Valovuosi

Sankari on yksi vanhimpia ja keskeisimpiä arkkityyppejä. Antiikin näytelmissä sankari on yleensä jalo ja hyvää tarkoittava hahmo, jolta vaaditaan rohkeutta, päättäväisyyttä ja jopa hurjapäisyyttä selvitäkseen elämän ja kohtalon tuomista haasteista.

Erilaiset aikakaudet ovat luoneet tarpeen erilaisille sankaritarinoille ja hahmoille. Eri arkoina tarvitaan ja arvostetaan erilaisia ominaisuuksia. Joskus on mielenkiintoista pohtia, kuka on minun sankarini ja miten voisin itse olla sankari.

Kakkosluokkalaiset pohtivat sankaruutta lyhyissä kirjoitelmissaan. Tekstit tuotettiin nopeina kirjoitusharjoituksina. Alla on kahden opiskelijan ajatuksia sankareista.

On olemassa monenlaista sankaruutta. Tavallinen ihminen voi tehdä sankarillisen työn
esimerkiksi pelastamalla rannalla pienen lapsen hukkumiselta tai auttamalla kaatunutta ikäihmistä. Toisenlaista sankaruutta taas on valita ammatti, jossa tehdään sankarillisia töitä päivittäin. Esimerkiksi poliisit ja palomiehet pelastavat ja suojelevat ihmisiä vaaroilta. Kaikki sankaruus on yhtä tärkeää ja arvostettavaa, vaikka jotkin sankariteot ja sankarit ovat kiehtovampia kuin toiset.

Elokuvissa ja kirjoissa sankareilla on yleensä erikoisvoimia, jolloin heitä aletaan kutsumaan supersankareiksi. Erikoisvoimat voivat olla esimerkiksi nopeus, lentokyky ja yltiöpäinen vahvuus. Elokuvissa supersankarit saavat voimansa jo syntyessään tai vähän vanhempana, jonkun tapahtuman myötä, jonka jälkeen he aina ajautuvat pelastamaan oman kaupunkinsa tai maapallon joltakin suurelta uhalta. Tarinat ovatkin erittäin viihdyttäviä ja antavat kiehtovan kuvan sankareista.

Oikeassa maailmassa lähimmäksi supersankareita pääsevät mielestäni sotasankarit, josta hyvä esimerkki on suomalainen Simo Häyhä, joka toimi talvisodassa tarkka-ampujana Suomen puolustusvoimissa. Häyhä on hyvä esimerkki siitä, miten sankariksi ei synnytä vaan sankariksi tullaan omien tekojen ja mielen lujuuden avulla.

Itse ihailen sankareissa vaatimattomuuden piirrettä ja sitä, että he eivät tarvitse yhtään erikoista huomiota teoilleen ja yleensä kieltäytyvät jopa palkkiosta eivätkä muutenkaan vaadi suurempaa huomiota teoilleen. Se on osoitus hyvästä sekä urheasta sydämestä ja siitä, että teot tehdään muiden takia eikä oman hyödyn saavuttamiseksi.   (sis. viittaus Simo Häyhästä kertovaan tekstiin Otavan tehtäväkirja 4./sotaveteraanit.fi 20.2.2018)

Joskus sankari on hän, joka tekee kaverille lettuja. 

Mitä on sankaruus? Mitä siihen vaaditaan? Tarvitaanko sankaruuteen yliluonnollinen teko tai maan puolustamista sodassa? Ne ovat sankaruutta, mutta mielestäni sankaruus voi olla myös paljon muuta. Sankariteot voivat olla myös arkipäiväisiä tekoja jotain toista henkilöä kohtaan. Kaikilla on oma sankari, joka tekee sankaritekoja. Joillekin nämä teot voivat olla erikoisia ja ainutlaatuisia ja joillekin yksinkertaisia arkipäiväisiä tekoja.

Jo pienenä olin hyvin päämäärätietoinen tyttö. Harjoittelin ja treenasin ala-asteikäisenä todella paljon, eivätkä vanhemmat pystyneet viemään minua aina treeneihin. Rakastin, kun sain kulkea yksin harjoituksiin, koska “isot tytöt” tulivat aina yksin itse treeneihin. Halusin näyttää heille, että minäkin osaan kulkea yksin paikasta toiseen.

Aurinkoisena kesäpäivänä odotin bussia vilkkaassa kaupungissa. Olin innoissani, kun minuun luotettiin ja sain kulkea yksin. Ilo muuttui peloksi, kun tuntematon ihminen alkoi puhua minulle sekavia ja tuli lähemmäksi. Tilanteen pelasti vieras nuori mies, joka otti minua kädestä kiinni ja alkoi juttelemaan minulle normaalisti niin kuin tuntisin hänet. Outo sekava mies lähti pois ja pääsin bussiin turvallisesti. Tämä nuori mies oli minun sankarini. En tiedä hänen nimeään tai mitään muutakaan hänestä, mutta hän oli minun sankarini ja pidän hänen tekoaan sankaritekona.

Minulle sankaruus on toisen auttamista. Vaikka toista osapuolta ei tuntisi, on silti tärkeää auttaa toista pulassa. Valitettavasti monet kävelevät ohi sellaisista tilanteista, joissa heidän apuaan tarvittaisiin. Siksi mielestäni se on sankariteko, jos joku auttaa toista hädässä, vaikka ei henkilöä tuntisikaan.

Opiskelijat työstävät lukemiaan kirjoja monella eri tavalla. Kirjapaneelit ja kirjojen pohjalta kirjoittaminen ovat usein käytettyjä keinoja käsitellä luettua kirjallisuutta.

Tässä opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä lukemistaan kirjoista:

Tehtävä: Pohdi, millaista todellisuutta kirja kuvaa. Mitä sinulle outoa tai tuttua siinä on? Kuvaile ja vertaa sitä siihen maailmaan ja ilmapiiriin, jossa sinä elät. Mitä yhteyksiä löydät? Mitä eroja? Kirjoita havainnoistasi.

Jane Austenin Emma (1816) ja koko muu tuotanto on siinä mielessä kiinnostavaa, että se on ollut aikanaan aika todellista. Meille nykypäivänä eläville hänen kirjansa ovat kuin aikamatka kaksisataa vuotta taaksepäin, mikä saa kirjan tuntumaan kuin fantasiaromaanilta. Kirjassa on melkein historian havinaa, vaikka se on kuitenkin aika realistinen, kaikkine suhdemutkineen. Onkin mielenkiintoista, että niin pienellä määrällä henkilöhahmoja (joista mainittava määrä on jo naimisissa) on saatu tuollainen soppa. Kylä tuntuukin täydemmältä kuin se oikeasti onkaan, ja kaikilla tuntuu olevan toistensa kanssa jotain tekemistä.

Kylän mittasuhteet kyllä jäivät vähän pimentoon. Osana tätä hämmennystä oli varmasti se, että kirjassa käytettiin jalkoja ja maileja kuvaamaan etäisyyttä, mikä ainakin suomalaiselle lukijalle voi olla hieman hankala hahmottaa. Toki tähän täytyy lisätä se, että jos hahmot kulkevat jalan ja hevosilla, matkat tuskin voivat olla kovin pitkiä.

Tuon ajan kulttuuri oli kirjassa oudointa. Lukemattomia päivälliskutsuja, tansseja ja sääntöjä naimisiinmenoon. En oikeastaan vieläkään ole ihan varma millä logiikalla kirjassa sai avioitua, mutta se voi johtua kaikkien hahmojen eriävistä mielipiteistä. Välillä tuntui myös, että kirjan päähenkilö Emma sabotoi lukijan mielipiteiden muodostumista. Myös nuo arvokkuusjärjestykset olivat mielenkiintoisia, ja se miten useat hahmot tuntuivat horjuttavan tuota järjestystä. Kaikki kylänpahasen uudet tulokkaat otettiin innolla vastaan ja heistä puhuttiin laajalti. Mutta erityisesti rouva Eltonin hahmo herätti kysymyksiä. Hän kipusi arvojärjestyksessä omasta mielestään Woodhousen perheen tasolle tai jopa yli. Pidän Emmaa jopa hieman epäluotettavana kertojana, eikä lukija saa oikein koskaan tietää oliko rouvan olettamus realistinen.

Kirja oli selkeästi romantiikkaa. Koko ajan jossain kehkeytyi tai kariutui suhde, ja Emmalla oli näistä suhteellisen harvassa näppinsä pelissä, huolimatta tämän tavasta suunnitella avioliittoja. Myös tuo Emman kyseinen tapa oli itselle vieras, vaikken lainkaan epäile ettei sitä tapahtuisi tänäkin päivänä. Tosin nykyään parisuhteet eivät ole yhtä avioliittokeskeisiä kuten kirjassa ja tuohon aikaan. Siksi ehkä tämä avioliittojen, suhteiden ja muiden olettamusten määrä kirjassa oli itselle melkein liikaa. Vaikka valtaosa kirjan hahmoista jäivät mieleen, välillä oli vaikea muistaa kuka nyt tykkää kenestäkin ja kuka taas ei. Ja soppaa toki sekoitti Emman omat olettamukset muiden rakkauselämistä.

Kirjan yhteyksiä nykypäivään on toki sen sijoittuminen oikeaan elämään, ilman fantasiaa tai scifiä. Muutoin kirjan hahmojen arki tai tavat eivät tuntuneet tutuilta, vaikka niihin loppua kohden alkoikin tottua.

Tehtävä: Pohdi, millaista todellisuutta kirja kuvaa. Mitä sinulle outoa tai tuttua siinä on? Kuvaile ja vertaa sitä siihen maailmaan ja ilmapiiriin, jossa sinä elät. Mitä yhteyksiä löydät? Mitä eroja? Kirjoita havainnoistasi. 

Ryysyrannan Joosepin on kirjoittanut Ilmari Kianto melkein sata vuotta sitten eli vuonna 1924. Kirjassa köyhyys näkyy vahvasti joka tavalla. Jooseppi, joka asuu rähjäisessä tönössä keskellä ei mitään vaimon ja 9 lapsen kanssa, on kertomuksen päähenkilö. Tilan nimi on Ryysyranta. Mökin hirret ovat lahonneet, lapset juoksentelevat alasti eikä vaimolla ole edes kunnon kirkkohametta tai paitaa, että voisi pirtistä pistäytyä ulkomaailmaan. Kirjassa kahvia pidetään ylellisyytenä, ruuasta on kova pula, kunnon astioita ei ole eikä rahat riitä edes tupakkia ostamaan. Rahan puutteen aiheuttamasta kurjuudesta huolimatta kirjassa näkyy ajoittain iloa ja hauskanpitoa. Jooseppi viihdyttää lapsia juomalla kahvia saappaasta tai laulamalla Pupujussi-laulua sydämensä pohjasta. Muutenkin Joosepilla on aina pilke silmäkulmassa, vaikka menisikin huonosti. Siitä pidin paljonkin kirjan luvun aikana.

Kirja eroaa aika paljon omasta elämästäni ja kokemuksistani. Jooseppi asuu metsässä pienessä mökissä. Hänen täytyy keittää pontikkaa, jotta saisi rahaa. Hän elää 1920-luvulla, minä elän 2020-luvulla. Hän on aikuinen, joka yrittää selvitä elämän paineissa, kun yhteiskunnan tukiverkko on todella heikko. Hänen pitää hiihtää kaupunkiin ostoksille, minä voin ottaa bussin. Hän juo kahvia saappaasta, minä juon kahvikupista. Ainoa tuttu asia mikä kirjassa oli, oli säästäminen ja vähällä eläminen. Siitäkään ei tosin ole yhtä pitkää kokemusta kuin Joosepilla. Hänhän oli jo syntynyt hieman köyhempään perheeseen. Siitä huolimatta koen ymmärtäväni kirjan tapahtumat ja Joosepin tilanteen ihan hyvin.

Monet kirjassa normaalit asiat ovat nykypäivänä vähemmän normaaleja. Kirjassa on tavallista, että ihmiset asuvat hajanaisesti kaukana toisistaan, köyhillä on paljon lapsia, vaatteet ovat kalliita, jonka vuoksi vain rikkailla on hienot vaatteet ja naiset ovat pääasiassa pirtissä hoitamassa lapsia eivätkä he juuri poistu muualle. Nämä asiat johtuvat siitä, että kirja on kirjoitettu 1920-luvulla.

Tehtävä: Pohdi, millaista todellisuutta kirja kuvaa. Mitä sinulle outoa tai tuttua siinä on? Kuvaile ja vertaa sitä siihen maailmaan ja ilmapiiriin, jossa sinä elät. Mitä yhteyksiä löydät? Mitä eroja? Kirjoita havainnoistasi.

Ilkka Remeksen Kotkanpesä (2020) kuvaa vaihtoehtoista todellisuutta 2020-luvusta, jos Natsi-Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Suomi oli Neuvostoliiton sijasta suomettunut Natsi-Saksaa päin. Kylmä sota on käynnissä, mutta tällä kertaa Saksan ja Yhdysvaltojen välillä. Molemmat yrittävät puuttua toistensa sisäpolitiikkaan mm. Vallankaappausyritysten kautta.

Kirjassa myös kerrottiin ekofasismista. Natsit olivat jo 1930-luvulta lähtien ajatelleet ympäristöä. He olivat käynnistäneet suuret ilmastonmuutoksen vastaiset toimet. Kaikki energia tuotetaan vesi- tai tuulivoimalla, kaikki autot ovat sähköautoja ja lihansyönti on lähes laitonta. Jopa natsien kuuluisa hakaristi oli 1980-luvulla muuttunut vihreäksi. 2020-luvulle tultaessa natsit olivat jo luopuneet rotuopeistaan, ja valtio oli muutenkin siirtynyt nykyaikaan. Mutta silti siellä on voimassa tarkat opit ja salainen poliisi vakoilee kaikkia kansalaisiaan nykyaikaisen kasvojentunnistusteknologian avulla. Tämä on tuttu ilmiö muun muassa nykypäivän Kiinassa. Suomi on käytännössä Natsi-Saksan nukkevaltio. Yhtäläisyyksiä nykypäivän maailmaan löytyy vähän, mutta eroja paljon. Koko Eurooppa on fasistinen ja demokratiasta ei ole tietoakaan.

Ilmastonmuutos ei ole enää ongelma ihmiskunnan tulevaisuudelle. Yhdysvallat eivät ole maailman ainoa suurvalta. Nykypäivän ihmiset eivät tiedä holokaustin kauhuista. Eutanasia on laillista. Saksan kansalaisilla on käytössä ns. Kansallispisteet, joilla pystyy mm. ostamaan asunnon tai maksamaan sakkoja.  Näitä pisteitä saa toteuttamalla valtion ideologisesti suositeltavia asioita, kuten hiilijalanjäljen pienentäminen, naapurisi ilmiantaminen tai lihattoman ruokavalion noudattaminen. Yhtäläisyyksiä löytyy kyllä muutama, puhelimet ja tietotekniikka ovat myös osa nykypäivän ihmisien elämää, toisin se on kyllä tarkoin rajattua tietyille alueille. Yhdysvalloilla, Saksalla, Kiinalla ja Intialla on omat verkot ja muissa verkoissa vierailu on jyrkästi kiellettyä. Yhteistä on myös Suomen valtion velkaantuminen ja Euroopan huonontuva taloustilanne.

Kirjassa myös aika huvittavastikin mainitaan monta kertaa myös meille tuttuja nykypäivän tuotteita kuten automerkkejä: Mercedes, BMW ja Porsche. Kirjassa on myös tuttuja sovelluksia kuten Twitter. Kirjan kuvitteellinen maailma on todella mielenkiintoinen. Tällä olisi aika erilaista, mutta samaan aikaan aika samanlaista, jos historia olisi mennyt toisin.

Kirjavinkki: Kirppiksillä ja kierrätyskeskuksissa on ostettavissa paljon hyviä kirjoja erittäin edullisesti. Kirjan voi ostaa itselle, ja se on helppo laittaa uudestaan kiertoon, kun sen on itse lukenut. Hyväkuntoisen kirjan voi antaa vaikka lahjaksi!

Maantiedon viidennellä kurssilla teimme matkan Vaasan seudulle. Ensimmäisenä kohteenamme oli Jalasjärven Pirunpesä. Se on kuin hiidenkirnu, mutta se on syntynyt rapautumalla. Pirunpesä on 23 metriä syvä, mutta meille kerrottiin, että se syvenee ajansaatossa. Pääsimme käymään sen pohjalla, jossa oli kasveja ja sammakoita, joita me kuvasimme ahkerasti.  

Meille kerrottiin, että Pertti “Spede” Pasanen rahoitti Pirunpesän tyhjentämistä hiekasta ja tästä syystä se on saatu niin syvälle tyhjennettyä. Kiitoksena tästä alueella on Pasasen patsas. 

Pirunpesän vieressä on näköalatorni, josta näkee kauas ympäristöön. Näköala on upea.  

Olimme merkillisissä maisemissa noin tunnin ja saimme käydä Pirunpesän pohjalla, näköalatornissa ja kierrellä ympäristössä. 

GE5-ryhmä, Maarit Mäntysalo

Elämme yhtä suurinta muutosvaihetta Suomen kalenterissa ja vuodenkierrossa. Lapset ja nuoret palaavat kouluihinsa ja opiskelupaikkoihinsa. Tämän vuoden kesä siirtyy muistoihin.

Tulevan työn touhussa saattaa joskus tehdä mieli palata hetkeksi vietetyn kesän muistoihin. Toivottavasti mieleen voivat palata kiireettömät hetket, värikkäät auringonlaskut ja lämpimät yhdessä ystävien kanssa vietetyt päivät.

On kuitenkin taas kerran hyvä palata työntekoon, arkeen ja rutiineihin. Nuo kolme asiaa muodostavat merkittävimmän osan meidän ihmisten elämästä. Voimme myös tuntea kiitollisuutta siitä, että meillä on oikeus opiskella ja tehdä työtä – voimme kehittää itseämme ja tehdä arjestamme ja rutiineistamme palkitsevia ja iloa tuottavia. Kaikkialla maailmassa arki ei ole itsestäänselvyys.

Vietetään alkava lukuvuosi herkkinä ilolle ja toistemme kannustamiselle!

Ramona Vehkala

Tuli tuttu kevätkulta,

Lumen alta pistää multa,

Puro pulppuva rinteillä tanssia saa,

Kevät riemua laulavi ilma ja maa,

Jo ääretön taivaskin seestyy

Ja lämpimän aika eestyy

Ja tuulikin tuoksuja tuo.

Taasen soivat vaskikellot,

Lämpöön elpyy oraspellot,

Sirot kukkaset nostavat pienoisen pään,

Sinisirkkuset soittavat niemissään

Ja nurkkihin lehväisen orren

Vie peipponen mättäältä korren

Ja mökkinsä pystyttää.

Nyt on soilla, mailla juhlaa,

Päivä säteitänsä tuhlaa,

Ukko nuortuvi niin kuni harmaja puu,

Poian posket ne kauniiksi ruskettuu,

Soi loilotus, luikku jo raikuu

Ja kunnaat ne kummasta kaikuu,

Kun käkönen kummulla soi.

Tämä ihana keväinen runo on Larin-Kyöstin runokokoelmasta, joka on julkaistu 1897. Runo hersyää kevään riemua ja luonnon ihmeitä. Runossa on romantiikan tyylipiirteitä, sillä se sisältää voimakasta luonnon ihailua ja korostaa luonnon synnyttämiä suuria tunteita.

Lukiossa vietämme jo lukuvuoden viimeistä eli viidettä opiskeluperiodia. Äikän tunneilla saamme tässä viimeisessä jaksossa tutustua kakkosten kanssa kirjallisuuden tyylikausiin. Tutuksi tulevat niin antiikin, romantiikan kuin monien muidenkin tyylikausien keskeiset piirteet. Periodin aikana käymme läpi melkein 3000 vuotta länsimaalaisen kirjallisuuden historiaa!  Ihana viettää kevät klassikoiden äärellä.

Kevättä nimitetään runossa tunteellisesti kullaksi. Näihin Larin-Kyöstin romantisoiviin säkeisiin on tänä keväänä helppo yhtyä. Kevätkulta tulee ja kasvun ihme tapahtuu  – aina.

Ramona Vehkala

Ylöjärven lukiossa vietettiin keskiviikkona 22.12. syyslukukauden päättäjäisiä. Puurojuhlassa kuultiin musiikkiesitykset niin opettajien heittäytyvältä sekakuorolta kuin lukion mahtavalta bändiltäkin. Joulupukki yllätti saapumalla paikalle ja vieläpä suoraan rehtorin kansliaan, jossa hän aloitti lahjojen jaon. Pukki oli niin vekkulilla tuulella, että päätti arpoa lahjat. Lämpimät onnittelut paketin saaneille!

Loman alkaessa mieli täyttyy helpotuksesta ja ilosta. Töitä on tehty kovasti ja antaumuksella. Korona on tuonut jännitystä ja haastetta lukion arkipäiväisiin asioihin ja toimintoihin, mutta lukukaudesta ja koronan haasteista selvittiin hienosti.  Hiljentyminen juhlanviettoon ja rentoutumiseen on meille kaikille ansaittua ja tarpeellista.

Saattelen terveiset matkaan näiden äidinkielen ja kirjallisuuden kolmannella kurssilla kirjoitettujen runojen välityksellä. Opiskelijat kirjoittivat upeita runoja – tässä muutama esimerkki! Hyvää lomaa jokaiselle!

Talviyö

Sininen maisema

haituvia täynnä

pirskahtelevia kiteitä.

Taivas on niin lähellä

niin suurena sinisenä

niin mahtavana.

Ihmeellinen rauha.

Talviyön kauneus ja pyhyys.

Tähtien välke ja kuiske.

Haluaisin jäädä tähän.

Taivaan alle.

*  *  *

Kuin tähdenlento taivahalla,

Liitää susi kankahalla.

Ei joutunut ole se milloinkaan,

Tahdon toisen alla taipumaan.

Aamusta iltaan elo käy,

Vaikkei ruokaa vielä näy.

Vaan hiipuu tahti hiljalleen,

Kun laskee aurinko sillalleen.

Kai luontoäiti varjelee,

Kun susirukka palelee?

***

Syksyn kauneus

Lehtien havinaa, ovien narinaa.

Puurokattilan porinaa, sadeveden lotinaa.

Syksyn kauneus tulla jo saa.

Aurinko pilkottaa pilvien takaa.

Ruskan värit jo puissa makaa.

Hyvä olla on, vaikka sataa.

Muistelen kynttilän tuoksua.

Katselen veden juoksua.

Tiedän, mitä syksyn kauneus on.

*  *  *

Virta

Rakkaus on virta,

Oman elämämme silta.

Kaipuu on kova,

silti oot mun ikioma

Hei vielä rakas,

Mä tulen kyllä takas.

 *  *  *

Ramona Vehkala

Vuoden 2021 syksynä lukionsa aloittaneet opiskelijat ovat opiskelleet viimeiset seitsemän viikkoa tiimeissä. He ovat opiskelleet maantietoa, historiaa, musiikkia, ruotsia ja äikkää.

Tänään tiimijaksolaiset veivät koko koulun aikamatkalle, jonka teemana oli ympäristönsuojelu ja vastuullisuus maapallostamme.

Saimme kokea puheita, tietoiskuja ja itse kirjoitettuja runoja sekä tietenkin laulaa kuoron mukana tuttuja innostavia lauluja. Tänä vuonna näytöksessä oli myös ripaus akrobatiaa.

Kiitos tiimijaksolaiset vaikuttavasta näytöksestä!

Ramona Vehkala

Olen aina pitänyt syksystä. Osaan nauttia siitä, kun ilma muuttuu viileän pistäväksi eikä auringonpaiste enää lämmitä. Syksyn muuttuvat värit, muuttolintujen parvet ja luonnon valmistautuminen talvehtimiseen luovat tunnelmaa, joka kutsuu pohtimaan myös omaa suuntaa, unelmia ja tavoitteita.

Opiskelijoille syksy merkitsee uuden lukuvuoden alkua ja jokaisena syksynä myös uudenlaiseen rooliin astumista. Lukiossamme on paljon nuoria, jotka ovat juuri päättäneet ensimmäisen opiskeluperiodinsa lukiolaisina. Nyt on ensimmäinen päättöviikkokin jännitetty ohi. Tämän lyhyen syksyn aikana koululaiset ovat kasvaneet opiskelijoiksi.

Toisen vuoden opiskelijoille alkanut lukuvuosi on merkittävää tietojen ja taitojen kypsyttämisen aikaa. Kakkoset ovat monella tavalla merkittävässä roolissa opiskelijayhteisössä.

Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat juuri päättyneet. Abiturientit ovat saaneet ensimmäiset kokemuksensa useiden kurssien kertaamisesta ja kertaamisen aikatauluttamisesta. Heille on selvinnyt, mitä liikuntasalin lukittujen ovien takana tapahtuu ylioppilaskirjoitusten aikaan. Monet kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijat testailevat jo siipiään syksyn tuulissa.

Luonnolle talven tulo merkitsee kasvun loppumista, mutta meille lukion väelle syksy on uusien hedelmien kypsyttämisen aikaa. Syksyinen, hiljalleen pimenevä sekä kirpeän raikkauden ja loskaisen sateen välillä kamppaileva luontomme tulee taas kerran olemaan näyttämönä oivalluksille, sinnikkyydelle ja kasvulle. On mahtavaa olla mukana tässä työssä.

Iloja ja onnistumisia jokaisen syksyyn!

Ramona Vehkala, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja

Viuh ja voih. Lukio on viimeistä sinettiään vaille paketissa, mikä on sekä ihanaa että haikeaa. On ihanaa päästä kokeilemaan mihin kaikkialle sitä näillä eväillä pääsekään, mutta toisaalta on haikeaa jättää taakseen tämä kaikki tuttu ja turvallinen arki Valossa. Onneksi lukiosta saamani eväät ovat kuin monipuolinen lounas, jolla potkii pitkälle. Sosiaaliset taitoni, esiintymiseni, tiimityötaitoni, tietotekninen osaamiseni sekä aikatauluttaminen ovat kehittyneet ja auttavat pärjäämään tulevaisuudessa. Ehkä vähän kulutettu luettelo, mutta sen lisäksi Valo on mielestäni antanut vielä ainakin yhden hyvän taidon, nimittäin yritteliäisyyden asenteen. Enkä nyt tarkoita vain yrittäjyyttä vaan ylipäänsä asennetta, että aina kannattaa yrittää ja epäonnistumisistakin oppii aina jotakin. Uskon että elämässä pääsee pitkälle, kunhan uskaltaa vain yrittää.

Toisin kuin viime vuonna, me kerkesimme varautua ja tottua koronan tuomiin erikoisjärjestelyihin lukuvuoden ajan: ensinnäkin maskeja käytettiin jatkuvasti niin koulupäivinä kuin ylioppilaskokeissakin. Olisi mielenkiintoista tietää vaikuttiko heikompi hapen saanti työskentelyyn ja lopputulokseen lopulta merkittävästi. Valossa oli sinänsä onnekas tilanne lukuvuonna 2020-2021, ettemme joutuneet kuin muutamiksi viikoiksi etäopiskelemaan syksyn kirjoitusten korvilla, mutta muuten saimme opiskella ja nähdä kavereita koulussa tavalliseen tapaan.

Toiveissa oli, että olisimme päässeet abiristeilylle ja viettämään penkkareita, mutta luonnollisesti nämä toiveet kariutuivat kevään mittaan. Sinänsä ikävää, ettei meillä ole kerrottavana tarinoita abiristeilyn hurjasta menosta tai rekka-ajeluista, mutta toisaalta on vaikea kaivata kaikkea tuota, kun ei edes oikeastaan tiedä mistä jäi paitsi. Onhan tässä jo vuoden ajan kielletty kaikki suuremmat juhlat, joten sitä osasi olla oikeastaan jo kiitollinen siitä, että sai tulla koululle penkkariasussa ja oli edes pienimuotoisen abigaala ruokalassa. Oli se ainakin parempi kuin Teams-penkkarit. Vaikka meiltä jäikin lähes kaikki abivuoden tapahtumat pitämättä, voimme lohduttautua sillä, ettei kellään muulla ole tällaista poikkeuksellista tarinaa kerrottavanaan abivuodestaan.

Kevät oli kieltämättä rankka. Ylppäreihin lukeminen kotona ei enää oikein tahtonut sujua, kun kaikki muu vastapainoa tuova tekeminen oli melko rajoittunutta. Kirjoituksista kuitenkin selvittiin ja ilokseni numerot olivat kutakuinkin toivotunlaiset. Ja onneksi nykyään on rajaton uusimismahdollisuus, joten aina pääsee korottamaan, kun siltä tuntuu.

Nyt tässä juhlajärjestelyiden lomassa tätä kirjoittaessani tulevaisuus näyttää Valoisalta. Lauantaina saamme pitää ylioppilasjuhlat, ihka oikeat kekkerit! Pitkästä aikaa näkee sukulaisia ja saa juhlia. Siellä tietysti mummelit ja muut kyselevät, että mikäs minusta tulee isona. Sitä en todellakaan vielä tiedä, mutta sen olen oppinut, että ainakin aion yrittää. Sen näkee sitten mihin se lopulta johtaakaan.

Kiitos kaikesta opettajat, ystävät, 3. kerroksen väki sekä muu henkilökunta, jotka mahdollistitte lukiovuotemme sujumisen.

Aurinkoista kesää ja muistakaa juhlia ylioppilaat!

Elina Rautanen, tuore ylioppilas