In English Auf Deutsch

Valovuosi

Ylöjärven lukion blogi

Miten erotaan ystävästä?

 

Joskus parhaankin ystävän seura voi kyllästyttää. Voi tuntua siltä, ettei haluaisikaan enää olla aina “me”, vaan joskus myös “minä”. Joskus voi huomata ajattelevansa, milloin on edes viimeksi ajatellut itseään yhtenä ihmisenä, ilman bestistä.

Niina Hakalahden kirjoittamassa kirjassa Sydänystävä (2014) äidinkielenopettaja Minnalle käy juuri niin. Hän on ollut parhaan ystävänsä Kaisan kanssa kuin paita ja peppu kouluajoista asti, mutta pikkuhiljaa hänelle tulee tunne, ettei Kaisan tarvitsisi sittenkään olla niin lähellä häntä ja hänen perhettään. Mutta miten ottaa etäisyyttä ystävään, joka kokee olevansa melkein kuin perheenjäsen, varsinkin kun molempien miehet suunnittelevat innoissaan yhteiseen paritaloon muuttamista?

Minnan elämä ei ole helppoa. Ystävyysongelmien lisäksi arkea hankaloittaa dementoituva äiti, omaa paikkaansa maailmassa etsivä teini ja piiputtava avioliitto liikuntahullun Tomin kanssa. Minna on rauhaa rakastava ihminen, joka ei voi sietää riitoja, joten hän yrittää kaikin tavoin estää ja rauhoittaa konfliktitilanteet. Tämä taas ärsyttää Tomia, jonka mukaan Minna ei kasvata kunnolla heidän poikaansa, kun ei pane tälle ikinä vastaan. Sydänystävässä Minnan maailman kautta käsitellään vaikeitakin aiheita, kuten päihteitä, mielenterveysongelmia ja perheväkivaltaa. Kirja ei tunnu kuitenkaan raskaalta lukea, sillä asioista kerrotaan varsin neutraalisti ilman sen kummempaa kuvailua tai tunteilua.

Hakalahti käyttää kirjassaan melko paljon vertauskuvia, esimerkiksi lauseessa “ulkona satoi lunta kuin jäistä riisiä”. Välillä hän myös sitoo asioita toisiinsa vain kirjoittamalla kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa peräjälkeen, jolloin lukijalle tulee kuva, että ne kuuluvat jotenkin yhteen. Pidin Hakalahden konstailemattomasta, reilusta kirjoitustyylistä ja kielestä. Hän kertoo asiat yksinkertaisesti niin kuin ne ovat, yrittämättä kaunistella tai saada aikaan erityisen runollista kieltä.

Kirja saa ajattelemaan elämää monella tapaa. Minnan ajatusmaailmaan pääsin ainakin itse hyvin sisään, ja vaikka jotkut hänen tekemisensä tuntuivat todella typeriltä, pystyi kuitenkin ymmärtämään, miksi hän toimi niin kuin toimi. Toisaalta joistain kirjan henkilöistä jää aika laiha ja yksipuolinen kuva, kuten Kaisan miehestä Jussista tai Minnan ja Tomin pojan, Leevin, ystävistä.

Minnan ihmissuhdesotkujen seurauksena mieleen hiipii väkisin ajatus, miten paljon ihmissuhteiden eteen täytyykään tehdä töitä. Ja miten paljon täytyisi joustaa, osata tulla toista vastaan puolin ja toisin ja tehdä kompromisseja. Ei ole leikin asia, kuinka me toisiamme kohtelemme, varsinkin kun emme tiedä, kuinka vaikeaa toisella voikaan olla juuri sillä hetkellä.

Minut sai tarttumaan tähän kirjaan Pirkanmaan lukudiplomi, jota suoritan yhtenä lukion kurssina. Se on itsenäisesti kotona suoritettava kurssi, jossa täytyy lukea 12 kirjaa ja tehdä niistä jokin tehtävä, ja aikaa on koko lukioaika, eli kolme vuotta. Kirja siis kauniiseen käteen ja lukulasit nenälle kaikki, joita vähänkin kiinnostaa suorittaa tällä tavalla yksi kurssi! Ja vaikka kaikki muutkin!

Sydänystävä on ehkä suunnattu enemmänkin aikuisille, mutta nappasin sen kirjasto Leijasta mukaani sen takia, että sen nimi kuulosti hyvältä ja löysin sen nopeasti. En usko, että siitä on haittaakaan, jos joskus lukee vähän erilaisille kohderyhmille kirjoitettuja teoksia. Päinvastoin, ehkä se voi auttaa ymmärtämään asioita eri näkökulmista ja tuoda mukavaa vaihtelua.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni ihan okei. Välillä lukeminen tuntui hieman tylsältä, eikä kirja imaissut mukaansa tai saanut niin koukkuun, että olisin halunnut lukea sen suoraan yhdeltä istumalta. Siinä oli kuitenkin hyviäkin puolia ja se herätti ajatuksia, mutta ei jäänyt sen kummemmin mietityttämään. Voisin silti suositella teoksen lukemista vaikka kaikille, sillä siinä käsitellään hyviä aiheita, ja se näyttää, mitä kaikkea ihan normaalien perheiden kulissien takana voikaan olla.

Emmi Niemi, 1. vuoden opiskelija