In English Auf Deutsch

Valovuosi

Ylöjärven lukion blogi

Kolhuitta 30 000 kilometriä

 

Asenteet ja ennakkoluulot mopoautoilijoita kohtaan ovat älyttömiä, niin kuin kaikki yleistäminen on aina. Tiedän vastuuttomia ja ajattelemattomia mopoautonkuljettajia, mutta tiedän myös kasapäin vastuuttomia ja ajattelemattomia autonkuljettajia. Ne mopoautovihaiset autonkuljettajat, jotka toiminnallaan aiheuttavat liikenteessä vaaratilanteita, taantuvat itse samalle tasolle vihaamiensa teinikuskien kanssa.

Omakohtaista kokemusta mopoautovihasta löytyy runsaasti: Vilkutan hyvissä ajoin oikealle ja varmistan, että vastaantulija, joka on kääntymässä omaan vasempaansa eli kanssani samaan suuntaan, huomaa minut. Auto pysähtyy liikennesääntöjen mukaisesti minun etuajo-oikeuteni takia odottamaan. Kaikki sujuu hyvin siihen asti, kunnes autoilija huomaa ajoneuvoni olevan mopoauto. Olen jo kääntymässä, kun joudun polkaisemaan jarrut lukkoon kyseisen auton viuhahtaessa mopoautoni nokkaa hipoen eteeni risteysalueella. Täpärästä tilanteesta tuohtuneena vilautan kuljettajalle muutaman kerran pitkiä valoja. Tästä autoilija suuttuu ja polkaisee keskellä tietä ns. liinat kiinni. Mies puskee autostaan raivokkaasti ulos ja syöksyy uhkaavasti kohti mopoautoani.

Entisenä mopoautoilijana oli hämmentävää siirtyä auton rattiin: Autoilijat ajavat oikeasti liikennesääntöjen mukaan kohdatessaan minut liikenteessä. Enää ei katsota kaukaa, että edessä menee keltaisella kolmiolla varustettu mopoauto ja tehdä keltaisella keskiviivalla vaarallisia ohituksia. Enää tuulilasiini ei kaupan pihassa syljetä! Kärkikolmiollakin tuntuu olevan aivan uusi teho liikenteessä.  Suurin ilon ja onnen aihe oli ylöjärveläisenä kanssaliikkujien toiminta liikenneympyröissä: autoilijat eivät kiilaa ympyrässä ajaessani eteeni aiheuttaen vaaratilanteita.

Meillä oli kotona selvät sävelet mopoautoaikoinani siitä, missä mopoautolla saa ajaa ja missä ei. En kertaakaan päiväsaikaan ajanut esimerkiksi Ylöjärveltä Tampereelle Vaasantietä. Aina kun lähdin pidemmän matkan päähän, mietimme isän kanssa yhdessä reitin, jota ajaessa voisi välttää suuremmat tiet ja jonojen aiheuttamisen.

Äitini oli maininnut työpaikallaan meidän perheen tavasta mopoautoilla ja hänen kollegansa oli naljaillut: ”No varmasti teillä tyttö ajaa niitä reittejä, mitä on sovittu, kun vanhempien silmä välttää.” Koin tämän kommentin inhottavaksi ja asiattomaksi, sillä itse olen aina tajunnut, kuinka turvaton mopoauto on ja kuinka olisi silkkaa itsemurhahakuisuutta mennä murokulholla rekkojen sekaan. Varsinkin, kun hyvä ystävä menehtyi mopoautoon avohoitopotilaan ajettua tahallaan ystäväni mopoautoa päin suuremmalla tiellä. Onnekseni me suoriuduimme punaisen mopoautoni kanssa kolmesta vuodesta ja yli 30 000 kilometristä täysin kolhuitta, sekä minä että mopoautoni.

Oma tavoitteeni vastuullisena autoilijana on muistaa, että mopoauto on paljon turvattomampi kuin se kärry, mikä itselläni on takapuolen alla, ja jokaisessa mopoautossa on nuori ja kokematon kuljettaja, jolla saattaa olla liian suuria oletuksia omasta ajostaan. Vaikka kuinka ajattelematon ja tympeä kuski yhdessä mopoautossa olisi, se ei tarkoita, että jokaisessa Suomen mopoautossa istuisi samanlainen. Jotakuta saattaa suvaitsevaisuuteni mopoautoja kohtaan ärsyttää, mutta silloin on mielestäni tärkeä kysyä itseltään: miksi? Voisiko kyseessä olla kateus siitä, kun ei itsellä nuorena ollut kätevää, pientä menopeliä, jossa on tuulelta ja sateelta suojassa?

Annu Mattila, abi

 

Luota itseesi ylioppilaskirjoituksissa

 

Ylioppilaskirjoitukset ovat tuntuneet olevan opiskelujeni päämääränä jo ainakin yläkoulusta lähtien. Silloin opettajat paasasivat ahkeran opiskelun tärkeydestä, jotta noissa kuuluisissa kokeissa tulisi pärjäämään. Numeroita yritettiin pitää sen verran korkealla, että haluttuun lukioon pääsisi sisään. Varsinkin lukion alettua kaikki opiskelu tuntui olevan vain ylioppilaskirjoituksia varten. Kurssit valittiin kirjoitettavien aineiden mukaan, ja ajan tai motivaation käydessä tiukoille nämä ”tärkeimmät” kurssit asetettiin etusijalle.

Minulla on paljon tuttuja, jotka kirjoittivat itsensä ylioppilaaksi niihin aikoihin, kun olin itse vielä ala- tai yläkoulussa. Pidin heitä todella viisaina ja ajattelin heidän varmasti osaavan vaikka mitä asioita kirjoittamistaan aineista. Tämän takia totta kai ajattelin myös, että tulen itse olemaan todella valmis ja viisas, kun kirjoitusteni aika koittaa. Näin ei kuitenkaan ollut.

Minulla oli ensimmäiset ylioppilaskirjoitukseni vuoden 2018 syksyllä eli noin kuukausi sitten. Kirjoitin kaksi ainetta, terveystiedon ja ruotsin. Asetin itselleni selkeät tavoitteet jo hyvissä ajoin. Kummassakaan aineessa en tulisi tyytymään vain läpi pääsemiseen. Etenkin ruotsin kirjoitusten suhteen asetin tavoitteeni korkealle.

Harjoitteleminen oli kuitenkin kesän aikana hankalaa, etenkin terveystiedon suhteen. Kirjat jäivät ”vahingossa” pöydälle lomamatkan ajaksi, ja usein kaverit ja kaunis sää menivät terveystiedon kirjojen edelle. Tuntuu, että kävin jatkuvaa sotaa sisälläni koko kirjoituksiin harjoittelun ajan. Mukavuudenhaluinen puoleni kehotti minua lykkäämään lukemista, kun taas määrätietoinen ja stressaantunut puoleni käski käyttää kaiken ajan tavoitteideni saavuttamiseen.

Olen aina ollut sellainen ihminen, että jätän kaiken tekemisen ”viimetippaan”. Kokeisiin luen edellisenä iltana ja esseet kirjoitetaan sekä palautetaan, kun palautuslaatikko näyttää palautusaikaa olevan enää muutaman tunnin jäljellä. Tuntuu, että saan itseni liikkeelle kiireessä ja toiminkin yleensä paremmin paineen alla. Kirjoitusten kanssa kävi samoin. Vaikka olinkin jo yllättävän hyvin lukenut kesällä, vasta koulun alettua minulle tuli taas se tunne, että nyt on pakko alkaa todella hommiin. Ja näin minä tein. Viimeiset viisi viikkoa ennen kokeita luin toden teolla. Tässä tapauksessa paine kuitenkin kasvoi liian suureksi, enkä enää itse hallinnutkaan sitä.

Minusta tuntui, että aika alkaa loppumaan, vaikka luettavaa olisi mielestäni ollut vielä paljon. Lisäksi muut ensimmäisessä jaksossa käynnissä olevat kurssit painoivat päälle. Hommaa tuntui olevan aivan liikaa aikaan sekä jaksamiseeni nähden. Olin todella stressaantunut. Mielialani heittelehti laidasta laitaan nopeasti. Välillä minusta tuntui siltä, että energiaa lukemiseen olisi hirveästi ja olin hyvällä asenteella menossa kohti kirjoituksia. Useimmiten kuitenkin tuota energiapiikkiä kesti maksimissaan tunnin, jonka jälkeen purskahdin itkuun ja menin aivan toimintakyvyttömäksi. Hermoromahduksia saattoi olla useita päivän aikana.

Kun energia ja jaksaminen olivat aivan tapissa, aika tuntui kuluvan todella hitaasti. Pystyin vain odottamaan, että kirjoitukset olisivat ohi ja saisin taas edes hetken levähtää. Elo-syyskuu kuitenkin kului ja pian oli itse kirjoitusten aika. Lopetin lukemisen paria päivää ennen kirjoituksia, sillä minun oli pakko yrittää päästä edes vähän eroon tästä stressaantuneesta mielentilastani. Minulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että jotain on jäänyt opiskelematta ja että voisin vähän vielä kertailla. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin kansantauteja ja ruotsin kielen sivulauseen sanajärjestystä.

Ensimmäisenä vuorossa minulla oli terveystiedon ylioppilaskoe. Jännitän aina todella paljon uusia tilanteita ja niin jännitin tätäkin. Edellisenä päivänä olo oli levoton enkä saanut yöllä juuri nukuttua. En tiennyt yhtään mitä odottaa. Kokeiden jälkeen tajusin kuitenkin jännityksen olleen aivan turhaa.

Ylioppilaskokeista puhuttaessa saa yleensä sellaisen kuvan, että kokeet olisivat ylitsepääsemättömän vaikeita. Olin jännittänyt koetta ja ollut varma, etten selviäisi siitä. Olin kuluttanut kaikki energiani harjoittelussa ja aiheuttanut itselleni aivan liiallista stressiä niiden takia. Koetilanteessa kuitenkin huomasin, että olin ollut aivan turhaan huolissani. Totta kai kokeet olivat normaalia kurssikoetta laajempia ja vaikeampia, etenkin ruotsin ylioppilaskoe tänä syksynä tuntui haastavalta. Ylioppilaskokeet eivät kuitenkaan ole mahdottomia ja niistä selviää, jos vain jaksaa edes vähän paneutua lukemiseen. Minusta ylioppilaskokeista pelotellaan liikaa ja ne aiheuttavat opiskelijoille aivan turhaa stressiä. Tajusin myös, että kaiken opiskelun ei tarvitse olla vain yo-kokeita varten. Ylöjärven lukiossa olen oppinut paljon monenlaisia tärkeitä taitoja, joita tulen elämässäni tarvitsemaan.

Tästä viisaampana minun on hyvä jatkaa kohti kevään ylioppilaskirjoituksia, jossa minua odottaa vielä kolme koetta.  Neuvoni kaikille kirjoittaville on yrittää olla stressaamatta turhia. Lukeminen ylioppilaskokeisiin on tärkeää, mutta siitä ei tulisi ottaa niin suuria paineita, kuin itse tein. Aiheutin näin vain hallaa omalle terveydelleni. Luota siis osaamiseesi, lukiolainen!

Eveliina Nordman, abi

Miten erotaan ystävästä?

 

Joskus parhaankin ystävän seura voi kyllästyttää. Voi tuntua siltä, ettei haluaisikaan enää olla aina “me”, vaan joskus myös “minä”. Joskus voi huomata ajattelevansa, milloin on edes viimeksi ajatellut itseään yhtenä ihmisenä, ilman bestistä.

Niina Hakalahden kirjoittamassa kirjassa Sydänystävä (2014) äidinkielenopettaja Minnalle käy juuri niin. Hän on ollut parhaan ystävänsä Kaisan kanssa kuin paita ja peppu kouluajoista asti, mutta pikkuhiljaa hänelle tulee tunne, ettei Kaisan tarvitsisi sittenkään olla niin lähellä häntä ja hänen perhettään. Mutta miten ottaa etäisyyttä ystävään, joka kokee olevansa melkein kuin perheenjäsen, varsinkin kun molempien miehet suunnittelevat innoissaan yhteiseen paritaloon muuttamista?

Minnan elämä ei ole helppoa. Ystävyysongelmien lisäksi arkea hankaloittaa dementoituva äiti, omaa paikkaansa maailmassa etsivä teini ja piiputtava avioliitto liikuntahullun Tomin kanssa. Minna on rauhaa rakastava ihminen, joka ei voi sietää riitoja, joten hän yrittää kaikin tavoin estää ja rauhoittaa konfliktitilanteet. Tämä taas ärsyttää Tomia, jonka mukaan Minna ei kasvata kunnolla heidän poikaansa, kun ei pane tälle ikinä vastaan. Sydänystävässä Minnan maailman kautta käsitellään vaikeitakin aiheita, kuten päihteitä, mielenterveysongelmia ja perheväkivaltaa. Kirja ei tunnu kuitenkaan raskaalta lukea, sillä asioista kerrotaan varsin neutraalisti ilman sen kummempaa kuvailua tai tunteilua.

Hakalahti käyttää kirjassaan melko paljon vertauskuvia, esimerkiksi lauseessa “ulkona satoi lunta kuin jäistä riisiä”. Välillä hän myös sitoo asioita toisiinsa vain kirjoittamalla kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa peräjälkeen, jolloin lukijalle tulee kuva, että ne kuuluvat jotenkin yhteen. Pidin Hakalahden konstailemattomasta, reilusta kirjoitustyylistä ja kielestä. Hän kertoo asiat yksinkertaisesti niin kuin ne ovat, yrittämättä kaunistella tai saada aikaan erityisen runollista kieltä.

Kirja saa ajattelemaan elämää monella tapaa. Minnan ajatusmaailmaan pääsin ainakin itse hyvin sisään, ja vaikka jotkut hänen tekemisensä tuntuivat todella typeriltä, pystyi kuitenkin ymmärtämään, miksi hän toimi niin kuin toimi. Toisaalta joistain kirjan henkilöistä jää aika laiha ja yksipuolinen kuva, kuten Kaisan miehestä Jussista tai Minnan ja Tomin pojan, Leevin, ystävistä.

Minnan ihmissuhdesotkujen seurauksena mieleen hiipii väkisin ajatus, miten paljon ihmissuhteiden eteen täytyykään tehdä töitä. Ja miten paljon täytyisi joustaa, osata tulla toista vastaan puolin ja toisin ja tehdä kompromisseja. Ei ole leikin asia, kuinka me toisiamme kohtelemme, varsinkin kun emme tiedä, kuinka vaikeaa toisella voikaan olla juuri sillä hetkellä.

Minut sai tarttumaan tähän kirjaan Pirkanmaan lukudiplomi, jota suoritan yhtenä lukion kurssina. Se on itsenäisesti kotona suoritettava kurssi, jossa täytyy lukea 12 kirjaa ja tehdä niistä jokin tehtävä, ja aikaa on koko lukioaika, eli kolme vuotta. Kirja siis kauniiseen käteen ja lukulasit nenälle kaikki, joita vähänkin kiinnostaa suorittaa tällä tavalla yksi kurssi! Ja vaikka kaikki muutkin!

Sydänystävä on ehkä suunnattu enemmänkin aikuisille, mutta nappasin sen kirjasto Leijasta mukaani sen takia, että sen nimi kuulosti hyvältä ja löysin sen nopeasti. En usko, että siitä on haittaakaan, jos joskus lukee vähän erilaisille kohderyhmille kirjoitettuja teoksia. Päinvastoin, ehkä se voi auttaa ymmärtämään asioita eri näkökulmista ja tuoda mukavaa vaihtelua.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni ihan okei. Välillä lukeminen tuntui hieman tylsältä, eikä kirja imaissut mukaansa tai saanut niin koukkuun, että olisin halunnut lukea sen suoraan yhdeltä istumalta. Siinä oli kuitenkin hyviäkin puolia ja se herätti ajatuksia, mutta ei jäänyt sen kummemmin mietityttämään. Voisin silti suositella teoksen lukemista vaikka kaikille, sillä siinä käsitellään hyviä aiheita, ja se näyttää, mitä kaikkea ihan normaalien perheiden kulissien takana voikaan olla.

Emmi Niemi, 1. vuoden opiskelija

 

Unforgettable experience!

 

Moi, my name is Amelie and I`m from Germany. I was here in Ylöjärvi for four weeks, from August the 11th to the 10th September. And yes, I can say I really enjoyed the time. In this case, “Kiitos” to everyone, who made this such an unforgettable time.

Why Ylöjärvi? I can`t answer this question. It was luck, I think. But I love Finland, it is absolutely my favourite country. I adore the finnish people, the landscape and now also the (a little bit different) daily finnish life. The language is so amazing. I wanted and still want to learn it.

I can`t tell you everything I did here. It would be too much. I was so often in Tampere for sightseeing, shopping, eating and so much more. Of course, I also visited “Särkänniemi”. (Thank you Saana for that wonderful day!) When you`ve been in Finland but you haven`t been in a cottage, you weren’t really in Finland. So I was really happy to have the opportunity to spend two weekends in two different and very nice cottages. That was the best surrounding to calm down and fill up my energy level. Of course I was doing a lot also in Ylöjärvi like playing miniature golf and so on. 

Your school ”Ylöjärven lukio” is really nice. The most important thing, the food is mostly really good. In my school in Germany it`s so much worse. And the school starts 15 minutes later than I`m used to. That`s like a little dream. But there aren`t so many significant differences between german and finnish schools. In Finland the lessons are long, often too long. (Whole 30 minutes longer than in Germany!) It`s boring especially when you don`t understand one word. But every moment I felt very welcome. And the teachers can deal with technic. That`s something very new for me.

This time was one of the best experiences I have already made in my life. I`m not able to say “that was definitely the best”, but the whole four weeks were just perfect. This is an experience I will never forget. When I should enumerate one thing that has made me the most happy, I can say without much thinking: “Of course the wonderful people I met here.”

Kiitos kaikesta!

Amelie

Tervetuloa meidän lukioon!

 

Uusi kouluvuosi on taas polkaistu käyntiin ja meillä on luvassa monia mukavia tapahtumia. Keväällä opiskelijakunnan hallitus ehti järjestää muun muassa salibandyturnauksen ja kuplajalkapallolajikokeilun sekä rahoitti penkkareita ja opiskelijoiden stipendejä. Tänä syksynä opiskelijakunnan hallitus järjestää futsal-turnauksen ja kenties kyvyt esiin -tapahtuman sekä osallistuu lukion jokavuotisen virkistysteemapäivän eli SunPäivän suunnitteluun. Syyslukukausi huipentuu sitten joulukuussa yleiskokoukseen, jossa opiskelijakunta valitsee uuden hallituksen. Yleiskokouksessa on perinteisesti vieraillut myös esiintyjä.

Kokemuksesta voin kertoa, että Ylöjärven lukiossa on monipuoliset opiskelumahdollisuudet, joita yrittäjyyslinja ja Tredu lisäävät entisestään. Tarjolla on myös paljon toimintaa opiskelujen oheen ja tekemistä hyppytunneille moneen makuun. Lukiolta löytyy muun muassa oma kuntosalinurkkaus, kirjasto, kahvio, pingis- ja biljardipöydät sekä opiskelijakunnan hallituksen sponsoroimia välipala-automaatteja.

Opiskelijakunnan hallitus on tärkein linkki opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan välillä ja edustaa opiskelijoita opekokouksissa ja opiskelijahuoltoryhmässä. Tuemme mielellämme erilaisia kouluviihtyvyyttä edistäviä hankkeita ja otamme vastaan toiveita sekä tapahtumista että tavarahankinnoista. Opiskelijakunnan hallitusta voi lähestyä vaikkapa Instagramin välityksellä osoitteessa instagram.com/yyhallitus.

Toivotan kaikille uusille ja vanhoille opiskelijoille mukavaa syksyä!

Simon Paldanius

opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja, abi

P.S. Kuva on viime talvelta, sillä uudempaa ei ole ehditty vielä ottamaan.

Enää ei paperi kahise

Valovuosi oli muinoin nimeltään Y-Block eli vapaasti muotoiltuna Ylöjärven lukion pölkkypäinen vuosilehti. Sitä ennen se oli perinteinen opettajien kokoama monistettava vuosikirja. Nyt ei käännellä enää paperilehtiä, vaan seurataan blogia. Tässä välissä toimittajakurssilaisten juttuja ehdittiin parin vuoden ajan julkaista irrallisina koulun kotisivuilla ja Facebookissa, mutta jatkossa tämä sama blogi päivittyy vuodesta toiseen.

Noin kymmenen vuotta sitten Y-Blockin (vuosilehti 2007-2008) pääkirjoituksessa todettiin seuraavasti: ”Pieni koulumme on tämän vuoden aikana kerännyt mainetta ja huomiota ympäri Suomea. Esimerkiksi Y-linjamme on saanut myönteistä palautetta sekä pokannut erilaisia palkintoja Ylöjärven rajojen ulkopuoleltakin.” Seuraavana vuonna ensimmäiset Y-linjalaiset valmistuivat ylioppilaiksi. Nyt tuo pääkirjoitus tuntuu kuin ennustukselta. Ylöjärven lukio on todella jatkanut edelläkävijän polullaan ja onnistunut uudistumaan. Lukiollemme on annettu valtakunnallinen yrittäjyyden erityinen koulutustehtävä, ja yrittäjyysopintoja suorittaa nykyään moninkertainen määrä alkuasetelmiin verrattuna. Lisäksi koulumme on profiloitunut tiimioppimisen kehittäjänä ja modernien opiskeluympäristöjen ennakkoluulottomana hyödyntäjänä. Koulutuskeskus Valon upeat tilat ovat mahdollistaneet kiehtovia pedagogisesti luovia kokeiluja – välillä on larpattu, opiskeltu liikkuen, etäopiskeltu ja tehty yhteistyötä monenmoisten tahojen kanssa!

Saapa nähdä, mitä koulullemme kuuluu vuonna 2028. Luulen, että hyvää – ja jotain sellaista, jota emme osaa nyt edes kuvitella. On ilo työskennellä innostavassa, eteenpäin katsovassa ja alati oppimaan valmiissa työyhteisössä!

Taru Kumara-Moisio

Ylöjärven lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja jo vuodesta 2006, toimittajakurssilaisten luotsaaja

Tervetuloa uudistuneen verkkolehden pariin!

Ylöjärven lukion verkkolehti Valovuosi kokoaa juttunsa jatkossa tänne blogi-muodossa. Koulumaailmaan liittyviä tekstejä julkaistaan ympäri vuoden – siis sitä mukaa, kun toimittajamme saavat niitä tehtyä. Blogia toimittavat Toimittajakurssin ÄI13 valinneet opiskelijat ohjaajansa kera sekä satunnaiset vierailevat tähdet. Jos haluat mukaan kirjoittamaan ja kuvaamaan, ota yhteyttä äidinkielenopettajiin! Toimitus toivottaa oikein innostavaa syksyä 2018 kaikille lukijoillemme: Ylöjärven lukio rocks – meidän koulu on kuuluisa ennakkoluulottomasta kokeilukulttuuristaan, joten monenlaisia kiinnostavia juttuja on taatusti tulossa!