Syksyn luettuja kirjoja

22.11.2022 Yleinen

Opiskelijat työstävät lukemiaan kirjoja monella eri tavalla. Kirjapaneelit ja kirjojen pohjalta kirjoittaminen ovat usein käytettyjä keinoja käsitellä luettua kirjallisuutta.

Tässä opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä lukemistaan kirjoista:

Tehtävä: Pohdi, millaista todellisuutta kirja kuvaa. Mitä sinulle outoa tai tuttua siinä on? Kuvaile ja vertaa sitä siihen maailmaan ja ilmapiiriin, jossa sinä elät. Mitä yhteyksiä löydät? Mitä eroja? Kirjoita havainnoistasi.

Jane Austenin Emma (1816) ja koko muu tuotanto on siinä mielessä kiinnostavaa, että se on ollut aikanaan aika todellista. Meille nykypäivänä eläville hänen kirjansa ovat kuin aikamatka kaksisataa vuotta taaksepäin, mikä saa kirjan tuntumaan kuin fantasiaromaanilta. Kirjassa on melkein historian havinaa, vaikka se on kuitenkin aika realistinen, kaikkine suhdemutkineen. Onkin mielenkiintoista, että niin pienellä määrällä henkilöhahmoja (joista mainittava määrä on jo naimisissa) on saatu tuollainen soppa. Kylä tuntuukin täydemmältä kuin se oikeasti onkaan, ja kaikilla tuntuu olevan toistensa kanssa jotain tekemistä.

Kylän mittasuhteet kyllä jäivät vähän pimentoon. Osana tätä hämmennystä oli varmasti se, että kirjassa käytettiin jalkoja ja maileja kuvaamaan etäisyyttä, mikä ainakin suomalaiselle lukijalle voi olla hieman hankala hahmottaa. Toki tähän täytyy lisätä se, että jos hahmot kulkevat jalan ja hevosilla, matkat tuskin voivat olla kovin pitkiä.

Tuon ajan kulttuuri oli kirjassa oudointa. Lukemattomia päivälliskutsuja, tansseja ja sääntöjä naimisiinmenoon. En oikeastaan vieläkään ole ihan varma millä logiikalla kirjassa sai avioitua, mutta se voi johtua kaikkien hahmojen eriävistä mielipiteistä. Välillä tuntui myös, että kirjan päähenkilö Emma sabotoi lukijan mielipiteiden muodostumista. Myös nuo arvokkuusjärjestykset olivat mielenkiintoisia, ja se miten useat hahmot tuntuivat horjuttavan tuota järjestystä. Kaikki kylänpahasen uudet tulokkaat otettiin innolla vastaan ja heistä puhuttiin laajalti. Mutta erityisesti rouva Eltonin hahmo herätti kysymyksiä. Hän kipusi arvojärjestyksessä omasta mielestään Woodhousen perheen tasolle tai jopa yli. Pidän Emmaa jopa hieman epäluotettavana kertojana, eikä lukija saa oikein koskaan tietää oliko rouvan olettamus realistinen.

Kirja oli selkeästi romantiikkaa. Koko ajan jossain kehkeytyi tai kariutui suhde, ja Emmalla oli näistä suhteellisen harvassa näppinsä pelissä, huolimatta tämän tavasta suunnitella avioliittoja. Myös tuo Emman kyseinen tapa oli itselle vieras, vaikken lainkaan epäile ettei sitä tapahtuisi tänäkin päivänä. Tosin nykyään parisuhteet eivät ole yhtä avioliittokeskeisiä kuten kirjassa ja tuohon aikaan. Siksi ehkä tämä avioliittojen, suhteiden ja muiden olettamusten määrä kirjassa oli itselle melkein liikaa. Vaikka valtaosa kirjan hahmoista jäivät mieleen, välillä oli vaikea muistaa kuka nyt tykkää kenestäkin ja kuka taas ei. Ja soppaa toki sekoitti Emman omat olettamukset muiden rakkauselämistä.

Kirjan yhteyksiä nykypäivään on toki sen sijoittuminen oikeaan elämään, ilman fantasiaa tai scifiä. Muutoin kirjan hahmojen arki tai tavat eivät tuntuneet tutuilta, vaikka niihin loppua kohden alkoikin tottua.

Ryysyrannan Joosepin on kirjoittanut Ilmari Kianto melkein sata vuotta sitten eli vuonna 1924. Kirjassa köyhyys näkyy vahvasti joka tavalla. Jooseppi, joka asuu rähjäisessä tönössä keskellä ei mitään vaimon ja 9 lapsen kanssa, on kertomuksen päähenkilö. Tilan nimi on Ryysyranta. Mökin hirret ovat lahonneet, lapset juoksentelevat alasti eikä vaimolla ole edes kunnon kirkkohametta tai paitaa, että voisi pirtistä pistäytyä ulkomaailmaan. Kirjassa kahvia pidetään ylellisyytenä, ruuasta on kova pula, kunnon astioita ei ole eikä rahat riitä edes tupakkia ostamaan. Rahan puutteen aiheuttamasta kurjuudesta huolimatta kirjassa näkyy ajoittain iloa ja hauskanpitoa. Jooseppi viihdyttää lapsia juomalla kahvia saappaasta tai laulamalla Pupujussi-laulua sydämensä pohjasta. Muutenkin Joosepilla on aina pilke silmäkulmassa, vaikka menisikin huonosti. Siitä pidin paljonkin kirjan luvun aikana.

Kirja eroaa aika paljon omasta elämästäni ja kokemuksistani. Jooseppi asuu metsässä pienessä mökissä. Hänen täytyy keittää pontikkaa, jotta saisi rahaa. Hän elää 1920-luvulla, minä elän 2020-luvulla. Hän on aikuinen, joka yrittää selvitä elämän paineissa, kun yhteiskunnan tukiverkko on todella heikko. Hänen pitää hiihtää kaupunkiin ostoksille, minä voin ottaa bussin. Hän juo kahvia saappaasta, minä juon kahvikupista. Ainoa tuttu asia mikä kirjassa oli, oli säästäminen ja vähällä eläminen. Siitäkään ei tosin ole yhtä pitkää kokemusta kuin Joosepilla. Hänhän oli jo syntynyt hieman köyhempään perheeseen. Siitä huolimatta koen ymmärtäväni kirjan tapahtumat ja Joosepin tilanteen ihan hyvin.

Monet kirjassa normaalit asiat ovat nykypäivänä vähemmän normaaleja. Kirjassa on tavallista, että ihmiset asuvat hajanaisesti kaukana toisistaan, köyhillä on paljon lapsia, vaatteet ovat kalliita, jonka vuoksi vain rikkailla on hienot vaatteet ja naiset ovat pääasiassa pirtissä hoitamassa lapsia eivätkä he juuri poistu muualle. Nämä asiat johtuvat siitä, että kirja on kirjoitettu 1920-luvulla.

Ilkka Remeksen Kotkanpesä (2020) kuvaa vaihtoehtoista todellisuutta 2020-luvusta, jos Natsi-Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Suomi oli Neuvostoliiton sijasta suomettunut Natsi-Saksaa päin. Kylmä sota on käynnissä, mutta tällä kertaa Saksan ja Yhdysvaltojen välillä. Molemmat yrittävät puuttua toistensa sisäpolitiikkaan mm. Vallankaappausyritysten kautta.

Kirjassa myös kerrottiin ekofasismista. Natsit olivat jo 1930-luvulta lähtien ajatelleet ympäristöä. He olivat käynnistäneet suuret ilmastonmuutoksen vastaiset toimet. Kaikki energia tuotetaan vesi- tai tuulivoimalla, kaikki autot ovat sähköautoja ja lihansyönti on lähes laitonta. Jopa natsien kuuluisa hakaristi oli 1980-luvulla muuttunut vihreäksi. 2020-luvulle tultaessa natsit olivat jo luopuneet rotuopeistaan, ja valtio oli muutenkin siirtynyt nykyaikaan. Mutta silti siellä on voimassa tarkat opit ja salainen poliisi vakoilee kaikkia kansalaisiaan nykyaikaisen kasvojentunnistusteknologian avulla. Tämä on tuttu ilmiö muun muassa nykypäivän Kiinassa. Suomi on käytännössä Natsi-Saksan nukkevaltio. Yhtäläisyyksiä nykypäivän maailmaan löytyy vähän, mutta eroja paljon. Koko Eurooppa on fasistinen ja demokratiasta ei ole tietoakaan.

Ilmastonmuutos ei ole enää ongelma ihmiskunnan tulevaisuudelle. Yhdysvallat eivät ole maailman ainoa suurvalta. Nykypäivän ihmiset eivät tiedä holokaustin kauhuista. Eutanasia on laillista. Saksan kansalaisilla on käytössä ns. Kansallispisteet, joilla pystyy mm. ostamaan asunnon tai maksamaan sakkoja. Näitä pisteitä saa toteuttamalla valtion ideologisesti suositeltavia asioita, kuten hiilijalanjäljen pienentäminen, naapurisi ilmiantaminen tai lihattoman ruokavalion noudattaminen. Yhtäläisyyksiä löytyy kyllä muutama, puhelimet ja tietotekniikka ovat myös osa nykypäivän ihmisien elämää, toisin se on kyllä tarkoin rajattua tietyille alueille. Yhdysvalloilla, Saksalla, Kiinalla ja Intialla on omat verkot ja muissa verkoissa vierailu on jyrkästi kiellettyä. Yhteistä on myös Suomen valtion velkaantuminen ja Euroopan huonontuva taloustilanne.

Kirjassa myös aika huvittavastikin mainitaan monta kertaa myös meille tuttuja nykypäivän tuotteita kuten automerkkejä: Mercedes, BMW ja Porsche. Kirjassa on myös tuttuja sovelluksia kuten Twitter. Kirjan kuvitteellinen maailma on todella mielenkiintoinen. Tällä olisi aika erilaista, mutta samaan aikaan aika samanlaista, jos historia olisi mennyt toisin.

Kirjavinkki: Kirppiksillä ja kierrätyskeskuksissa on ostettavissa paljon hyviä kirjoja erittäin edullisesti. Kirjan voi ostaa itselle, ja se on helppo laittaa uudestaan kiertoon, kun sen on itse lukenut. Hyväkuntoisen kirjan voi antaa vaikka lahjaksi!