Kevätrallatuksia

Tuli tuttu kevätkulta,

Lumen alta pistää multa,

Puro pulppuva rinteillä tanssia saa,

Kevät riemua laulavi ilma ja maa,

Jo ääretön taivaskin seestyy

Ja lämpimän aika eestyy

Ja tuulikin tuoksuja tuo.

Taasen soivat vaskikellot,

Lämpöön elpyy oraspellot,

Sirot kukkaset nostavat pienoisen pään,

Sinisirkkuset soittavat niemissään

Ja nurkkihin lehväisen orren

Vie peipponen mättäältä korren

Ja mökkinsä pystyttää.

Nyt on soilla, mailla juhlaa,

Päivä säteitänsä tuhlaa,

Ukko nuortuvi niin kuni harmaja puu,

Poian posket ne kauniiksi ruskettuu,

Soi loilotus, luikku jo raikuu

Ja kunnaat ne kummasta kaikuu,

Kun käkönen kummulla soi.

Tämä ihana keväinen runo on Larin-Kyöstin runokokoelmasta, joka on julkaistu 1897. Runo hersyää kevään riemua ja luonnon ihmeitä. Runossa on romantiikan tyylipiirteitä, sillä se sisältää voimakasta luonnon ihailua ja korostaa luonnon synnyttämiä suuria tunteita.

Lukiossa vietämme jo lukuvuoden viimeistä eli viidettä opiskeluperiodia. Äikän tunneilla saamme tässä viimeisessä jaksossa tutustua kakkosten kanssa kirjallisuuden tyylikausiin. Tutuksi tulevat niin antiikin, romantiikan kuin monien muidenkin tyylikausien keskeiset piirteet. Periodin aikana käymme läpi melkein 3000 vuotta länsimaalaisen kirjallisuuden historiaa!  Ihana viettää kevät klassikoiden äärellä.

Kevättä nimitetään runossa tunteellisesti kullaksi. Näihin Larin-Kyöstin romantisoiviin säkeisiin on tänä keväänä helppo yhtyä. Kevätkulta tulee ja kasvun ihme tapahtuu  – aina.

Ramona Vehkala