessaan minut liikenteessä. Enää ei katsota kaukaa, että edessä menee keltaisella kolmiolla varustettu mopoauto ja tehdä keltaisella keskiviivalla vaarallisia ohituksia. Enää tuulilasiini ei kaupan pihassa syljetä! Kärkikolmiollakin tuntuu olevan aivan uusi teho liikenteessä.  Suurin ilon ja onnen aihe oli ylöjärveläisenä kanssaliikkujien toiminta liikenneympyröissä: autoilijat eivät kiilaa ympyrässä ajaessani eteeni aiheuttaen vaaratilanteita.

Meillä oli kotona selvät sävelet mopoautoaikoinani siitä, missä mopoautolla saa ajaa ja missä ei. En kertaakaan päiväsaikaan ajanut esimerkiksi Ylöjärveltä Tampereelle Vaasantietä. Aina kun lähdin pidemmän matkan päähän, mietimme isän kanssa yhdessä reitin, jota ajaessa voisi välttää suuremmat tiet ja jonojen aiheuttamisen.

Äitini oli maininnut työpaikallaan meidän perheen tavasta mopoautoilla ja hänen kollegansa oli naljaillut: ”No varmasti teillä tyttö ajaa niitä reittejä, mitä on sovittu, kun vanhempien silmä välttää.” Koin tämän kommentin inhottavaksi ja asiattomaksi, sillä itse olen aina tajunnut, kuinka turvaton mopoauto on ja kuinka olisi silkkaa itsemurhahakuisuutta mennä murokulholla rekkojen sekaan. Varsinkin, kun hyvä ystävä menehtyi mopoautoon avohoitopotilaan ajettua tahallaan ystäväni mopoautoa päin suuremmalla tiellä. Onnekseni me suoriuduimme punaisen mopoautoni kanssa kolmesta vuodesta ja yli 30 000 kilometristä täysin kolhuitta, sekä minä että mopoautoni.

Oma tavoitteeni vastuullisena autoilijana on muistaa, että mopoauto on paljon turvattomampi kuin se kärry, mikä itselläni on takapuolen alla, ja jokaisessa mopoautossa on nuori ja kokematon kuljettaja, jolla saattaa olla liian suuria oletuksia omasta ajostaan. Vaikka kuinka ajattelematon ja tympeä kuski yhdessä mopoautossa olisi, se ei tarkoita, että jokaisessa Suomen mopoautossa istuisi samanlainen. Jotakuta saattaa suvaitsevaisuuteni mopoautoja kohtaan ärsyttää, mutta silloin on mielestäni tärkeä kysyä itseltään: miksi? Voisiko kyseessä olla kateus siitä, kun ei itsellä nuorena ollut kätevää, pientä menopeliä, jossa on tuulelta ja sateelta suojassa?

Annu Mattila, abi

 

Luota itseesi ylioppilaskirjoituksissa

 

Ylioppilaskirjoitukset ovat tuntuneet olevan opiskelujeni päämääränä jo ainakin yläkoulusta lähtien. Silloin opettajat paasasivat ahkeran opiskelun tärkeydestä, jotta noissa kuuluisissa kokeissa tulisi pärjäämään. Numeroita yritettiin pitää sen verran korkealla, että haluttuun lukioon pääsisi sisään. Varsinkin lukion alettua kaikki opiskelu tuntui olevan vain ylioppilaskirjoituksia varten. Kurssit valittiin kirjoitettavien aineiden mukaan, ja ajan tai motivaation käydessä tiukoille nämä ”tärkeimmät” kurssit asetettiin etusijalle.

Minulla on paljon tuttuja, jotka kirjoittivat itsensä ylioppilaaksi niihin aikoihin, kun olin itse vielä ala- tai yläkoulussa. Pidin heitä todella viisaina ja ajattelin heidän varmasti osaavan vaikka mitä asioita kirjoittamistaan aineista. Tämän takia totta kai ajattelin myös, että tulen itse olemaan todella valmis ja viisas, kun kirjoitusteni aika koittaa. Näin ei kuitenkaan ollut.

Minulla oli ensimmäiset ylioppilaskirjoitukseni vuoden 2018 syksyllä eli noin kuukausi sitten. Kirjoitin kaksi ainetta, terveystiedon ja ruotsin. Asetin itselleni selkeät tavoitteet jo hyvissä ajoin. Kummassakaan aineessa en tulisi tyytymään vain läpi pääsemiseen. Etenkin ruotsin kirjoitusten suhteen asetin tavoitteeni korkealle.

Harjoitteleminen oli kuitenkin kesän aikana hankalaa, etenkin terveystiedon suhteen. Kirjat jäivät ”vahingossa” pöydälle lomamatkan ajaksi, ja usein kaverit ja kaunis sää menivät terveystiedon kirjojen edelle. Tuntuu, että kävin jatkuvaa sotaa sisälläni koko kirjoituksiin harjoittelun ajan. Mukavuudenhaluinen puoleni kehotti minua lykkäämään lukemista, kun taas määrätietoinen ja stressaantunut puoleni käski käyttää kaiken ajan tavoitteideni saavuttamiseen.

Olen aina ollut sellainen ihminen, että jätän kaiken tekemisen ”viimetippaan”. Kokeisiin luen edellisenä iltana ja esseet kirjoitetaan sekä palautetaan, kun palautuslaatikko näyttää palautusaikaa olevan enää muutaman tunnin jäljellä. Tuntuu, että saan itseni liikkeelle kiireessä ja toiminkin yleensä paremmin paineen alla. Kirjoitusten kanssa kävi samoin. Vaikka olinkin jo yllättävän hyvin lukenut kesällä, vasta koulun alettua minulle tuli taas se tunne, että nyt on pakko alkaa todella hommiin. Ja näin minä tein. Viimeiset viisi viikkoa ennen kokeita luin toden teolla. Tässä tapauksessa paine kuitenkin kasvoi liian suureksi, enkä enää itse hallinnutkaan sitä.

Minusta tuntui, että aika alkaa loppumaan, vaikka luettavaa olisi mielestäni ollut vielä paljon. Lisäksi muut ensimmäisessä jaksossa käynnissä olevat kurssit painoivat päälle. Hommaa tuntui olevan aivan liikaa aikaan sekä jaksamiseeni nähden. Olin todella stressaantunut. Mielialani heittelehti laidasta laitaan nopeasti. Välillä minusta tuntui siltä, että energiaa lukemiseen olisi hirveästi ja olin hyvällä asenteella menossa kohti kirjoituksia. Useimmiten kuitenkin tuota energiapiikkiä kesti maksimissaan tunnin, jonka jälkeen purskahdin itkuun ja menin aivan toimintakyvyttömäksi. Hermoromahduksia saattoi olla useita päivän aikana.

Kun energia ja jaksaminen olivat aivan tapissa, aika tuntui kuluvan todella hitaasti. Pystyin vain odottamaan, että kirjoitukset olisivat ohi ja saisin taas edes hetken levähtää. Elo-syyskuu kuitenkin kului ja pian oli itse kirjoitusten aika. Lopetin lukemisen paria päivää ennen kirjoituksia, sillä minun oli pakko yrittää päästä edes vähän eroon tästä stressaantuneesta mielentilastani. Minulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että jotain on jäänyt opiskelematta ja että voisin vähän vielä kertailla. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin kansantauteja ja ruotsin kielen sivulauseen sanajärjestystä.

Ensimmäisenä vuorossa minulla oli terveystiedon ylioppilaskoe. Jännitän aina todella paljon uusia tilanteita ja niin jännitin tätäkin. Edellisenä päivänä olo oli levoton enkä saanut yöllä juuri nukuttua. En tiennyt yhtään mitä odottaa. Kokeiden jälkeen tajusin kuitenkin jännityksen olleen aivan turhaa.

Ylioppilaskokeista puhuttaessa saa yleensä sellaisen kuvan, että kokeet olisivat ylitsepääsemättömän vaikeita. Olin jännittänyt koetta ja ollut varma, etten selviäisi siitä. Olin kuluttanut kaikki energiani harjoittelussa ja aiheuttanut itselleni aivan liiallista stressiä niiden takia. Koetilanteessa kuitenkin huomasin, että olin ollut aivan turhaan huolissani. Totta kai kokeet olivat normaalia kurssikoetta laajempia ja vaikeampia, etenkin ruotsin ylioppilaskoe tänä syksynä tuntui haastavalta. Ylioppilaskokeet eivät kuitenkaan ole mahdottomia ja niistä selviää, jos vain jaksaa edes vähän paneutua lukemiseen. Minusta ylioppilaskokeista pelotellaan liikaa ja ne aiheuttavat opiskelijoille aivan turhaa stressiä. Tajusin myös, että kaiken opiskelun ei tarvitse olla vain yo-kokeita varten. Ylöjärven lukiossa olen oppinut paljon monenlaisia tärkeitä taitoja, joita tulen elämässäni tarvitsemaan.

Tästä viisaampana minun on hyvä jatkaa kohti kevään ylioppilaskirjoituksia, jossa minua odottaa vielä kolme koetta.  Neuvoni kaikille kirjoittaville on yrittää olla stressaamatta turhia. Lukeminen ylioppilaskokeisiin on tärkeää, mutta siitä ei tulisi ottaa niin suuria paineita, kuin itse tein. Aiheutin näin vain hallaa omalle terveydelleni. Luota siis osaamiseesi, lukiolainen!

Eveliina Nordman, abi