In English Auf Deutsch

Valovuosi

Ylöjärven lukion blogi

Kiitos korona – tämä on ollut herätys koko maailmalle

Media pursuaa tällä hetkellä koronauutisia: miten virus jatkaa leviämistään, on uusia säännöksiä ja menehtyneitä. Sävy on pääosin negatiivinen. Eikö koronassa ole mitään positiivista? Kyllä on. 

Minulle nuorena opiskelijana tämä on tietysti ollut aikamoinen muutos normaaliin arkeen verrattuna. Aamuisin en lähde kouluun vaan voin herätä viisi minuuttia ennen videovälitteisen tunnin alkua. Kokeet teen oman maun mukaan lattialla, sohvalla tai työpöydälläni. Kukaan ei vartioi puhelimenkäyttöäni oppitunneilla. Alkuun voi kuulostaa hohdokkaalta, mutta ei se sitä lopulta minun eikä kovin monen muunkaan mielestä ole. Tällainen poikkeustilanne on antanut asioille uutta perspektiiviä. 

Eniten kaipaan yhteisöllisyyttä ja kavereitani, sillä videovälitteinen kuva ei vain riitä korvaamaan heitä. Eristäytyminen opettaa, miten tärkeitä kaverit oikeasti ovat. Kaipaan ilmaista kouluruokaa, opettajien lähiopetusta, välitunteja, koulurytmiä ja yhdessä opiskelua. Vaikka itsenäinen opiskelu onkin hyvää harjoitusta ylioppilaskirjoitusten lukulomalle ja omalle vastuunkantamiselleni, kaiken tämän yksinväkertämisen jälkeen lähden ilomielin kouluun. Arvostukseni koulunkäyntiä kohtaan on ennätyslukemissa. Mikäli muutkin yhtyvät tähän, ties vaikka PISA-tuloksemme parantuisivat. 

Lisäksi olemme saaneet maanlaajuisia tutkimustuloksia koulupäivän aloituksen myöhentämisen hyödyllisyydestä. Voidessani nyt nukkua tunnin pidempään ja herätä vasta viisi minuuttia ennen etätunnin alkua voin samalla todeta, ettei koulupäivän myöhäisempi aloitus saa nuoria nukkumaan yhtään enempää. Kun koulu alkaa myöhemmin, menen myös nukkumaan myöhemmin.  

Minä ja moni muu kaipaamme harrastuksia sekä vapautta mennä ja tulla. En ole ikinä viettänyt näin paljon aikaa kotona. Viimeinkin on aikaa tehdä kodin rästitöitä tai vain olla. Ulkoilu ja luontomme saavat uusia ystäviä tällaisina aikoina. Tämä voi olla suunnanmuuttava kokemus monelle suorittajalle, joita ei pysäytä kuin ulkonaliikkumiskielto, kuntosalien sulkeminen ja kokoontumiskielto. 

Kuluttamiseen perustuvalle taloudelle kaikki tämä on tietysti täyttä hallaa. Näkisin asiassa kuitenkin valoisia puolia ympäristön kannalta. Autoilu, päästöt, ilmansaasteet sekä kulutus ovat hetkellisesti ympäristön kannalta järkevissä rajoissa. Talouden vuoksi emme tietenkään voi jatkaa näin, mutta kenties voisimme oppia tästä pohjanoteerauksesta jotakin ja siirtyä tulevaisuuden kuluttamisessa jonkinlaiseen entisen ja pohjatason välimaastoon. Nyt meillä on kokemusta niukemmasta elämäntyylistä ja olemmehan tarpeen tullen oikeasti aika luovia. Kaukana olevat kokoukset voi hoitaa myös etänä, pärjäämme vähemmälläkin ostamisella, liikuntaa voi harrastaa monipuolisesti lähimaastossakin, teknologiaa pystyy hyödyntämään todella monessa asiassa paljon enemmän ja autoilua sekä lentämistä todella on mahdollista vähentää. Nyt olemme pakon edessä kokeilleet jotakin todella radikaalia, joten kenties ilmastotoimet eivät jatkossa tunnu enää niin mahdottomilta. 

Pandemiasta aiheutuu eittämättä paljon negatiivisia puolia, mutta kokonaisuudessaan tämä on ollut herätys koko maailmalle. Terveys on lopulta tärkeämpää kuin mikään muu, sillä me kaikki olemme kuolevaisia. Poikkeustilanne on varmasti havahduttanut tajuamaan, miten montaa asiaa olemme pitäneet itsestäänselvyytenä. On kuitenkin epärealistista ajatella, että muuttaisimme kaikki tapamme poikkeustilanteen jälkeen, mutta kenties tämä on hyvä muistutus uusille sukupolville elämän haavoittuvuudesta ikään kuin sota oli aikoinaan. Ja onhan tämä kokemus yhdistänyt niin suomalaisia kuin laajemminkin valtioita. Lopulta olemme kaikki samoja koronapotilaita ikään, rotuun, ihonväriin, kansalaisuuteen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.  

 

Elina Rautanen, 2. vuoden opiskelija

(Juttu julkaistu myös Ylöjärven Uutisissa 1.4.2020. Kuva: koulun arkisto)

Ihminen ja kone -uutuuskurssi innosti

Ylöjärven lukiossa järjestettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa oppiainerajoja rikkova Ihminen ja kone -teemakurssi (TO01, monitieteinen ajattelu), josta saatiin erittäin hyvää palautetta. Kurssilla haluttiin tarkastella tekoälyyn liittyviä kysymyksiä niin tekniikan kuin filosofiankin näkökulmasta. Kurssin suunnittelu oli osa Otavan opiston koordinoimaa innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämishanketta ”Teemasta toimeen!”, jota rahoittaa Opetushallitus. Opiskelijat tutustuivat tekoälyn kehitykseen ja pohtivat yhdessä, mitkä ovat tekoälyn vaikutukset tulevaisuuteen. Lisäksi he pääsivät ratkaisemaan tekoälyyn liittyviä ongelmanratkaisutehtäviä sekä kokeilemaan ohjelmointia ja 3D-tulostusta. Ajattelutaidot kehittyivät monipuolisesti.​ Kurssi on tarkoitus järjestää myös ensi vuonna.

 

Haastattelussa kaksi uutuuskurssille osallistunutta toisen vuoden opiskelijaa: Toivo Lehti ja Antton Hoisko.

 

Miksi halusitte osallistua Ihminen ja kone -kurssille?

Toivo: Halusin osallistua kyseiselle kurssille, kun sain tietää, että siellä opiskeltaisiin jotain tieteisiin liittyvää. Kurssi oli uusi, joten emme saaneet tarkkaa tietoa kurssin sisällöstä, ennen kuin vasta hieman myöhemmin.

Antton: Osallistumiseni kurssille oli lähes itsestäänselvää, sillä tekniikka ja kurssin aihepiiri kiinnostavat todella paljon. Asiat myös liittyvät harrastuksiini elektroniikan parissa.

 

Mitä kurssilla tehtiin?

Toivo: Kurssin ideana oli opiskella ohjelmointia robotilla ja robotiikkaan liittyvää etiikkaa erilaisten tehtävien kautta. Lisäksi kurssilla oli mukana 3D-tulostusta, jonka tuotoksia sai käyttää roboteissa. Erilaisten soveltavien tehtävien lisäksi kävimme vierailulla Robotech Oy:llä ja 3DStep Oy:ssä, jotka ovat ylöjärveläisiä yrityksiä. Toinen rakentaa robotteja ja toinen tulostaa 3D-tulostimilla osia.

Antton: Kurssilla käsittelimme aiheita tekoälyn eettisyydestä ja ohjelmoinnista robotiikkaan. Harjoittelimme myös 3D-mallinnusta ja tulostamista. Teimme projektityön (tulevaisuuden sovellus, omavalintainen teknologia) ja pohdimme työskennellessä heränneitä kysymyksiä sekä ongelmakohtia filosofian kannalta. Teimme myös yritysvierailuja, joten robotiikkaan ja 3D-tulostamiseen pääsi tutustumaan todella konkreettisesti. Kurssin alussa saimme VEX IQ -robottiin rakennus- ja ohjelmointitehtävän, jota suoritimme kurssin ajan. Suunnittelimme robotteihin osia 3D-mallinnusohjelmalla ja tulostimme niitä. Saimme myös vierailijoita Tampereen yliopistolta, ja he toivat mukanaan toistakymmentä 3D-tulostinta, joita saimme käyttää. Tämän vierailun aikana oli mahdollisuus kysellä aiheeseen liittyvien alojen jatko-opiskelu- ja työmahdollisuuksista. Päättöpäivänä olisimme vielä vierailleet Tampereen yliopistolla, mutta koronatilanteen takia emme päässeet vierailulle.

 

 

Mikä oli mielestänne parasta kurssilla?

Toivo: Kurssi oli tähän mennessä opittuja taitoja soveltava kurssi. Täten se toi eniten intoa ja kiinnostusta ohjelmointia kohtaan. Kurssilla eteneminen tapahtui oman tason mukaan ja opettajat olivat aina mukana, jos oppilaat tarvitsivat apua. Yritysvierailu oli mahtava.

Antton: Parasta kurssilla oli mielestäni yliopiston väen vierailu sekä yritysvierailut, sillä asioista pääsi keskustelemaan alan asiantuntijoiden kanssa.

 

Keille suosittelisitte kyseistä kurssia? 

Toivo: Minä suosittelen kurssia kaikille, jotka ovat vähääkään kiinnostuneita ohjelmoimisesta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Antton: Suosittelen kurssia tekniikasta kiinnostuneille ja ongelmanratkaisua rakastaville opiskelijoille.

 

Kiitos haastattelusta!

 

Terveisin

kurssin toteutuksesta vastanneet opettajat Miia Bergman, Minna Jokela ja Tommi Lindholm sekä blogitoimitus

 

 

Katsomusdialogia? Kyllä kiitos!

Voiko omasta poikkeavaa katsomusta ymmärtää? Tätä ihmeteltiin ennen talvilomaa Ylöjärven lukiossa toista kertaa järjestetyssä katsomusdialogitapahtumassa. YK:n katsomusten yhteisymmärrysviikon hengessä ykkösvuosikurssin opiskelijat tutustuivat erilaisten katsomuksen edustajiin: paikalla oli buddhalaisia, mormoneja, ateisteja, muslimeja, eläintensuojelija sekä joogafilosofian, Krishna-tietoisuuden, baha´in, helluntailaisuuden, katolisen ja ortodoksisen kirkon edustajia. Aineksia tapahtumaan saatiin useasti koulussamme toteutetusta Elävästä kirjastosta, jossa ”lainataan” erilaisia ihmisiä keskusteluhetkeä varten.  Ideana oli nimenomaan kohdata henkilökohtaisesti erilaisten katsomusten edustajia, ei paneelikeskustelussa tai esitelmien kautta.  Onnistuimme saamaan paikalle mainioita keskustelijoita, jotka olivat valmiita kohtaamaan nuoria ja heidän kysymyksiään.

Ennen varsinaisia keskusteluja opiskelijoita johdateltiin katsomusdialogin merkitykseen ja he saivat vinkkejä, mistä aiheista voisi keskustella. Heitä rohkaistiin kysymään kunnioittavasti vaikeistakin asioista. Ketään ei pakotettu puhumaan – myös kuunteleminen on tärkeä dialogitaito –  ja omasta katsomuksesta kertominen oli opiskelijoille myös täysin vapaaehtoista. Tämän jälkeen siirryttiin liikuntasaliin, jossa jakauduttiin 10 hengen ryhmiin. Salissa odotti valmiina dialogipiirit: kussakin piirissä katsomuksen edustaja(t) + 10 tuolia. Opiskelijat marssivat haluamaansa piiriin ja vaihtoivat piiriä ryhmänsä kanssa 20 minuutin välein. Paikoituksessa oli pyritty siihen, että yhdessä rivissä olisi neljä mahdollisimman erilaisen katsomuksen edustajaa (esim. ateisti, buddhalainen, mormoni, helluntailainen). Kaikki kohtasivat siis yhteensä neljän eri katsomuksen edustajia juttutuokioissa.  Puheensorina kävi vilkkaana.

 

 

Opiskelijoiden palaute tapahtumasta oli positiivista. Moni olisi halunnut keskustella useamman katsomuksen edustajan kanssa ja tilaisuudelle toivottiin pikaista jatkoa. Katsomusdialogille on selvästi tarvetta ja tilausta. Opiskelijat myös kehuivat mielenkiintoisia kohtaamisia ja sitä, miten hyvin katsomusten edustajat osasivat kertoa katsomuksestaan ja argumentoida näkemyksiään. Keskustelut antoivat paljon ajattelemisen aihetta ja moni kertoi ennakkoluulojensa hälventyneen ja ymmärtäneensä paljon enemmän joistakin katsomuksista. Mukana oli myös sellaisten katsomusten edustajia, joista moni kuuli nyt ensimmäistä kertaa, joten katsomustietous lisääntyi sitäkin kautta.

Myös katsomusten edustajat kokivat tilaisuuden antoisaksi ja antoivat positiivista palautetta opiskelijoiden kohteliaisuudesta ja keskustelutaidoista. Moni lupasi tulla tarvittaessa uudelleen. Yhdessä pohdimme jälkeenpäin myös kehittämisideoita. Suuret kiitokset kaikille keskustelijoille!

 

 

YK:n katsomusten yhteisymmärrysviikon teemana oli tänä vuonna ”Puhu dialogia!”. Dialogitaidoilla on olennainen merkitys kaikessa vuorovaikutuksessa, olipa sitten kyse kohtaamisista vapaa-ajalla tai työelämässä. Katsomusten välinen vuoropuhelu liittyy myös kestävän kehityksen mukaisiin maailmankansalaisen taitoihin. Sillä on juhlallisia tavoitteita eikä kaikkia niistä mitenkään voi lyhyissä kohtaamisissa saavuttaa, mutta näitä kohti pyrittiin:

  • tulla ymmärretyksi ja ymmärtää muita
  • ennakkoluulojen voittaminen
  • oman ajattelun laajeneminen
  • yhteisten arvojen löytäminen
  • konfliktien ehkäisy ja vähentäminen

Tapahtuman konseptia ovat olleet kehittämässä Ylöjärven lukion opettajat Satu Honkkila (uskonto, psykologia) ja Raisa Rautionmaa (uskonto, elämänkatsomustieto, historia ja yrittäjyyskasvatus) sekä Tampereen Klassillisen lukion opettaja Mari Rauhala (uskonto, historia, filosofia).

 

Satu Honkkila, uskonnon ja psykologian opettaja

 

Abivuoden jatko-opintopohdiskeluja

On se aika vuodesta, jolloin abit pohtivat kuumeisesti jatko-opiskelumahdollisuuksiaan. Perinteisiltä Studia-messuilta sai onneksi vinkkejä alanvalintaan:

 

Tiedän jo meneväni yliopistoon sosiaalityötä opiskelemaan. Messuilta jäi kuitenkin mieleen monet vaihtoehdot, miten voi opiskella ja missä ja mitä tehdä välivuonna.

***

Esittelijöiden mukavuus jäi mieleen. Haluaisin sairaanhoitajaksi.

***

Paljon karkkia ja kangaskasseja, kokonaisuudessaan mukava päivä. Ajatukseni jatko-opinnoista vahvistuivat messuilla. Aion opiskelemaan luokanopettajaksi Tampereelle, Jyväskylään tai Turkuun.

***

Sain tietoa eri aloista ja kiinnostuin uusista mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Olen kyllä hukassa enkä ole löytänyt vielä sitä omaa juttua 🙁

***

Tykkäsin messuista todella paljon. Aika tosin tuntui menevän hyvin nopeasti, siellä olisi voinut olla kauemminkin. Aion luultavasti hakea yliopistoon lukemaan matikkaa. Aiemmin olen ajatellut matikanopettajan uraa, mutta nyt aloin miettimään muitakin uravaihtoehtoja, samalta alalta kylläkin.

***

Mieleen jäivät pisteiden pitäjät, joiden kanssa oli kivaa jutella, samoin väenpaljous ja tavaran määrä. Haluaisin Tampereen yliopistoon lukemaan journalismia. Ajatukseni eivät muuttuneet, mutta sain paljon lisää tietoa alasta ja varsinkin kuvajournalismin mahdollisuuksista.

***

Messut oli järjestetty hyvin. Olen ajatellut hakea poliisikouluun, eivätkä ajatukseni muuttuneet sen suhteen.

***

Mieleen jäi tietoa jatkokoulutusvaihtoehdoista. Haen Tampereen yliopiston Hervannan kampukselle automaatiotekniikkaa opiskelemaan.

***

Studia-messut oli silmiä avartava tapahtuma. Lentokonetekniikka kiinnostaa.

***

Tapahtuma oli todella hieno. Pidin erityisesti pisteistä, joilla kerrottiin mahdollisuuksista opiskella ulkomailla. Myös uusiin kiinnostaviin vaihtoehtoihin tuli tutustuttua. Olen jo melko varma, että hakeudun yliopistoon lukemaan saksaa. Myös teologian ja musiikin opinnot kiinnostavat, mutta saksa on ykkösvaihtoehtoni.

***

Messuilta jäi mieleen ihmispaljous ja mukavat ihmiset. Koulujen opiskelijat olivat mukavia ja asiallisia ja kertoivat hyvin laajasti koulutuksistaan. En ole vielä sataprosenttisen varma jatko-opinnoistani, mutta Itä-Suomen yliopiston maantiede tai Tampereen yliopiston hallintotieteet kiinnostavat.

***

Tahdon lukion jälkeen opiskelemaan kauppatieteitä yliopistoon, mutta en ole vielä varma, mihin kouluun aion hakea. Messuilla juttelin Vaasan ja Lappeenrannan yliopistojen opiskelijoiden kanssa, ja sain siten paljon lisää hyödyllistä tietoa. Ajatukseni varmentuivat ja selkeytyivät tulevaisuuden opiskeluiden suhteen. Lisäksi aion mennä lukion ja korkeakouluopiskelujen välissä armeijaan, joten oli mahtavaa päästä juttelemaan varusmiesten kanssa. Sain myös kokeilla kiväärillä ampumista, mikä oli huippukivaa. Kaiken päälle sain testata taisteluvarustusta päälleni. Itselleni Studia-messut olivat siis todella hyödylliset ja mieleenjäävät!

***

Mieleen jäivät hyvännäköiset esittelijät ja eri aktiviteetit sekä todella monipuolinen valikoima eri koulutuksia. Aion hakea Jyväskylän liikuntatieteelliseen liikuntapedagogiikan koulutukseen.

***

Oli todella hyvä kokemus käydä messuilla. Tietoa sai paljon. Haen Helsingin yliopistoon kauppatieteen alalle. Sain messuilta uutta tietoa ja osallistuin kauppiksen valmennuskurssin arvontaan <3

 

Tekstit koottu ÄI8-kurssin opiskelijoilta.

Ennen jatko-opiskeluhakuja vietettiin tietysti penkkarit! (Kuvat: koulun arkisto)

2020-luku annoksissa: vanhojentanssien ja täysi-ikäisyyden odotusta

Elämäni kolmas vuosikymmen on alkanut. Miltä tuntuu? Mitkä odotukset? Siinähän se. Etenee. On aika vaikeaa näin nuorena ajatella elämää kymmenen vuotta eteenpäin. Tai taaksepäin. Viime vuosikymmenen aikana olen ollut alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa ja aika moni muukin asia on siinä ohella muuttunut. En edes uskalla ajatella kymmentä vuotta eteenpäin.  

Tänä vuonna suurimpia virstanpylväitäni tulevat olemaan täysi-ikäisyys, ajokortti, vanhojentanssit ja ensimmäiset kirjoitukset. Parin kuukauden päästä olen saavuttanut näistä jo suurimman osan. Entä sitten? En ole vielä kerennyt ajatella. Ehkä nuorelle on suorastaan järkevää katsoa vain kohti seuraavaa päivää tai viikkoa, enintään seuraavaa vuotta tai kahta. Tulevaisuus on täynnä vaihtoehtoja ja muuttujia on paljon. Niissä riittää purtavaa, vuoden kokoisiinkin annoksiin jaettuina. 

 Menneestä vuosikymmenestä muistetaan mm. jytky, Trump, Brexit, terrori-iskut, digitalisaation kehitys, urheilumenestys, arabikevät, pakolaiskriisi, ilmastonmuutos sekä metoo-kampanja. Minä muistan rippileirin, kaverit, kesätyöt ja peruskoulun päättymisen. Nuorena on välillä vaikea ajatella omaa napaansa pidemmälle. Omassa elämässä tapahtuu niin paljon, että muut asiat jäävät sen varjoon. On haastavaa katsoa kaiken keskellä asioita tai tulevaisuutta laajemmassa mittakaavassa, vaikka meille se juuri olisi tärkeää. Olemmehan tulevaisuus. 

Mitä tulevaisuuden toivot sitten kuitenkin saattavat odottaa tulevaisuudelta? Joku voisi ajatella meillä olevan uuden vuoden ja etenkin vuosikymmenen alussa suuret ja mahtavat tavoitteet, joita sitten lähdetään kaasu pohjassa toteuttamaan. Ei, ei kuitenkaan. Sanoisin meidän pikemminkin haluavan sitä samaa, mitä kaikki muutkin: onnea ja hyvää elämää. Nuorelle sen edellytyksenä ovat vakaus ja usko tulevaisuuteen, minkä edellytyksenä puolestaan on nuorelle suotuisa ympäristö. Siispä toivomme, että ensi vuonna ja koko vuosikymmenenä meitä kuunnellaan kotona, koulussa, politiikassa, päätöksenteossa ja apua hakiessa. Näin saamme elämäämme jonkinlaista vakautta ja voimme edes yrittää ajatella muutakin kuin itseämme kaiken keskellä. 

Alussa totesin, ettei vuoden ja vuosikymmenen vaihtuminen tunnu oikeastaan mitenkään sykähdyttävältä. Arki ei muutu mihinkään yhdessä yössä. Ajatukseni ovat suunnattuna korkeintaan parin kuukauden päähän, ei vuosikymmenen. Se on hyvä, ettei uusi aikakausi tunnu mitenkään erikoiselta. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tulevaisuudessa siintäisi uhkia. Nopealla vilkaisulla turvalliselta näyttävän tulevaisuuden taustalla väijyy mörkö. Ilmastonmuutos. Se on hiljainen ja helppo ohittaa, jos sille ei anna aikaa. Maaliin on kuitenkin päästävä. Ja siihen tarvitaan nimenomaan aikaa ja lisäksi tekoja. Onneksi uusi vuosi on vain aikaa täynnä, karkauspäivän kera. Sitä ei kuitenkaan ole hukattavaksi. Haluaisin astella tulevaisuuteen mahdollisimman pian ilman mörköjä.   

 

Elina Rautanen, 2. vuoden opiskelija

(Juttu julkaistu myös Ylöjärven Uutisissa tammikuussa 2020.)

 

Ja kas, vanhojentanssit-virstanpylväs saavutettu! (kuvat: Pihla Kuulas/koulun arkisto)

Lukusuositus: Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Johtamispassi: johtajuustarina (Yrittäjyyslinja)

Luettu teos: Patrick Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Olin alun perin lukemassa kirjaa Suomen pahimmista bisnesmokista, mutta kirja ei ollut mieleeni. Luin lopulta teoksen nimeltä Viisi toimintahäiriötä tiimissä, jonka on kirjoittanut Patrick Lencioni. Lencioni on hyvin arvostettu kirjailija liikemaailmassa. Kirjassa käsitellään viittä erilaista toimintahäiriötä, joita useimmissa tiimeissä esiintyy. Pidin kirjasta todella paljon, sillä sitä oli mukava lukea, koska se oli kirjoitettu tarinamuotoon. Vaikka kirjassa käsitellään vaikeita ongelmia tiimidynamiikan kannalta, se on osattu kertoa niin mielenkiintoisesti, että luin kirjan kahdessa illassa. 

Kirja kertoo kuvitteellisesta DecisionTech-yrityksestä, jonka uudeksi toimitusjohtajaksi valitaan Kathryn Petersen. Tarinan alussa yrityksen johtotiimillä ei ole lainkaan luottamusta uuteen toimitusjohtajaan, jonka aiempi työkokemus on lähinnä perinteisten teknologiayritysten operatiivisista tehtävistä. Kathrynin suurin tehtävä yrityksen johdossa olikin saada johtoryhmä toimimaan tiiminä, muuten yritys olisi nurin alta aika yksikön.  

Kirjassa käsitellään siis viittä toimintahäiriötä, jotka ovat luottamuspula, konfliktien pelko, sitoutumisen puute, vastuun välttely ja tulosten huomiotta jättäminen. Kathryn alkaa toden teolla käymään toimintahäiriöitä läpi, joita löytyykin enemmän kuin hän ajatteli. Jokainen toimintahäiriö käsitellään kirjassa vuorotellen. Päällimmäisenä minulle jäi kuitenkin mieleen toimintahäiriö nimeltä luottamuspula sekä sitoutumisen puute. Koen niiden jääneen mieleen, koska ongelmista näitä kahta huomaan ehkä vahvimmin myös omassa tiimissäni. 

 

 

Kirjassa todetaan luottamuspulan olevan ehkä ratkaisevin ongelma toimivan tiimin kannalta. Kirjan mukaan luottamuspula on sitä, että tiimin jäsenet eivät pysty ymmärtämään toisiaan ja puhumaan toisilleen suoraan. Tärkeintä hyvän ja toimivan tiimin kannalta on, että jokainen tiimin jäsen pystyy olemaan tiimille avoin. Tiimiin pitäisi saada sellainen kulttuuri, että omista heikkouksista, mokista ja huolenaiheista uskalletaan kertoa tiimille ilman pelkoa jonkinlaisesta rangaistuksesta tai kostosta. On myös erittäin tärkeää, että jokainen tiimiläinen saisi tiimissä äänensä kuuluviin, sillä se voi johtaa uusiin toimintahäiriöihin. Omassa tiimissä huomaan, kuinka kaikki eivät tule yhtä hyvin toimeen kaikkien kanssa ja kuinka kaikki eivät ehkä uskalla taikka halua olla avoimia koko tiimille.  

Jos kaikki tiimissä eivät luota toisiinsa, syntyy uusi toimintahäiriö konfliktien pelosta. Jokaisessa tiimissä pitäisi olla konflikteja, sillä kun luottamus on rakennettu, jokainen uskaltaa kertoa mielipiteensä, vaikka se eriäisi muista ja aiheuttaisi konfliktin. Kun konfliktit käsitellään oikein, ne ovat usein todella antoisia. Kun väittely on käyty ja asia saatu sovittua, kaikkien pitäisi olla helppo sitoutua päätökseen. Jos näin ei ole, on kyseessä sitoutumisen puute.  

Täydellisessä tiimissähän kaikki päätökset syntyisivät aina täydessä yksimielisyydessä, jolloin niitä olisi helppo kaikkien noudattaa. Todellisuudessa näin ei ole. Huomaan tämän usein omassa tiimissäni, koska meitä on monta, joten on myös monta erilaista mielipidettä ja näkemystä asioista. Jos yhteisymmärrystä ei synny, päädymme usein äänestämään. Koen kaikkien hyväksyvän tämänkaltaisen demokraattisen päätöksentekotavan, mutta silti jälkikäteen saattaa ilmetä ongelmia. Kun päätöksissä joudutaan joustamaan, eivät kaikki välttämättä sitoudu samalla tavalla päätettyihin asioihin. Kirjan mukaan suurimmat syyt sitoutumisen puutteeseen ovat halu yksimielisyyteen ja varmuudentarve. Jälkimmäisen huomaan välillä itseni kohdalla. Haluaisin olla tarpeeksi varma päätöksistä ja haluaisin, että päätös on tehty huolella ja harkiten, jottei ikäviä yllätyksiä ilmaantuisi jälkikäteen. Mutta silloin hyvät mahdollisuudet saattavat mennä hukkaan ja toiset tiimiläiset kyllästyvät jaaritteluun. 

Vastuunvälttely ja tulosten huomioimisen puute liittyvät aika paljon toisiinsa. Kun tiimissä ei laiteta toisia vastuuseen, jos yhteisiä sopimuksia ei noudateta, kääntyy tiimiläisen huomio yhteisestä tavoitteesta johonkin muuhun. Tiimissä tulisi siis olla selvät säännöt ja tavoitteet, joiden noudattamisesta pidetään kiinni. Jotta se onnistuu, täytyisi myös kaikkien edellisten toimintahäiriöiden olla kunnossa, muuten yhteiset tulostavoitteet vaihtuvat helposti oman edun tavoitteluun.  

Johtajuusnäkökulmasta lukemani kirja kertoo tarinan erittäin määrätietoisesta ja rohkeasta johtajasta, joka ajattelee vain ja ainoastaan tiiminsä parasta. Kathryn on johtaja, joka kuuntelee tasapuolisesti kaikkia tiimiläisiään ja pyrkii olemaan mahdollisimman objektiivinen. Kathryn on johtaja, joka ei pelkää tehdä hankalia ja ikäviäkin päätöksiä, jos se on tiimin parhaaksi. Koska vaikka tiimin jäsenet olisivat yksilöinä kuinka hyviä, ammattitaitoisia ja osaavia tahansa, eivät kaikki vain ole oikeita henkilöitä koko tiimin kannalta.  

Opin kirjasta paljon ja osasin ajatella sitä myös oman tiimini kautta. Kirja auttoi minua ymmärtämään ehkä hieman paremmin erilaisia henkilöitä. Ja se osoitti, että tiimit tarvitsevat erilaisia jäseniä.  Uskon, että tämän kirjan lukemisesta olisi hyötyä erittäin monelle, millaisessa tiimissä sitten toimiikaan ja oli ongelmia tai ei. Ja johtajana Kathryn on mielestäni oiva esimerkki. 

 

Susanne Finnilä, 2. vuoden opiskelija 

 

Millä taidoilla työelämään?

Työelämävalmiuksiksi lasketaan erilaiset käytännössä opittavat ja ilmenevät taidot, joita jokaiselta ihmiseltä löytyy ainakin jollain tasolla. Yksinkertaistettuna ja neljään ominaisuuteen tiivistettynä työelämätaidot ovat asenne, oma-aloitteisuus, ammattitaito sekä vuorovaikutus.  

Kirjastosta voi löytää paljon kirjoja niin vakuuttavasta esiintymisestä, vastuunkannosta kuin tiimissä työskentelystäkin. Kaikista tällaisista kyvyistä voi lukea tietoa ja teoriaa kuinka paljon vain, mutta parhain oppi ja itsensä kehitys tulevat tekemällä, kokeilemalla ja itse oivaltamalla. Monesti sanotaan, että hienoimmat asiat koetaan, kun mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja heittäydytään – tämä pätee useihin työelämätaitoihinkin. 

Nykyään työntekijöiltä vaaditut taidot voivat olla melko erilaisia kuin vaikkapa 30 vuotta sitten. Ne muuttuvat ajan mukana. Esimerkiksi kielitaito sekä IT-osaaminen tuskin olivat 1990-luvulla erityisen tärkeitä ja arvostettuja työntekijöiden ominaisuuksia, mutta tänä päivänä useissa ammateissa työntekijöiden oletetaan ne osaavan ja hallitsevan. Muita nykyisin tärkeitä valmiuksia, joita työntekijöiltä odotetaan, ovat muun muassa sosiaaliset taidot, aktiivisuus ja innostuneisuus sekä halu ja valmius kehittymiseen ja uuden oppimiseen tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja työympäristöissä. Tulevaisuudessa robottien keskellä ihmisten välisten vuorovaikutustaitojen, luovuuden, ongelmanratkaisun sekä tunneälyn merkitys tulee korostumaan, sillä ympärillä olevat automaatiolaitteet eivät sellaisiin kykene.  

Jokaiselta odotettavat minimivalmiudet työssä kuin työssä ovat hyvät keskustelutaidot, toisten auttaminen ja kunnioittaminen eli sosiaaliset taidot sekä joustavuus sen varalta, että kaikki ei aina mene juuri niin kuin itselle sopii tai miten on suunniteltu etukäteen. Myös vastuullisuutta, innostusta työn tekoon sekä ajan- ja tilanteentajua voidaan olettaa olevan kaikilla.  

Muista samat perustaidot osaavista työntekijöistä voi erottautua esimerkiksi hyvillä esiintymis– sekä neuvottelutaidoilla ja erityisen aktiivisella asenteella työhön. Myös luovuus ja kekseliäisyys monissa tapauksissa voivat tuoda paljon lisäarvoa ihmiselle työntekijänä.  

Itse olen lukiossa yrittäjyyslinjalla, joka on opettanut minulle paljon kaikkea sellaista, mitä en olisi mitenkään voinut oppikirjoista lukemalla oppia. Yrittäjyyslinjalla tarkoituksena on oppia tekemisen kautta. Muun muassa siellä kehittyneitä tärkeitä työelämän valmiuksia, joita minulla jo on ja joista tulevaisuudessa on varmasti hyötyä, ovat esimerkiksi tiimityöskentelyn sujuminen, esiintymisen luontevuus, suurenkin vastuun varma kantaminen, tiimin johtaminen, neuvottelutaidot, riskinotto ja riskinsietokyky sekä palava halu oppia uutta. Lukiossamme ensimmäisenä vuonna oleva tiimijakso oli myös hurjan opettavainen monien työelämätaitojen kannalta.  

 

 

Yrittäjyyslinjalla olen toiminut monissa eri rooleissa erilaisissa projekteissa, joita olemme järjestäneet. Olen ollut mm. yhteyshenkilönä, työskennellyt ja keskustellut eri ikäisten ihmisten kanssa, toiminut vastuullisena projektipäällikkönä ja pitänyt monia sekä harjoiteltuja että improvisoituja esitelmiä. Kaikista kerroista olen oppinut jotain uutta ja ainakin saanut kokemusta sekä ajatuksia, joista on hyötyä tulevassa työelämässänikin. 

Tahdon itse kehittyä puhujana karismaattisemmaksi sekä sanavalmiimmaksi, ja tätä voin kehittää yksinkertaisesti puhumalla, kuuntelemalla esimerkiksi poliitikoiden hyviä puheita ja kertomalla perusteltuja mielipiteitä entistä enemmän. Minun pitää vielä kehittää verkostoitumistaitojani paremmiksi, jotta vaikkapa tulevaisuuden yrityksessäni voisin helposti hankkia yhteistyökumppaneita ja saada yritystäni sekä omaa ammattitaitoiseksi kouluttautunutta itseäni näkyvämmäksi. Tietenkin tarvitsen myös ammattitaitoa pärjätäkseni työelämässä, mutta sitä saan yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta myöhemmin. Onneksi kuitenkin monia työelämätaitoja voi kehittää päivittäin omien ratkaisujen, tekojen ja ajatusten kautta – kyse on jatkuvasta oppimisesta!  

 

Milja Mäkinen, abi

Onnittelut uusille ylioppilaille!

 

”Arvoisa juhlaväki, rehtori, opettajat ja oppilaat, sukulaiset, ystävät ja läheiset – ja ennen kaikkea me upeat uudet ylioppilaat.

Muistan edelleen elävästi sen tunteen, kun seisoin tässä samaisessa salissa vuonna 2016. Olin ihan yksin enkä tuntenut ketään, sillä tulin toiselta paikkakunnalta. Odotin tulevia vuosia pelonsekaisella innolla. Nyt, kolme ja puoli vuotta myöhemmin, seison tässä salissa, rohkeampana, viisaampana ja parhaat kaverit rinnallani. Mutta sama tulevan jännitys on kuitenkin taas läsnä. Mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan?

Näihin vuosiin on mahtunut paljon: On vuodatettu kyyneliä ja saatu itkupotkuraivareita, on melkein jo luovutettu, mutta sitten taas noustu jaloille. On naurettu sydämien pohjasta ja on kerätty ikimuistoisia kertomuksia tuleville sukupolville.

Lukio onkin ollut tähänastisen elämän, ainakin minun osaltani, raskainta ja haastavinta aikaa, mutta samalla myös elämäni parasta, onnellisinta ja opettavaisinta aikaa. Se jo kertookin, että kolmen ja puolen vuoden aikana elämissämme on tapahtunut paljon. Me valmistuvat voimmekin nyt sanoa, että tämän koitoksen kokeneina olemme viisaampia kuin koskaan ennen elämässämme.

Olemme oppineet paljon itsestämme, toisistamme ja yhdessä tekemisestä. Olemme oppineet runsaasti tietoa, kuten biologiasta tutut transkription ja translaation muodostaman proteiinisynteesin. Psykologiasta tunnistamme mantelitumakkeen, hippokampuksen ja hypotalamuksen sijainnit limbisessä järjestelmässä ja matematiikassa osaamme implisiittisen derivoinnin yhtälöstä. Mutta ennen kaikkea nämä kokemukset ovat muovanneet meistä omia yksilöitä, joina jatkamme elämää tästä eteenpäin.

Meille nyt valmistuville kolme vuotta ei riittänytkään, vaan halusimme vielä hetken päästä nauttimaan tästä kaikesta – ja on sitä tullutkin nautittua.

Olemme muun muassa oppineet omalta mukavuusalueelta poistumisen tärkeyden tiimijaksolla, lisäksi on astuttu uuteen tuntemattomaan ensimmäisellä koeviikolla, treenattu itsemme huippukuntoon Valon portaissa, koettu murroksen lapsina kaikille opettelemista vaatinut uusi OPS, sekä vietetty ikimuistoiset päivät wanhojen, penkkareiden ja abiristeilyn parissa. Ja lopulta kaiken ”huvin” jälkeen olemme istuneet useita tunteja tässä salissa ja ansainneet tämän lakin.

Mutta emme me sitä yksin ole ansainneet – ja siksi haluankin kiittää kaikkia, jotka ovat sen meille mahdollistaneet. Ennen muita kiitoksia suurin kiitos kuuluu kuitenkin Suomen koulutusjärjestelmälle. Ilman sitä emme kukaan olisi tässä.

Kiitokset kuuluvat rehtorille ja opettajille ja heidän syvälle antaumukselleen aineisiinsa ja haluunsa antaa meille kaikkein parasta. Tämä on myös teidän juhla. Kun me suoritamme tämän vain kerran, te teette sen uudestaan ja uudestaan.

Kiitoksen ansaitsee myös muu henkilökunta ja heidän mahtava huolenpitonsa. Haluan kiittää erityisesti Suomen ilmaista kouluruokaa, jonka ääressä on käyty runsaasti polveilevia, koulupäivät siedettäväksi tekeviä keskusteluja.

Suuri kiitos kuuluu myös läheisille, jotka ovat jaksaneet auttaa ja tsempata. Olemme vitsailleet äitini kanssa, että myös hänet pitäisi lakittaa tehdystä työstä – mutta ihan totta. En olisi pärjännyt tässä koitoksessa ilman häntä.

Ja tietenkin kiitokset kuuluvat tuleville ylioppilaille; olemme käyneet tämän matkan yhdessä ja ennen kaikkea – me selvisimme siitä. Osaltani kiitoksen ovat ansainneet myös maailman parhaat kaverini, joista meidät osa tunnetaan tiimijaksolta myös nimellä Pilkunrakastelijat. Te olette kulkeneet vierelläni nämä vuodet ja kullanneet lukioaikani.

Ja vaikka tämä onkin ilon juhla, täytyy minun myöntää, että lähden täältä hiukan ehkä haikeinkin mielin. Valo on tehnyt minulle niin hyvää, mutta nyt on aika päästää siitä irti ja jatkaa kohti uutta valoa.

Olemme nyt ensimmäistä kertaa kahteentoista ja puoleen vuoteen elämässämme ilman ennalta annettua suuntaa ja meidän on aika rakentaa omat elämämme pala palalta, itsemme näköisiksi.

Minulle onkin sanottu moneen otteeseen, että lukion jälkeen se elämä vasta alkaa – nyt siis sitä elämää kohti!

Haluan lopettaa tämän Yonan sanoihin laulusta ”Äidille”:

Äiti minun täytyy jatkaa

Joku kutsuu kulkemaan

Täytyy taittaa vähän matkaa

vaikken tietä tunnekaan

 

Kiitos!”

 

– muisto 5.12.2019 pidetystä ylioppilas- ja itsenäisyyspäiväjuhlan puheesta

Katariina Järvinen, tuore ylioppilas

 

 

Kokemuksia ESN-matkalta Romaniasta

Olin mukana viikonmittaisessa ESN-projektissa Cluj-Napocassa, Romaniassa, jonne lähdin tänä syksynä 22. syyskuuta. Projektin teemana oli Transylvania beyond the myths eli mielestäni parhaiten käännettynä Transilvanian myyttien yli. Projektin tarkoituksena oli näyttää Romania muunakin kuin paikkana, missä eletään keskiajalla, tai maana, missä vampyyrit imevät verta.

 

Ensimmäinen ESN-projektini

Tämä oli ensimmäinen ESN-projektini, joten olin hieman skeptinen siitä, miten pärjäisin ulkomailla yksin ja etenkin perheessä, jota en ennestään tuntenut. Epäröin entistä enemmän kuullessani, että olisin ainoa suomalainen, joka reissulle lähtisi. Otin kuitenkin itseäni niskastani kiinni ja päätin lähteä.

Ensimmäinen päivä eli sunnuntai kului enimmäkseen matkaten ja Helsinki-Vantaan, Münchenin sekä Cluj-Napocan lentoasemilla. Yksitoista tuntia kestäneen reissun jälkeen saavuin vihdoinkin Romaniaan, missä minua odottivat host-oppilaani Krisztián ja hänen opettajansa Zsolt.

 

 

Esittelyjä ja nähtävyyksiä

Perheelle esittäytymisen ja tuliaisten jaon jälkeen lähdimme kävelylle Clujiin, Romanian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Kiinnostavan kaupunkiesittelyn jälkeen vedimme nopeasti illallisen ja pääsin vihdoinkin pehkuihin matkaamisen uuvuttamana. Toisena päivänä tapasimme muut ESN-vieraat, heidän host-oppilaansa ja Zsoltin paikallisella koululla János Zsigmond Unitárius Kollégiumilla. Muut vieraat olivat Ranskasta, Turkista, Puolasta ja Unkarista.

Päivän ohjelmaan kuului vieraiden esittelypuheenvuorot maistaan ja kouluistaan. Omalta osaltani esitys meni ihan hyvin, vaikka Valosta en paljon muistanutkaan kertoa. Päivän aikana myös kierrettiin ympäri kaupunkia katsomassa sen nähtävyyksiä, kuten Unkarin entisen kuninkaan Matias Corvinuksen eli Matias I:n taloa ja läheistä kirkkoa, jonne emme päässeet remontin takia. Päivän päätteeksi meille järjestettiin illallinen paikallisessa ravintolassa.

 

 

Sighisoara ja Brasov

Tiistaiksi ja keskiviikoksi pakattiin rinkat, koska näiden päivien aikana oli tarkoitus kierrellä ympäri Transilvanian seutuja bussilla matkaten ja suosittuja nähtävyyksiä kokien. Ryhmän kaksi odotetuinta nähtävyyttä olivat Sighișoara, jossa Vlad III:n eli Vlad Seivästäjän uskotaan eläneen, ja Branin linna, joka on tullut tunnetuksi Bram Stokerin Draculan asuinpaikkana.

Tiistaina siis lähdimme aamuvarhain Clujin keskustasta kohti Sighisoaraa, jonne saavuimme kahdentoista aikaan. Sighisoaran jälkeen lähdettyämme uudestaan matkaan kello olikin jo yli neljän. Brasov oli meidän seuraava määränpäämme. Kahdeksan aikaan olimme perillä ja meitä odotti taas ravintolaillallinen. Ruokailun jälkeen yövyimme Drachenhaus Urban Villagessa, missä mökit muistuttivat suuresti suomalaisia tynnyrisaunoja.

 

 

Keskiviikkoaamuna kävimme vielä katsomassa Brasovan keskustan ja siellä sijaitsevan Mustan kirkon. Brasovista lähdimme kohti Branin linnaa. Pitkän bussimatkan jälkeen saavuimme linnalle, mutta perillä meitä varoitettiin taskuvarkaista. Olen muutenkin huolimaton asioistani, joten päätin jättää puhelimeni bussiin. Linna on ollut julkisena ja toiminut museona jo kymmenen vuotta. 1200-luvulta lähtien pystyssä ollut linna on tietenkin vaihtanut omistajaa vuosisatojen kuluessa. Alkuaikoina se oli pieni ja sitä käyttivät kauppiaat majapaikkanaan. Mongolit kuitenkin tuhosivat linnan v. 1242. Transilvanian saksit rakensivat sen uudelleen vuonna 1377. Unkarin luovutettua Transilvanian Romanialle linna annettiin kuningassuvulle. Useiden historioitsijoiden mukaan Vlad III ei asunut linnassa. Draculaa emme arvatusti nähneet. Brasovin ja Branin linnan jälkeen seurasikin kuuden tunnin bussimatka takaisin Clujiin, jonne pääsimme vasta yömyöhään.

 

Kansantanssia ja suolakaivos

Torstaipäivään kuului tutustuminen paikallisten oppilaiden kouluelämään. Koulun jälkeen menimme kuluttamaan koko ESN-opiskelijaporukan kanssa aikaa biljardilla ja keilaamisella. Illalla meille esiintyi koulun oma kansantanssikerho. En tajunnut ottaa esityksestä videota, mutta romanialaista kansantanssia voi verrata meidän suomalaisten kansantanssiin, mutta siihen on sekoitettuna paljon kenkien kopsutusta ja sormien napsuttamista. Perjantaina homma jatkui melko samanlaisena eli opiskellen ja oppilaiden kanssa aikaa viettäen.

Lauantai oli viimeinen päivä, mutta tekemistä kuitenkin riitti. Aamulla lähdimme Zsoltin ja Kriszin kanssa Turdan suolakaivokselle, joka on likimäärin 120 metriä syvä ja jota on käytetty jo vuodesta 1271 asti. Suolakaivoksen alakertaa voivat jotkut kuitenkin sanoa paikan kohokohdaksi, koska sinne on rakennettu kaikenlaista, kuten pieni lampi, leikkipuisto, amfiteatteri ja jopa maailmanpyörä!

 

 

Kaivoksen ja pienen aamiaisen jälkeen lähdimme Clujiin, jossa pakkasimme loput kamppeet ja sanoin hyvästit rakkaalle host-perheelleni. Meillä oli kuitenkin vielä vähän aikaa ennen lentokentälle lähtemistä, joten pääsimme vielä hetkeksi kaveeraamaan ESN-ryhmän kanssa kerrostalon päällä sijaitsevaan baariin.

 

Rohkeasti mukaan

Ajan tullen jouduimme lähtemään ja kiitin ryhmää kaikesta sekä etenkin Krisziä ja hänen perhettään vielä kerran huolenpidosta. Matka päättyi tasan viikko sen alkamisesta kahdelta yöllä.

 

 

Lopuksi haluan sanoa pari asiaa. Ensiksi sen, että Romania on paljon muutakin kuin Draculaa ja perunoita. Itselläni oli tämäntyyppinen aavistus romanialaisista jo ennen kuin lähdin projektiin mukaan. Toiseksi suosittelen suuresti kaikille rohkeaa osallistumista ESN-projekteihin, jos matkailu kiinnostaa edes vähän!

 

Victor Lahokoski, 2. vuoden opiskelija

 

Kaupungin yö -musikaali oli huikea menestys

Ylöjärvi on juhlinut tänä vuonna 150-vuotiasta taivaltaan. Sen kunniaksi päätimme lukiossamme toteuttaa musikaalin, joka käsittelisi omaa kotikaupunkiamme ja jossa soisi – tietysti – Eppu Normaali -yhtyeen legendaariset kappaleet.

 

 

Musikaali toteutettiin kurssien yhteistyönä

Kaupungin yö -musikaalin käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Taru Kumara-Moisio yhdessä teatteri-ilmaisun kurssin opiskelijoiden kanssa. Eppu Normaali -yhtyeen kappaleet esitykseen sovitti puolestaan musiikinopettaja Rinna Ahlman bändikurssin kera. Toisessa jaksossa bändikurssi ja teatteri-ilmaisun kurssi yhdistivät voimansa TA01-kurssin eli Monitaiteellisen musiikkiprojektikurssin muodossa. Tätä kurssia ei ollutkaan meidän koulussa koskaan aiemmin toteutettu. Kun AV-vastaavatkin liittyivät mukaan huolehtimaan ääni- ja valopuolesta, musikaaliprojektissa hääri yhteensä yli 30 opiskelijaa.

Musikaali kertoi yhdestä yöstä Ylöjärvellä ja esitteli muun muassa kadulla riehuvan, sydänsuruisen nuorisojoukon, kaupungin brändiä pohtivan bisnesnaisen ja urheilulliset kotibileet – humoristisia käänteitä riitti niin valojen sammumisesta kaupungin uuden sloganin keksimiseen. Lisäksi esitys sisälsi elämänilon ja nuorille merkityksellisten asioiden pohdiskelua.

Esityksen kesto oli noin tunti, ja sen aikana kuultiin kahdeksan Eppu Normaali -yhtyeen hittiä, kuten Urheiluhullu, Tahroja paperilla, Joka päivä ja jokaikinen yö sekä Pimeyden tango.

 

 

Tuttuja kappaleita ja hauskanpitoa

Lähdin musikaaliprojektiin mukaan oman kiinnostukseni kautta. Pidän esiintymisestä ja etenkin laulamisesta, joten musikaali oli ainutkertainen mahdollisuus päästä toteuttamaan näitä. Eppu Normaalin kappaleet olivat sitä paitsi minulle hyvin tuttuja jo entisestään, joten oli mukava kuulla, että musikaali tulisi rakentumaan juuri näiden kappaleiden ympärille. Olen kuunnellut Eppu Normaalia pienestä pitäen yhdessä perheeni kanssa. Yhtyeen kappaleet herättävät paljon muistoja aina lapsuusvuosista alkaen tähän päivään asti.

Musikaalin harjoitukset sujuivat kaiken kaikkiaan hyvin. Pidimme harjoituksia syksystä asti koulupäivien aikana. Bändin ja näyttelijöiden yhteistyö sujui ongelmitta. Kaikki kuuntelivat ja kunnioittivat muiden mielipiteitä, jos oli tarvetta hioa tai muuttaa musikaalin yksityiskohtia. Mikä tärkeintä, kaikki pitivät yhdessä hauskaa!

 

 

Pari päivää ennen h-hetkeä kenraaliharjoituksissa jännitys oli huipussaan. Missään vaiheessa jännitys ei kuitenkaan ollut äärimmäisen suurta (paitsi ehkä mikkiongelmia selvittäneillä!). Jo ensi-illan koittaessa hermostuneisuus oli tiessään ja oli mukavaa esiintyä rennosti yleisön edessä. Tottakai aina pitää olla hieman perhosia mahassa, jotta tietää antaa kaikkensa lavalla.

 

Viimeinen esitys onnistui parhaiten

Eniten kolmesta esityksestä hermostutti omalle lukiolle esiintyminen, sillä kyseinen esiintyminen kuvattiin Aamulehden digilehteen live-lähetyksenä ja paikalla oli runsaasti tuttuja ikätovereita. Suhteessa ensimmäiseen esitykseen viimeinen esitys onnistui parhaiten, sillä hienosäätöön oli vielä varaa ja näin me teimme. Kokonaisuudessaan esitykset onnistuivat paremmin kuin olisi voinut ikinä kuvitella.

Koko musikaalissa parasta oli yhdessä tekeminen! Kaikki nauttivat siitä mitä pääsivät toteuttamaan ja jokainen antoi todella kaikkensa täydellä sydämellä musikaalia varten. Myös yhteishengen synty bändiläisten ja näyttelijöiden välillä oli varmasti yksi iso kohokohta koko musikaaliprojektissa! Ikimuistoisen kokemuksen lisäksi saimme runsaasti uusia ystäviä toisistamme.

 

Milana Itäpää, 2. vuoden opiskelija

sekä muu musikaalitiimi

 

P.S. Musikaalimme sai runsaasti julkisuutta ja kehuja mediassa! Sekä ilmaiset päivänäytökset yhdeksäsluokkalaisille ja lukiolaisille että maksullinen iltanäytös kaikille kiinnostuneille esitettiin täysille katsomoille. Käy kurkistamassa linkkien taakse, mitä musikaalistamme kirjoitettiin (tosin osa sisällöistä näkyy vain lehtien tilaajille):

Moreenimedia

Ylöjärven Uutiset

Aamulehti