Viime hetken vinkit kirjoituksiin
Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät kovaa vauhtia ja aikaa ensimmäiseen kokeeseen on vajaat viisi viikkoa. Koeurakka alkaa äidinkielen lukutaidon kokeella. Listasin alle neljä nokkelaa niksiä, joilla kuka tahansa pärjää kevään ylioppilaskirjoituksissa.
1.Kehitä aikataulu
Kun teet aikataulua, suunnittele tarkasti, mitä kappaleita tai kirjoja kertaat. Tarkka suunnitelma auttaa seuraamaan kehitystä ja toisaalta selkeät tavoitteet pitävät motivaatiota yllä. Tavoitteiden kannattaa olla realistisia, koska tavoitteiden saavuttaminen pitää motivaatiota yllä. Ei siis kannata tehdä lukusuunnitelmaa, jossa päivittäinen lukuaika on reilusti yli kuusi tuntia. Hyvässä suunnitelmassa pitää ottaa myös huomioon, miten toimit, jos et pysykään alkuperäisessä aikataulussasi. Tärkeintä on kuitenkin, että joka päivä tulee luettua jotakin.
2. Älä laiminlyö muuta elämääsi
Kun opiskelee monta tuntia päivässä, saattaa tulla laiminlyöneeksi harrastuksia, kavereita tai esimerkiksi säännöllisiä ruokailuita ja unta. On jaksamisen kannalta tärkeää, että päivän aikana tekee muutakin kuin lukee. Hyvät yöunet lisäävät jaksamista siinä missä harrastukset ja kavereiden tapaaminenkin. Moni ei myöskään pysty opiskelemaan yli kuutta tuntia päivässä tehokkaasti. Kirjojen selailu ja tekstin tuijottelu on ajanhukkaa ja väsymys vie myös intoa lukusuunnitelman noudattamisesta.
3. Opiskele kavereiden kanssa
Yksin lukeminen monta päivää putkeen käy tylsäksi. Sovi kavereiden kanssa, että menette lukemaan yhdessä vaikka kirjastoon. Yhdessä voi lukea joko samaa ainetta, jolloin kaverin kanssa voi keskustella hankalista aiheista ja koettaa ratkaista niitä yhdessä. Sopikaa tietyt aiheet, joita opiskelette yhdessä. Jos opiskelet eri ainetta kuin kaveri, mutta menette yhdessä jonnekin lukemaan, saa sosiaalinen paine silti usein aikaan parempia tuloksia. Kavereiden kanssa opiskelu ei ole kuitenkaan liian usein tehtynä tehokasta vaan hidastaa oppimista ja tavoitteiden saavuttamista.
4. Simuloi koetilannetta opiskelussasi
Esimerkiksi matematiikan opiskelussa on tärkeää tehdä paljon tehtäviä, jotta laskimen käyttö tulee tutuksi ja ongelman ratkaisu helpottuu. Harjoittele kokeisiin tekemällä vanhoja tehtäviä tai sellaisia tehtäviä, joissa monen kurssin tietoja tarvitaan kerralla. Toinen tärkeä tekijä kokeessa menestymisessä on ajankäyttö. Kun luet kirjoituksiin, pyri tekemään tehtäviä sellaisella nopeudella kuin kokeessakin pitäisi, jos haluaa vastata kaikkiin tehtäviin. Reaaliaineissa kannattaa opetella koostamaan hyvä esseevastaus tunnissa, jotta kokeen loppuun jää reilusti aikaa myös tarkistamiselle.
Simon Paldanius, abi