In English Auf Deutsch

Valovuosi

Ylöjärven lukion blogi

Arkisto - maaliskuu 2019

Ajatuksia luovuttamisesta

Aika varmasti jokaisella on joskus ollut sellainen tunne, että ei vain jaksa, eikä jaksaisi enää sekuntiakaan. Tekisi mieli luovuttaa elämässä vaikeiden hetkien edessä ja lyödä hanskat tiskiin, koska tuntuu siltä, että mikään ei onnistu, kaikki on mahdotonta ja kaikki, mitä ympärillä näkyy, on vain enemmän ja enemmän epätoivoista. 

 

Muista, miksi on unelmia

Epätoivon hetkellä huomaa sen, miten alkaa kysellä itseltään samoja kysymyksiä toistuvasti: Miksi edes aloitin tämän? Mikä tässä on niin tärkeää, että jaksaisi tehdä töitä sen eteen? Mikä saa ihmisen uskomaan itseensä silloin, kun kukaan muu ei usko? Miksi luovuin edellisen kerran jostain tämän takia?  

Mutta näiden kysymysten avulla muistaa useasti ne syyt, miksi ylipäätään aloitti, ja jotenkin sen pienen voiman avulla jaksaa nostaa pään pystyyn ja jatkaa yrittämistä. Tässä kohtaa elämää ehkä muistaa sen, kuinka omia unelmia ei saavuteta unelmoimalla vaan tekemällä jotakin niiden eteen. Jos unelmasi ovat oikeasti merkityksellisiä sinulle, jaksat jatkaa töitä niiden edistämiseksi ja lopulta saavuttamiseksi.

Ihminen voi palaa loppuun, olla siinä vaiheessa, jossa aikoo luovuttaa tai vaikka mitä, mutta unelmat merkitsevät enemmän kuin se uupumus, sillä ne ovat syitä jatkaa eteenpäin eivätkä ne katoa. Ei kukaan ole ikinä luvannutkaan unelmien toteuttamisen olevan helppoa, sillä jos se olisi, kaikki tekisivät niin, eikä unelmilla olisi enää niin suurta merkitystä. 

 

(Internetistä voi löytää elämänohjeita sivukaupalla – luovuttamisestakin.)

 

Älä roiku menneessä

Vaikka aina sanotaan, että ikinä ei saisi luovuttaa, en voi kuitenkaan itse allekirjoittaa sitä, koska joissakin tapauksissa voi tehdä jotakin paljon hyödyllisempää jättämällä edellisen asian kesken. Täytyy kuitenkin tietää, millaisissa tilanteissa voi luovuttaa, sillä jos asia on sinulle erittäin tärkeä ja merkityksellinen ja luovutat sen suhteen, olet häviäjä. Mutta jos huomaat itsesi tekemässä jotakin, johon olet päätynyt, koska egosi ei vain kestänyt kieltäytyä siitä ja asia ei oikeasti ole tärkeä, niin luovu siitä, sillä silloin teet jotain, mikä ei hyödytä sinua itseäsi, mitään eikä ketään. 

 

 

Näissäkin tilanteissa, kun voisi luovuttaa, luovuttaminen voi tuntua vaikealta, koska olemme luoneet ympärillemme sellaisen kuvan, että luovuttaminen on noloa. Luovuttajana ehkä haluat valita itsellesi vain helpomman tien etkä tiedä, mitä haluat elämältäsi. Mutta jos kuljet sellaista tietä pitkin, mikä ei vie sinua minnekään, uskalla vaihtaa suuntaa ja tehdä sitä, mitä itse haluat, ja toteuta niin omia unelmiasi.

Tulet varmasti menestymään elämässäsi paremmin niillä asioilla, joista itse pidät ja joiden eteen olet halukas tekemään töitä, jopa niissä tilanteissa, kun ei vain jaksaisi. Ei kannata roikkua menneessä vaan mennä eteenpäin, koska lopputuloksena elät vain itseäsi varten ja omaa elämääsi, joten tee siitä sellainen kuin itse haluat sen olevan.

 

Julia Mustajärvi, 1. vuoden opiskelija

 

Toista kertaa wanhojentanssien pyörteissä

Olen abiturientti, mutta osallistuin siitä huolimatta wanhojentansseihin myös tänä vuonna, koska kurssilla oli liian vähän tyttöjä. Liikunnanopettaja pyysi muutaman abin mukaan pari viikkoa ennen itse tansseja. Koska osasimme tanssit jo valmiiksi, harjoitteluun ei tarvittu aikaa toisin kuin esimerkiksi ykkösluokkalaisilla.

Tanssit ovat monelle lukiolaiselle tärkeä ja ikimuistoinen hetki. Monet odottavat wanhojentansseja monta vuotta. Itse muistan jo alakoulussa ihastelleeni tanssijoiden hienoja mekkoja.

 

Valmistautumisstressiä

Siitä asti, kun aloitin lukion, on tuo ”prinsessapäivä” ollut ajatuksissani ja monien ystävien kanssa siitä on puhuttu. Monet sopivat tanssiparinsa jo ensimmäisenä vuonna lukiossa (minä mukaan lukien). Tämä tärkeä päivä aiheuttaa monelle nuorelle paljon stressiä ja pohdintaa siitä, onnistuuko kaikki halutulla tavalla. No, kahdet tanssit kokeneena voin sanoa, että tuskin. Jonkun mekko ei olekaan sopiva ja useat mokaavat tanssiaskeleissa. Kaikesta huolimatta wanhojentanssit ovat suurimmalle osalle lukiolaisista ihana päivä eivätkä mokat oikeasti haittaa.

 

 

En muista tarkkaan, paljonko omat wanhojentanssivarusteeni maksoivat. Mekkoon meni ehkä 300 euroa, ja kampaus maksoi muutaman kympin kampaajalla. Tottakai rahaa kului myös meikkien ostamiseen ja kenkiin. Koin päivän kyllä kalliiksi, mutta sanoisin, että se oli sen arvoista (varsinkin kun tanssin samalla mekolla vielä toisen kerran). Abivuonnani wanhat eivät maksaneet ollenkaan, koska en ollut saanut mekkoani myytyä, joten uutta ei tarvinnut ostaa. Ystäväni laittoi hiukseni, joten siihenkään ei mennyt rahaa.

 

Odotettu päivä

Omat wanhojentanssini olivat omasta mielestäni ihanat ja todella odotetut. Päivä alkoi aikaisin kampaajalla, minkä jälkeen ryhdyimme ystäväni kanssa meikkaamaan ja laittautumaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi sitä kyllä voinut nukkua pidempäänkin silloin, koska aikaa jäi kuitenkin runsaasti. Mekkojen pukemisessa meillä oli myös muita apulaisia, kuten äitimme ja siskomme. Monen tunnin laittautumisen jälkeen lähdimme koululle, jossa ensimmäiset tanssit tanssittiin.

Ennen itse tansseja räpsimme paljon kuvia ja kaikista tanssijoista otettiin myös iso ryhmäkuva. Ensimmäiset tanssit esitettiin kotiväelle. Muistan jännittyneen, mutta innostuneen ilmapiirin käytävässä, jossa odotimme tanssien alkamista. Kun tanssit vihdoin saatiin alkuun, niin jännitys alkoi hälvetä. Meillä oli todella hauskaa ja nautimme tanssimisesta koko sydämistämme.

 

 

Monta esiintymiskertaa

Toisena päivänä saimme esiintyä muun muassa ala- ja yläkouluille. Muistan, kun monet alakouluikäiset lapset katselivat hienoja pukuja ihastellen ja miettien, minkä mekon itse haluaisivat. Viimeinen tanssi esitettiin omalle koululle. Siinä kohtaa kaikki jännitys oli jo poissa, koska olimme tanssineet jo niin monta kertaa. Myös wanhojen jatkot olivat jo mielessä. Tärkeintä oli, että pidimme hauskaa ja vedimme täysillä.

Wanhojentanssit olivat ehdottomasti yksi hienoimmista päivistä lukiossa!

 

Eerika Klemettilä, abi