Ajankohtaista
Valonkantaja -palkinto Proakatemialle Yrittäjyyskasvatusfoorumissa 17.1.2020
Valonkantaja-kiertopalkinto myönnetään tunnustuksena poikkeuksellisen ansiokkaasta, monipuolisesta ja syvällisestä työstä Ylöjärven yrittäjyyslukion hyväksi. Palkinnon saaja julkistetaan vuosittain yrittäjyyskasvatusfoorumissa.
Palkittu saa kunniakirjan sekä nimilaatan Valonkantaja-patsaaseen. Patsasta säilytetään näkyvällä paikalla Koulutuskeskus Valossa.
Proakatemian puolesta palkinnon vastaanottivat Proakatemian valmentaja Veijo Hämäläinen sekä Proakatemian opiskelija, tiimiyrittäjä Salla Nieminen.
– Olemme todella aidon yllättyneitä, otettuja sekä kiitollisia tästä huomiosta. Tiimioppimiseen kuuluu, että kaikki pitää olla jaettavissa. Mitä enemmän annat omasta osaamisestasi, sitä enemmän saat takaisin. Oppiminen monistuu aina, Veijo Hämäläinen sanoi ja jatkoi:
– Ylöjärven lukio on ihan mahtava lukio. Olemme tehneet yhteistyötä jo kymmenen vuotta. Ja Pirkanmaalla on muitakin mahtavia oppilaitoksia. Olen varma, että saamme yhdessä aikaiseksi ison vauhtipyörän.
Proakatemia on vuonna 1999 perustettu Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksikkö.
Valonkantaja-patsaan Ylöjärven yrittäjyyslukiolle on lahjoittanut Pirmediat Oy:n Matti Pulkkinen eli Maakunnan Matti.