Ylöjärven lukio

Ylöjärven lukio toimii Ylöjärvellä, vuonna 2012 valmistuneessa Koulutuskeskus Valossa. Koulumme nykyaikaiset ja viihtyisät tilat mahdollistavat monipuoliset ja tehokkaat opiskelutavat.

Lukiomme tarjoaa laadukasta opetusta monipuolisin opetusmenetelmin. Olemme edelläkävijöitä tiimioppimisen ja tietotekniikan hyödyntämisessä lukio-opinnoissa. Kansainvälisyystoimintamme on vilkasta ja koulumme Yrittäjyyslinja tuo ainutlaatuista lisämaustetta lukio-opintoihin.

Toisista välittäminen, huolenpito ja yhdessä tekeminen ovat meille tärkeitä ja juuri ne tekevät oppimisympäristöstämme valoisan. Mitä paremmin koulussa viihdyt, sitä paremmin jaksat opiskella!

 

 

Hae uudistuneelle Yrittäjyyslinjalle! Saat ainutlaatuisen tilaisuuden opiskella yrittäjyyttä muun lukio-opiskelun yhteydessä. Olemme toinen Suomen kahdesta yrittäjyyslukiosta, ja tämän erityisen koulutustehtävän mukainen uusi Yrittäjyyslinja alkaa elokuussa 2018.

 

Katso koulumme ruokalista tästä!

 

25.5.2018

Pistemuutoksia toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten yo-kokeiden arvosteluun. Opiskelijoille, joita korotus koskee, on lähetetty Wilma-viesti

YTL:n tiedote kokelaille: Pistemuutoksia toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten kokeiden arvosteluun

Päivittyneet pisteet ja arvosanat ovat katsottavissa Wilmassa.

Lukioiden tekemien tarkistuspyyntöjen ja sensorien tekemien ensimmäisten tarkistusarvostelujen yhteydessä on selvinnyt, että joissakin toisen kotimaisen kielen ja vieraan kielen kokeissa viimeisin produktiivisten vastausten pisteitysluettelo oli jäänyt ajamatta arvosteluun. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 7800 koesuorituksen kokonaispisteet nousevat vähintään yhdellä pisteellä ja noin 500 koesuorituksen arvosana nousee. Yhdenkään kokelaan kokonaispisteet tai arvosana ei laske.

Pisteet ovat voineet nousta alla mainituissa kokeissa:

  • toinen kotimainen kieli, ruotsi, keskipitkä oppimäärä (suomenkielinen koe)
  • toinen kotimainen kieli, suomi, pitkä oppimäärä (ruotsinkielinen koe)
  • ranska, pitkä oppimäärä
  • ranska, lyhyt oppimäärä
  • espanja, pitkä oppimäärä
  • espanja, lyhyt oppimäärä
  • englanti, pitkä oppimäärä (ruotsinkielinen koe)
  • englanti, lyhyt oppimäärä

Muuttuneet arvosanat on otettu huomioon lukioille lähetetyissä todistuksissa. Myös korkeakoulujen opiskelijavalinnalla on käytössään päivitetyt tiedot. Koska korkeakoulut ovat saattaneet käyttää vanhempia arvosanatietoja opiskelijavalinnassaan, kannattaa hakijoiden tarkistaa, mitä arvosanatietoja valinnassa on käytetty, jos arvosanatiedoissa on tapahtunut muutoksia. Mikäli opiskelijavalinnassa on käytetty vanhentunutta tietoa, kannattaa asiasta olla yhteydessä korkeakoulun hakijapalveluun.

Toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten kokeista tarkistusarvostelupyynnöt on mahdollista jättää 14 päivän kuluessa siitä, kun kokelaalla on ollut tilaisuus saada tieto muuttuneesta arvostelusta. Lautakunta tulkitsee, että tieto vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen arvostelusta on ollut kokelailla 28.5., ellei perusteluista muuta ilmene.

Ylioppilastutkintolautakunta pahoittelee tapahtuneesta lukioille ja kokelaille aiheutuvaa ylimääräistä työtä.

 

Lue lisää

18.5.2018

Ylioppilasjuhla Valon liikuntasalissa lauantaina 2.6.2018 klo 10. Harjoitukset pe 1.6.18 klo 16-17 Valon liikuntasalissa; yo-lakki mukaan.

Ylioppilaiden tulee olla lauantaina paikalla viimeistään klo 9.40. Tilaisuuteen max 4 vierasta/ylioppilas. Juhlan kesto 1,5-2 tuntia.

 

 

 

Lue lisää

18.5.2018

Onnittelut Ylöjärven lukion uusille ylioppilaille

Oskari Aatinen, Lotta Ahomäki, Sofia Alanen, Erika Aliska, Aleksi Anttila, Jani Anttonen, Camilla Enqvist, Toni Fürpass, Ida Gullsten, Henna Hakala, Annu Havela, Sylvia Heikkilä, Julius Hirvonen, Ida Holm, Lauri Huutoniemi, Elmo Hynninen, Daniel Härö, Eino Ilonen, Milla Jokinen, Salli Joutsenvirta, Jaakko Järvenpää, Oskari Jäättelä, Sanni Kaaja, Lauri Kalliomäki, Noora Kariluoma, Aino Kaunisto, Joonatan Kemppinen, Janina Kinnari, Jenni Kinnari, Tuomas Kivimäki, Noora Klemetti, Pinja Kolehmainen, Säde Konttinen, Lilli Korhonen, Minka Koskenheimo, Helmi Koskinen, Lauri Koskinen, Vilma Kuusi, Saara Kuusijärvi, Rony Kuutti, Jesse Laakso, Iina Lahdensuu, Harri Lahtinen, Meeri Lahtinen, Roope Lapiolahti, Kalle Lehtola, Lasse Leppiniemi, Teemu Leppäsalko, Ida Lohtander, Nea Luotonen, Milla Mettiäinen, Juho Mettänen, Eveliina Muhonen, Noora Mutanen, Erika Nevanranta, Alisa Niemi, Heikki Nieminen, Henna Nieminen, Riina Nousu, Milla Ohinmaa, Matilda Ohtola, Iina Olli, Jerry Ollonberg, Aaro Paljakka, Paula Paloheimo, Laura Pihlajamäki, Tuomas Pinomäki, Juulia Poskiparta, Heidi Puisto, Jasmina Puumala, Sanni Pätäri, Jesse Rajala, Jenni Riutta, Roosa Riutta, Aleksi Rosenqvist, Samuel Runn, Leevi Ruuhikorpi, Taavi Salmela, Sini Sarkola, Jutta Selin, Patrick Setälä, Sanna Sillanpää, Eetu Sinisalo, Iina Sinisalo, Ville Sinisalo, Veera Sommers, Saara Sulkala, Jani Suvela, Aino Syrjä, Anttu Taavitsainen, Suvi Tahlo, Jenni Taipalus, Lotta Tapiola, Arttu Telemäki, Ira Tiihala, Vilma Timonen, Pinja Tirkkonen, Tiitus Toivonen, Arttu Tujula, Ella Turpeinen, Salla Uusi-Illikainen, Bertta Vikman, Lydia Vilenius, Tino Vilppo, Luukas Virolainen, Petteri Viskari, Aapo Vuojolainen, Sami Vuori, Pauliina Välimäki, Wilma West, Jasmin Wilska, Reetta Yli-Hankala

Kaksoistutkintolaiset

 Anssi Antila, Roosa Illi, Janika Jokihaara, Jaakko Kotiranta, Roosa Moisio, Siiri Säynäväjärvi, Iida Tiura, Tea Äkräs

 

Lue lisää

18.5.2018

Kevään 2018 ylioppilastutkinnon tulokset ovat saapuneet ja tallennettu Wilmaan.

Tulokset löytyvät opiskelijan tiedoista kohdasta Lomakkeet-Ilmoittautuminen ylioppilaskirjoituksiin/yo-kirjoitusten tulokset.

Lue lisää

16.5.2018

Roni Luojuksen ja Roope Lapiolahden kolumni: Abivuosi

Lukion abivuoteen liittyy perinteitä, kuten abiristeily, potkiaiset ja penkinpainajaiset eli penkkarit. Viimeiseen vuoteen kuuluu myös ahkera ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen, ainakin melkein jokaisen abiturientin kohdalla, sekä ylitsepääsemätön stressi ja suorituspaineet.

 

Ensimmäisenä näistä tapahtumista järjestetään potkiaiset. Potkiaisissa lukion toisen vuoden opiskelijat ns. potkivat abit pois lukiosta, jotta heistä tulisi lukion vanhimpia opiskelijoita. Toisen vuoden opiskelijat järjestävät omien halujensa mukaisesti ohjelmaa, jossa usein abeja yritetään lähinnä nolata, mutta ei kuitenkaan kiusaamismielessä. Potkiaiset eivät kuitenkaan ole osana valtakunnallisesti toteutettuja abivuosiperinteitä, kuten penkkarit ja abiristeily, vaan potkiaisten tapahtuminen on kyseisen lukion toimintatavan tai toisen vuoden opiskelijoista kiinni järjestävätkö he sitä vai ei.

 

Penkkareita on vietetty suomessa lähes yhtä kauan kuin ylioppilaskirjoituksiakin. Tarkoituksena on juhlia abiturienttien säännöllisen koulunkäynnin loppumista, vaikka osa heistä jatkaakin koulunkäyntiä syksyllä syystä tai toisesta. Abit matkustavat kuorma-auton lavalla ympäri kaupunkiansa ja heittelevät makeisia ihmisille, jotka penkkareita seuraavat. Useimmissa lukioissa on myös tapana pukeutua erilaisiin hauskoihin asuihin kyseisenä päivänä, joissakin kouluissa kaikkien asut noudattavat ennalta määrättyä teemaa, kuitenkin suurimmassa osassa lukioista abiturientit saavat pukeutua vapaasti. Kuorma-autoihin on myös tapana kiinnittää maalauksia, joiden tarkoituksena on kertoa, minkä koulun abiturientit ovat kyseessä. Yleisiä maalauksia ovat pilakuvat tai muut ajankohtaiset aiheet, joita on sovellettu koulumaailmaan. Tämä on myös hyvä mahdollisuus abeille ottaa kantaa johonkin aiheeseen joka heitä koskee, tämä kuitenkin on jokseenkin harvinaista.

 

Ylioppilaskirjoitukset ovat myös suuressa roolissa abivuonna. Oikeastaan koko vuosihan keskittyy lähinnä ainoastaan kirjoituksiin. Ylioppilaskirjoitukset vaativat paljon valmistautumista ja siitä syystä suuri osa abiturienteista aloittaa valmistautumisen jo ennen vuoden alkua. Kirjoituksia painottavat opettajat ja mahdollisesti vanhemmatkin, joka lisää suorituspainetta entistä enemmän. Näin varoituksen sanana kaikille tuleville abiturienteille, ylioppilaskokeen auetessa tietokoneen näytölle saattaa alkaa miettimään, että olisiko ollut järkevää lukea kokeeseen tai, että enhän minä osaa vastata yhteenkään näistä kysymyksistä.

 

Jokavuotisena perinteenä toimii myös abiristeily, jota suurin osa lukiolaisista pitää lukioajan kohokohtana. Abiristeily on niin sanotun abiviikon viimeinen tapahtuma, joten sen voi kokea jonkinlaisena loppuhuipentumana. Samalle risteilylle osallistuu paljon oppilaita monesta eri koulusta, joten laiva on melko täynnä. Meno on tietenkin myös sen mukaista, sääliksi kävisi lapsiperhettä, joka epähuomiossa varaisi matkan Tukholmaan samalla risteilyllä. Onneksi risteilylle värvätään myös valvojia pitämään huolta oman koulunsa oppilaista.

 

Kaikki nämä abivuoden aktiviteetit ovat erittäin tärkeitä etenkin oppilaan henkisen puolen kannalta. On hyvä, että on joku ns. pakokeino ylioppilaskirjoitusten luoman stressikehän luota. Kirjoitukset luovat pakolta jokaiselle niitä kirjoittavalle jonkin sortin stressiä, jos heidän ajatuksiin kulkeutuu tajuaminen siitä, kuinka tärkeät kirjoitukset lopulta ovat. Itselleni se loi ainakin helpotusta kirjoituksista ja kaiken tärkeimpänä se oli hauskaa. Se oli myös hyvä ja hauska tapa viettää aikaa lukiokavereiden kanssa, koska ei ikinä tiedä, koska heitä seuraavan kerran näkee, kun kaikkien tiet vievät erisuuntaan lukion jälkeen. Joten abiristeily toimi ns. hyvästeinä joillekin meistä. Kaikkien kaikkiaan abivuosi oli erittäin mielekäs suurimmalle osalle meistä ja siitä jäi hyviä muistoja ja kehottaisin kaikkia toisen vuoden opiskelijoita nauttimaan abivuodesta niin paljon kuin kirjoituspaineet sitä sallii.

Lue lisää

11.5.2018

Lotta Leinosen kolumni: Vegaanius on uusi musta

Nuori, noin 17-vuotias hoikka tyttö tervehtii iloisena kameraa ja heiluttaa sille tuttavallisesti. Hänellä on leveä hymy ja hänen iloisen heiluntansa taustalla soi reipasrytminen pop-musiikki. Käytyään tulevan päivän suunnitelmat nopeasti läpi kameralleen hän esittelee sille suuren cantaloupemelonin. Se on ihan tavallinen yksilö, jollaisen luultavasti kuka tahansa voisi mennä hakemaan lähikaupastaan, mutta hän onnistuu käyttämään sen ylistämiseen pitkän tovin ja monta kuvakulmaa ja on niin tosissaan, että katsojankaan on vaikea kyseenalaistaa melonin mahtavuutta. ”Super fresh and hydrating!” Hän hihkuu hedelmää pilkkoessaan ja selostaa, kuinka rakastaakaan aloittaa päivänsä jollain niin makealla ja hyvää tekevällä.

Hän ei ole malli K-marketin hedelmämainoksesta, vaan tubettaja, eli video vlogaaja, Brianna Jackfruitson. Youtubeen itseään kuvaava Brianna on raakavegaani, joka lataa kanavalleen niin kevyempiä videoita päivänsä syömisistä ja lempihedelmistään, kuin pitkiä mielipiteenavauksia terveydestä ja karjataloudestakin. Hänen meloniaamiaisistaan on kiinnostunut 36 769 tilaajaa ja hänen jokaisella videollaan on usein reilustikin yli 30 tuhatta näyttökertaa. Somesta mitään tietämätönkin osaa arvata, että numerot ovat suuria, eivätkä ne ole edes kaikkien vegaani vlogaajien saamien katsoja- ja tilaajamäärien huippu! Brianna ei nimittäin todellakaan ole ainoa videoita youtubeen lataava vegaani. Heitä on kymmeniä, jopa satoja muitakin ja heistä on kasvanut oma lajinsa tubettajien joukossa.

Raakaveganismin lisäksi videoita tehdään niin fruitarismista, kuin raw till 4 – ja Mack dougal –  dieteistäkin. Ne ovat kaikki veganismin alalajeja, joita pikku eroavaisuuksista huolimatta yhdistää eläinperäisten tuotteiden välttely ja runsas kasvisten rouskuttaminen. Jo 90 – luvulla tutuksi tulleiden perusvegaanien sijaan lautasmallin lihaa ei kuitenkaan tyydytä korvaamaan esim. soijanakeilla tai tofulla. Sen sijaan koko malli luodaan kokonaan uusiksi. Suomalainen ruokapyramidi, kaksi lasia maitoa ja puoli kiloa kasviksia päivässä unohdetaan tyystin. Extreme vegaanien ruokavalio koostuu pääasiassa hedelmistä ja kasviksista, sekä pienistä määristä esim. pähkinöistä saatavia kasvisrasvoja. Toisin, kuin liki kaikki muut nykypäivän terveyssuositukset, extreme veganismi ei kavahda sokeria, tai hiilihydraatteja, vaan nimenomaan kehottaa tankkaamaan perunaa ja taateleita. Suositeltavaa olisi aloittaa aamu esim. kymmenen banaanin smoothiella- reilun sokeri ropauksen kanssa blendattuna! Ehkä kaikkein houkuttavin piirre ruokavaliossa onkin, että se nimenomaan antaa luvan syödä paljon. Milloin vain saa syödä, kunhan se tapahtuu annettujen ohjeiden rajoissa.

Youtuben videoita tuijoteltuani uskon alkavani pikkuhiljaa ymmärtää, mikä extreme veganismissa kiehtoo niitä kaikkia kymmeniä tuhansia muita kanava tilaajia. Ei ole ihme, että varsinkin nuoret tytöt, joiden elämä usein pyörii kalorien laskemisen ja pihtaamisen ympärillä kiinnostuvat siitä. Jos oikein syömisen kanssa on menneisyydessä ollut ongelmia, saattaa ainoalta vaihtoehdolta tuntua juuri se vanhat ruokailutavat kokonaan ympäri kääntäminen.  Kuva, jonka ”Päiväni Balilla” ja ”Vegaanit vatsalihakset” nimiset videot veganismista antavat on kieltämättä houkutteleva.

Timmi unelmakroppa ja rajattomat syöpöttelymahdollisuudet eivät kuitenkaan ole ainoat tekijät, jotka vegaani- ilmiön nousuun vaikuttavat. Pinnallisempien tekijöiden lisäksi vlogaajat tuovat esille myös eettiset kysymykset eläintuotteiden käytöstä ja eläinkunnan oikeuksista. He korostavat sitä, ettei vegaanius ole vain dieetti, vaan myös elämäntapa ja ideologia. Sillä kieltämättä onkin vahvoja ideologisia ja jopa uskonnollisia piirteitä. Uskontojen tavoin sen puolestapuhujia löytyy niin Briannan tapaisia avarakatseisempia vegaaneja, jotka pyrkivät levittämään sanomaansa lempeästi, kuin agressiivisempiakin kannattajia. Heihin lukeutuu mm. niin tuhansia seuraajia kuin vihaajiakin kerännyt ”Freelee the banana girl”, joka on todennut videoillaan suoraan, että lihaa syövät ihmiset eivät hänen mielestään edes ansaitsisi elää. Nainen näyttää olevan sitä mieltä, että jollei popula ala vegaaneiksi hyvällä, niin sitten pahalla ja provosoi katsojiaan haukkumalla avoimesti julkkisten vartaloita ja ruokailutottumuksia, sekä julkaisemalla rajuja videoita teurastamoilta ja karjatiloilta. Oli hän oikeassa tai ei, hänen mielipiteensä tuovat pelottavasti mieleen joitakin kiihkouskovaisten ryhmiä. Veganismista tuntuu todellakin riittävän tarttumapintaa niin vastaan, kuin puolestakin kohkailuun. On selvää, ettei se tarkoita nuorille käännynnäisillekään vain pyykkilautavatsaa. Se on otollinen ohjenuora elämälle ja varsin vahva pohja omaa identiteettiään ja ryhmäänsä etsivälle nuorisolle. Siitä tuntuu todellakin olevan tulossa trendi, joka vie seuraajiensa elämästä vähän enemmänkin tilaa, kuin Nike-lenkkarit kenkähyllyllä. YOLO-asenne on lentämässä roskakoriin kovaa vauhtia, sillä nyt kaikkia itseään kunnioittavia teini-ikäisiä kiinnostaa diabeteksen torjuminen ja Maailman pelastaminen.

En väitä, etteikö maailmaa todellakaan tarvitsisi pelastaa, tai että jäisin kaipaamaan YOLO- pipoja ja Hällä väliä- asennetta. En yritä nostaa itseäni kaiken ryhmätoiminnan ja ”kiihkoilun” yläpuolelle. Kuulun itsekin edellä mainitsemaani nuorisoon. Olen itsekin teinityttö, joka haluaa juuri samoja asioita, joita edellä luettelin: onnellisuutta, terveyttä, tarkoitusta elämälleen ja välttyä satuttamasta mahdollisimman montaa kanssaeläjää. Myönnän olevani koukussa Brianna Jackfruitsonin pirteisiin ”What I eat in a day”-videoihin. Myönnän, että ihmiskunnan siirtyminen jollei vegaaniuteen, niin ainakin lihan syönnin vähentämiseen lähitulevaisuudessa on välttämätöntä. Kärsin ympäristöahdistuksesta siinä missä moni muukin ja olen itse ajoittain lohisushiin sortuva vegaani. Tunnen pienen häpeänpiston ruokakaupassa kun törmään johonkuhun tuttuun mummuni tilaama maksamakkara kädessäni, koska olen itsekin tietoinen kuvasta jonka voin ruokavalinnoillani itsestäni luoda. Vaikka ruokaa riittää nykyään syötäväksi enemmän kuin ehkä koskaan ennen, ei siitä murehtiminen ole vähentynyt. Siitä on tullut uusi keino näyttää olevansa trendikäs, tiedostava, urheilullinen tai omaperäinen. Ei se välttämättä paha asia ole. Tuskin eläimet tai Maapallo välittävät siitä, millä motiiveilla niiden syömistä ja tuhoamista vältetään.

On kuitenkin hyvä muistaa myös, että ruokavaliolla kikkailu ei ole ainoa tai aina edes paras tapa säästää luontoa. Välillä tuosta kikkailusta on mielestäni ihan ok pitää pieni lepotauko. Vaikka toivonkin tietoisen syömisen suosimisen olevan enemmän kuin vain ohimenevä trendi, soijalatteimagoni uhallakin haaveilen toisinaan myös aikakoneesta jonnekin, missä koko pöytäseurue ruokittiin samasta kattilallisesta possupataa ja oma identiteetti piti rakentaa jonkin muun kuin annosvalinnan varaan.

Lue lisää

7.5.2018

Bertta Vikmanin artikkeli: Sosiaalinen media luo mahdollisuuksia ja paineita

Sosiaalinen media eli some on ollut jo useamman vuoden ajan vahvasti mukana keskusteluissa, eikä ole mikään ihme, että se pysyttelee vieläkin pinnalla – onhan se iso osa meidän jokapäiväistä elämäämme. Suurin osa länsimaisen kehittyneen yhteiskunnan ihmisistä käyttää nykyään sosiaalisen median palveluita, esimerkiksi Facebookia, Instagramia tai Snapchattia.  Kaikessa kätevyydessään some on kuitenkin tuonut esille myös epäedulliset puolensa, ja sillä voi olla merkittäviä haittavaikutuksia ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – erityisesti omaa identiteettiään etsivät, kasvavat nuoret kärsivät viestintäkanavien tuomista sosiaalisista paineista. Joillekin voi syntyä myös pakottava tarve julkaista säännöllisesti kuulumisiaan someen, jolloin viattomasta harrastuksesta voi tulla koukuttava pakkomielle.

Instagramia ja blogeja selatessaan on vaikea olla törmäämättä kuviin bikinivartaloista, etelän lomamatkoista ja terveellisyyttä uhkuvista ruoka-annoksista. Sosiaalisen median myötä kauneusihanteet ja arvot ovat muovautuneet entistä yksipuolisemmiksi ja vaativimmiksi. Tuskin blogien ylläpitäjät ovat julkaisuja ladatessaan ajatelleet niiden saavan aikaan niin massiivisen efektin sosiaalisessa mediassa, että tietynlaisia ominaisuuksia ja arvoja on alettu pitämään yleisinä normeina, joita jokaisen tulisi tavoitella omassa elämässään. Pitää olla menestynyt ja saavuttaa tavoitteita. Pitää omata kiinteä, lihaksikas kroppa ja syödä terveellisesti. Sosiaalinen elämä pitää olla rikasta ja siitä pitää tiedottaa myös muille ihmisille. Lista vain jatkuu, eikä ihminen näytä tyytyvän silloinkaan, kuin kaikki mahdollinen on jo saavutettu. Onko kaikki tämä tavoittelemisen arvoista, tai edes kadehdittavaa? Löytyykö elämän onni ja ilo uusista treenikamoista ja täydellisistä selfieistä?

Tilapäivitykset ja julkaisut huokuvat onnellisuutta ja ulkopuolisten silmin blogin kirjoittajan elämä vaikuttaa kadehdittavan täydelliseltä – mutta onko todella niin? Harvoin jonkun henkilön oikea elämä vastaa täysin sitä, mitä Instagram-julkaisut näyttävät meille ulkopuolisille. Julkaisut ovat subjektiivisia, joten niistä näkee vain sen puolen, mitä julkaisija on halunnut kertoa muille. Ne eivät siis kerro koko totuutta, sillä tietenkin haluamme näyttää parhaat puolemme ja jakaa parhaimmat jutut muille. Siksi nykypäivänä on erittäin tärkeää olla medialukutaitoinen, osata erottaa valeuutisten lisäksi myös Instagram-päivitykset todellisuudesta. Elämme informaatiotulvan aikakautta; jokaisesta lähteestä pursuaa tietoa, ja jos sitä ei kykene torjumaan tai lajittelemaan, saattaa eksyä tietomereen.

Ei ole tietenkään sanottua, etteikö saisi olla iloinen uusista jutuista, jakaa matkakuvia muiden ja itsensä iloksi, sekä levittää tietoisuutta terveellisistä elämäntavoistaan, sillä kaikki tämä on hyvässä tarkoituksessa jopa suotavaa. Sosiaalinen media on luonut aivan uudenlaisen ympäristön työnteolle ja harrastuksille. Pitää kuitenkin muistaa kohtuus kaikessa. Välillä on hyvä ottaa etäisyyttä viestintäpalveluihin ja jopa kyseenalaistaa omien julkaisujen tarkoitusta; onko esimerkiksi kuvan tai kirjoituksen tavoitteena saada hyväksyntää tai huomiota muilta? Onko terveellinen ja esteettisesti kaunis ruoka tehty vain kuvia varten? Kohtuullisesti ja oikein käytettynä sosiaaliset kanavat ovat loistava paikka itsensä toteuttamiselle ja uusien kontaktien muodostamiselle ympäri maailman. Parhaimmillaan kuva- ja tekstijulkaisut luovat positiivista fiilistä ja inspiroivat ihmisiä rakentavassa hengessä. On tärkeää muistuttaa aika ajoin itselleen, että sosiaalisen median luomia paineita ei tarvitse seurata, eikä Instagram-tilin seuraajamäärä määrittele ihmisarvoa.

Lue lisää

7.5.2018

Lotta Leinosen essee: Onko räppi kapinallisten musiikkia?

Suomiräppi tuntuu kuuluvan tällä hetkellä kaikkialla. Cheek, Elastinen, Mikael Gabriel ja JVG vetävät Hartwall-areenan helposti täyteen ja pyörivät niin tosi-tv-ohjelmissa, mainoksissa, kuin jopa omissa elokuvissa ja teemalehdissäänkin. Heidän biisinsä soivat radiossa, salilla, bileissä ja levyraadeissa. JVG:n Poika saunoo– biisiä kuuntelee koko kansa jääkiekko- otteluiden aikaan, eivätkä muidenkaan tämän hetken suosituimpien räppärien faniryhmät tunnu rajauntuvan tiukasti yhteen tiettyyn ikäryhmään, tai sukupuoleen.

Räppäreistä on tullut yhtä tunnettuja kasvoja kuin perinteisempienkin musiikkilajien edustajista ja heidän biisiensä soittaminen on varma valinta miltei missä tapahtumassa tahansa. Voin siis tukea väitettä siitä, että suomirap on kansan suosiossa juuri nyt. Mutta miksi? Mikä on tehnyt gangsterimaisena ja rahvaanomaisena vielä vähän aikaa sitten nähdystä rapista korrektia bilemusaa, joka maistuu muillekin kuin vain kapinoiville teineille?

Vastauksia löytyisi varmasti yhtä monenlaisia kuin fanejakin. Yksinkertaisinta ehkä olisi todeta artistien vain olevan niin lahjakkaita, että heitä on helppo ihailla. Totta toki onkin, että jokaisella tuhannen katsojan keikkoja vetävällä staralla epäilemättä on musikaalisia lahjoja. Vaikkei rap aina vaadikaan suoranaisia laulutaitoja, on siinä menestyviltä löydyttävä artikulaatiokykyä sekä musiikillista ja verbaalista lahjakkuutta. Oli kyse mistä tahansa, lahjakkuus on aina kiinnostavaa ja yleisöä vetävää.

Mikään tanssilaji, tai musiikkigenre ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa yleisöä ikuisesti. Tältäkin kannalta räpin viehätys tällä hetkellä on helppo ymmärtää sinänsä, että se on tyyliltään selvästi muista erottuva musiikkilaji. Vanhoja sääntöjä ja melodioita rikkomalla siinä on vielä tietynlaista uudenviehätystä ja kapinallisuutta. Rapartistien lyriikoissa kuuluvat murre, slangi, kirosanat ja juomalaulumainen alkoholinylistys, joita ei aina ole hyväksytty osaksi arvostettavaa musiikkia.

Kapinallisuus ja rellestys näkyvätkin vahvasti osana tämän hetken räppäreiden imagoa. Myös se on tärkeä osa suosionkasvatusprosessia taidon ohella, sillä eihän hyvääkään tuotetta saa kaupaksi markkinoimatta. Tässä onnistuneet, itsensä koko kansan tietoisuuteen brändänneet nimet, kuten Cheek ja JVG ovat mielestäni hyviä esimerkkejä ajoituksen tärkeydestä. Heidän uriensa kasvukäyrät kulkevat samoja ratoja sosiaalisen median ja Youtuben käytön lisääntymisen myötä. Esiintymiset tositeeveeohjelmissa ja pääseminen Spotify-listoille kasvattavat artistin tunnettavuutta. Nykyajan individualistinen yhteiskunta on vastaanottavainen usein yksilöinä itsensä esitteleville räppäreille. Siinä missä 90- luku vielä muistuttaa supersuosituista bändeistä, näyttää 2000-luvun edetessä olevan yhä ihailtavampaa puurtaa yksin.

Ajan henkeen sopii mielestäni hyvin yksittäisten artistien korokkeelle nosto. Fanien lisäksi he tekevät sitä varsin häpeilemättä myös itse. Suomirapin hittibiisien sanat tihkuvat itsevarmuutta ja omanarvontuntoa. Alpha Omega- biisissään Cheek on niin ”parempi, kovempi, nopeempi”, kuin ”vahvempikin” ja Elastinen Iisii- biisissään taas ”Ain edellist parempi”. Hämmentävänkin suora itsekehu omissa biiseissä on osunut vihaajienkin korviin, mutta siitä huolimatta faneja häpeilemättömillä artisteilla näyttää riittävän tarpeeksi bisneksen pyörimiseen ja musiikkivideoiden kiiltäviin autoihin sijoittamiseen. Ehkä juurikin tämä häpeilemättömyys onkin osa nykyajan artisti- imagoa tukien räppärien uhmakasta hälläväliä-asennetta. Suomessa, jossa ”turha koreilu” on perinteisesti ollut paheksuttavaa, se nähdään kapinallisuutena.

Omasta näkökulmastani suosituimmissa suomiräppäreissä on kaikissa itsetietoisen, omaa unelmaansa rakentavan ihannemiehen piirteitä. En kuitenkaan voi sanoa tätä ihaillen tai pitkäaikaisen fanin näkökulmasta. JVG:n Poika saunoo ei ole viehättänyt minua edes jääkiekkomaailmanmestaruuden voittohuumassa. Nosteessa oleva suomirap ei ole oikein herättänyt itsessäni muita, kuin outoja inhontunteita. Niiden syitä en ole koskaan vaivaantunut kummemmin pohtimaan ennen viime vuotta, jolloin ensi kertaa löysin itseni kuuntelemasta suomiräppiä ihan tosissani. Tämä ei tapahtunut edellä mainitsemieni ”ihannemiesten”, vaan erään Henri Pulkkisen, Paperi T- nimellä esiintyvän artistin kautta. Vasta Pulkkisen myötä tajusin niukasti edustetulla suomirapilla olevan muitakin puolia. Samalla aloin pohtia seikkaa, joka saattaa olla sekä syy omaan vihaani tämän hetken suosituimpia räppäreitä kohtaan, että näkymättömissä piilevä osatekijä heidän menestykseensä.

Paperi T onnistui hiipimään musiikkilistalleni salakavalasti osoittamatta mitään niistä suomiräppäreihin liittämistäni hälytysmerkeistä, jotka olisivat tavallisesti käynnistäneet ennakkoluuloni. Hän ei näyttänyt bodatulta ja miehekkäältä fitness-tuotteita mainostavan Elastisen, tai naistenkaatajana tunnetun Cheekin tavoin, vaan pikemminkin masentuneen hipin ja hevarin sekoitukselta kokomustissa vaatteissaan ja kainaloissa asti roikkuvassa tukassa. ”Sun jälkeen nimetään tauti, jokin vakava, mihin kuolee suu auki” hän puhui raskaan biitin tahtiin jopa hieman ahdistuneen oloisena, kun näin hänet ensi kertaa livenä Tampere-talolla.  Esiintymiseen ei todellakaan kuulunut tanssiliikkeitä, tai yleisön yläpuolella vaijereissa roikkumista. Musiikkivideoillaan hänet voi nähdä autoilla ajelemisen sijaan kävelemässä niiden alle ja saamassa tytöiltä tukkapöllyjä.

Pulkkisen itse kirjoittamat biisit eivät kannusta salilla, tai viritä biletunnelmaa, päinvastoin. Lyriikat rakkaudesta, katkeruudesta ja isosta miehestä itkemässä saisivat bileväen ehkä ennemminkin vaivaantumaan, kuin tanssimaan. Varmaankin tästä syystä Paperi t ei ole paisunut kaikkien tuntemaksi megastaraksi tiettyjen suomen rapskenen edustajien, kuten Cheekin ja Elastisen tavoin. Hänen musiikkivideoidensa kommenttibokseissa ”liika tunteellisuus” ja ”tunteilla mässäily” tuntuu vieroksuttavan monia, jopa ärsyttävän. Jostain syystä tällaista raakaa tunteista avautumista räppäreiden joukossa tunnutaan pitävän jotenkin liikana. Yleisö on tottunut kuulemaan juomisesta, treenaamisesti ja lätkästä, ei vikinää omista sydänsuruista. Ongelmansa aina selättävään, itsevarmaan, salilla ekana ja vikana puurtavaan, naisia kaatavaan ja urheilulliseen suomipojan ideaalimuottiin tuntuu ääneen lausumattomin säännöin sopivan liki jokainen tämän päivän menestyvä suomiräppäri.

Luotaantyöntävää tässä roolimallissa on mielestäni tämä ”uuden ajan miehen”, ja juurikin miehen, eikä naisen malli. Räppi on usein olevinaan ”kapinallista” ja ”rajoja rikkovaa” ja sellaisena se otetaan kysymättä vastaan. Yksikään tuntemani megasuosittu suomiräppäri ei kuitenkaan riko sitä maailman turvallisinta valkoisen, terveen ja maskuliinisen heteromiehen mallia, jota edustaa.

Dokaamisesta ja panemisesta laulaminen, sekä räävitön itsekehu antaa artisteista kuvan kapinallisina. He eivät kuitenkaan oikeastaan mielestäni kapinoi mitään vastaan. Mitä kapinallista on muka korostaa sellaisen yksilön upeutta, joka on ollut ihmiskunnan hierarkian huipulla jo vuosituhansia? Ehkä tämä kertookin, miksi suomiräppäreiden fanittaminen on niin helppoa. Uskon, että suomiräppärit ovat kyllä taitavia musisoijia. Mielestäni on kuitenkin surullista nähdä, että suureen suosioon näyttävät suomessa pääsevän vain ne, jotka kyseenalaistavat vähiten mitään. Olen iloinen Paperi t:stä ja monista muista iänikuisia tosimiehen ja -naisen malleja rikkovista suomalaisartisteista eri musiikin aloilla. Suomiräpin suosiota pohtiessani en kuitenkaan voi olla toivomatta lisää vaihtelevuutta sen edustajien saralle.

Lue lisää

16.4.2018

Roni Luojuksen kolumni: Ylioppilaskirjoitukset

Tänäkin keväänä lukioiden liikuntasalit täyttyivät hermostuneista ylioppilaskokelaista, jokainen heistä enemmän tai vähemmän kokeisiin valmistautuneena. Kevään edetessä jännitetään kokeiden tuloksia ja pohditaan jatkokoulutusmahdollisuuksia.

Ylioppilaskirjoitukset ovat kaksi kertaa vuodessa järjestettävä tilaisuus, jonka tarkoituksena on mitata ylioppilaskokelaiden osaamista. Kokeiden perusteella määritetään ylioppilaiden todistusten arvosanat, joiden merkitys on vauhdikkaassa kasvussa. Tätä vauhtia ylioppilaskirjoitusten arvosanat määrittävät niin sanotusti kokelaan loppuelämän. Arvosanojen merkityksen kasvu tuo myös kokelaille entistä suuremmat suoriutumispaineet, eikä kokeista stressaaminen ainakaan paranna suoriutumista.

Osaamisen vaatimustaso nousee ylioppilaskokeissa vuosi vuodelta, ja tämä osaamisen vaatimus onkin onnistuttu viemään yli rajojen. Hyvinä esimerkkeinä toimivat syksyllä 2017 sähköistynyt terveystieto sekä keväällä 2018 sähköistynyt englanti. Molemmat kokeet räjäyttivät keskustelupalstat, eivätkä mielestäni syyttä. Syksyn 2017 terveystiedon kokeessa vaadittiin enemmänkin digitalisaation ja tietotekniikan osaamista kuin itse terveystiedon teoreettista hallitsemista. Tätä on myös spekuloitu terveystiedon ”helpon aineen” maineen poistamisena.

Ylioppilaaksi päästäkseen on kirjoitettava neljä pakollista ainetta, joista on tietysti päästävä läpi. Halutessaan voi kirjoittaa enemmänkin aineita kuin nämä pakolliset, lisäksi kompensaatiopisteiden avulla on mahdollista valmistua, vaikka ei jokaisesta aineesta hyväksyttyä kirjoittaisikaan. Ylimääräisestä aineesta hylättyä arvosanaa ei tarvitse kompensoida, mutta pakollisen aineen hylätty arvosana estää valmistumisen. Tästä herääkin ainakin itselleni kysymys: ”Miksi pakolliset aineet on valittava ennen ylioppilaskirjoituksia, jos päättää kirjoittaa enemmän kuin pakolliset neljä ainetta?” Mielestäni tähän järjestelyyn tulisi tehdä muutos, sillä etukäteen kokeiden tulosten arviointi saattaa olla harvinaisen haastavaa ja pahimmassa tapauksessa kokelas valitsee pakolliseksi aineeksi jonkun, josta ei suoriudu kunnialla läpi. Tietenkin äidinkielen, yhden reaaliaineen ja yhden pitkän aineen kirjoittaminen tulee olla pakollista, mutta ruotsin kielen ja matematiikan välillä valitseminen on mielestäni täysin älytöntä.

Näin kärjistettynä koen ylioppilaskirjoitukset yliarvostetuiksi. Ne ovat loppujen lopuksi vain kokeita, jotka jokaisen ylioppilaaksi tahtovan tulee tehdä. Vähintäänkin tulevaisuudessa ne tulevat määrittelemään liian suurella asteikolla ihmisten jatkokoulutusmahdollisuuksia, eivätkä välttämättä kerro henkilön taitotasosta tarpeeksi.

Lue lisää

16.4.2018

Roope Lapiolahden kolumni: Voiko rahalla ostaa mestaruuksia?

Kevät on hyvin jännittävää aikaa joukkueurheilufanien puolesta. Kotimaisen Liigan finaalit ovat jo oven takana ja pohjoisamerikkalaisen NHL:n Playoffit ovat vasta aluillaan. Jalkapallon mestarienliigan vuotuinen spektaakkeli on välieriä ja finaalia vaille valmis. Heräsi kysymys, että miksi näissä peleissä törmätään lähes poikkeuksetta samoihin joukkueisiin, jotka ovat mestaruuskamppailuissa vuosi toisensa jälkeen.

SM-liigassa välieriin pääsivät Tappara, TPS, HIFK ja Kärpät. Viimeisen kuuden vuoden aikana välierissä ovat nämä joukkueet esiintyneet seuraavasti; Tappara kuusi kertaa, Kärpät neljä kertaa ja HIFK kolme kertaa. TPS:ltä ovat välierä esiintymiset uupuneet viimevuosina, mutta organisaatio on koko liigahistorian kolmanneksi menestynein. Tappara on eniten menestynyt ja HIFK neljänneksi. JYP on myös ollut mukana mestaruuskamppailuissa jo pitkään keräämällä neljä esiintymistä välierissä viimeisen kuuden vuoden aikana.

HIFK, Kärpät, Tappara ja JYP ovat myös Liigan varakkaimmat joukkueet. Viimeaikainen menestys ei varmaan ainakaan pahaa tee joukkueen taloudelle, mutta koska joukkueilla on enemmän pääomaa verrattuna muihin joukkueisiin, on myös enemmän varaa sijoittaa joukkueeseen. Ilves on Liigahistorian toiseksi menestynein joukkue, mutta ei ole voittanut mestaruutta vuoden 1985 jälkeen. Vuonna 1981 Ilveksen omistajuus vaihtui ja Ilveksen talousahdinkokin alkoi siitä. Voiko rahalla siis ostaa mestaruuksia? Pohjoisamerikkalaisessa NHL-sarjassa joukkueen varallisuus ei ole niinkään merkittävä tekijä mestaruuskamppailuissa, koska jokaisella joukkueella on palkkakatto, joten joukkueessa voi olla vain rajoitettu määrä tähtipelaajia.

Jalkapallossa tämä ilmiö esiintyy paljon selkeämmin. Parhaimpana esimerkkinä tästä voin käyttää kahta seuraa: Manchester City ja PSG. Manchester city voitti Englannin ykkössarjan mestaruuden 1968 ja siitä eteenpäin seura oli hyvinkin mitäänsanomaton. 1990-luvun loppupuolesta ja 2000-luvun alkupuolesta City pomppi edestakaisin englannin korkeimman ja toiseksi korkeimman sarjatason välillä, kunnes 2008 seuran osti Abu Dhabi United Group, joka on siitä lähtien sijoittanut tolkuttoman määrän rahaa joukkueeseen. Nykyään Manchester City luetaan yhdeksi maailman parhaimmiksi jalkapalloseuroiksi. Vuodesta 2008 joukkue on voittanut ykkössarjan kahdesti ja mitä todennäköisimmin voittaa myös tänä vuonna, FA-cupin kerran, Englannin liigacupin kolme kertaa ja FA community shieldin kerran. Joten rahalle on myös saatu vastinetta.

PSG on toinen jalkapallomaailman jätti joka on saanut avustusta öljymaista. Ennen vuotta 2012 seura oli voittanut kaksi liigamestaruutta. Vuonna 1986 ja 1994, eli seura oli jo Ranskan ykkössarjan kärkikamppailuissa jo mukana. Vuonna 2012 seuran osti Qatarilainen sijoitusyhtiö ja PSG on voittanut sen jälkeen neljä mestaruutta ja se luetaan myös yhdeksi maailman parhaimpiin jalkapalloseuroihin.

Kuluttajannäkökulmasta katsottuna tämä voi olla ongelma. Eikö se ala olemaan hieman tylsää nähdä joka vuosi samat joukkueet ottamassa mittaa toisistaan Mestarienliigan pudotuspeleissä ja sarjojen kärkikamppailuissa? Vuonna 2015–16 englannin valioliigasta löytyi kuitenkin valopilkku Leicester City. Leicester voitti valioliigan tuona vuonna vastoin kenenkään odotuksia. Joukkue sai maailmanlaajaa huomiota siitä ja olivat kaudella lähes lyömättömiä. Joukkue on kuitenkin jo palannut maan tasalle ja on piileskellyt kaukana englanninliigan kärkisijoista viimeiset kaksi vuotta. Palataan siis takaisin alkuperäiseen kysymykseen: Voiko rahalla ostaa mestaruuksia? lyhyt vastaus ei. Voittaakseen mestaruuksia ei riitä pelkkä pääoma, vaan pitää myös olla tarkka sen suhteen. Mihin käyttää, paljonko käyttää ja miksi käyttää.

Lue lisää

10.4.2018

Laura Immosen kolumni: Motivaatio hakusessa

On taas se aika vuodesta, kun motivaatio alkaa laskea ja mitään ei oikein saa aikaiseksi. Kotiläksyt tuntuvat liian raskailta ja kaikki valoisa aika vietetään koulussa. Moni oppilas tuntee koulussa käynnin tähän vuoden aikaan raskaalta ja oma sänky sekä nukkuminen kuulostavat houkuttelevammalta. Ainahan sitä rupeaa miettimään, että entä jos tekisi jonkun asian toisin kotona tai koulussa jotta motivaatio nousisi ja jaksaisi opiskella ahkerasti lukuvuoden loppuun asti.

Koulu voisi järjestää keväällä uuden ’’sun’’ päivän tai jonkun muun hauskan päivän, jossa saisi rentoutua tai jonkin samankaltaisen päivän, jolloin kaiken koulustressin saisi unohtaa. Oppilaitakin irtosi ehdotuksia, mitä koulussa voitaisiin järjestää motivaation nostattamiseksi. Syksyllä järjestetty ’’sun’’ päivä ainakin nostatti mielialaa ja vaikka se olikin vain yksi päivä, se oli jotain erilaista ja rentouttavaa ja auttoi siihen, että taas jaksoi tunneilla keskittyä enemmän. Jokin muukin aktiviteetti- tai ryhmäytymispäiväkin voisi auttaa.

Yksi oppilaista sanoi, että opettajien tsemppaus oppilaille nostattaa motivaatiota. Oppilaat myös jakoivat ehdotuksia siihen, mitä kotona kannattaa tehdä, jos motivaatio tuntuu olevan hukassa. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijan kehotus on, että jos tuntuu siltä, että motivaatiota ei ole, niin hyvä tapa sen takaisin saamiseen on mennä puhumaan asiasta jollekulle. Henkilö, jonka kanssa menisit puhumaan, voi olla vaikka koulukuraattori tai joku perheenjäsenistäsi.

Kotona motivaatiota voi nostattaa esimerkiksi kokeisiin lukiessa myös sillä, että jakaa koealueen sopivan pieniin osiin ja palkitsee itsensä jollain tavalla jonkin osan lukemisen jälkeen. Palkkio voi olla vaikka jokin pieni nami tai jokin muu mieltä ilahduttava asia, joka auttaa lukemaan 20 sivua lisää. Loppujen lopuksi motivaatiohan lähtee itsestä. Jos tuntuu siltä, että nyt en jaksa enkä halua, pidä pieni tauko ja jatka opiskelua. Muista palkita itseäsi välillä jotenkin siitä, että olet jaksanut tehdä sen äidinkielen esseen loppuun ja lukea niitä englannin sanoja. Kuuntele vaikka hetki lempimusiikkia tai katso hyvää sarjaa Netflixistä. Ihan sama mitä, kunhan mieliala pysyy hyvänä.

Lue lisää

3.4.2018

Pauliina Konttisen raportti ESN Winter Activities -leiristä

ESN Winter Activities Camp leirille osallistui tänä vuonna opiskelijoita Ylöjärven, Pälkäneen ja Kangasalan lukioista, sekä opiskelijoita Italiasta, Ranskasta ja Hollannista. Ylöjärven lukiosta mukana oli 11 opiskelijaa, joille vieraita tuli Italiasta, Atrista. Vieraat saapuivat 9.2., ja lähtivät 16.2.

Leiri alkoi maanantaina Ylöjärven lukiolla, jossa aluksi leikimme tutustumisleikkejä, jonka jälkeen lähdimme jäähallille luistelemaan. Luisteleminen meni kaikilta hyvin, muutamia kaatumisia totta kai tuli, mutta mitään vakavaa ei käynyt.  Luistelun jälkeen lähdimme Lamminpäähän kokeilemaan erikoisempia talvilajeja, kuten hiihtoa jättisuksilla. Lamminpäästä tullessamme menimme Eloon syömään, jonka jälkeen lähdimme vielä viettämään iltapäivää yhdessä.

Tiistaina oli Pälkäneen lukion päivä, jolloin menimme Sappeeseen laskettelemaan. Sappeessa alkuun kaikki menivät ostamaan hissiliput ja vuokraamaan välineet, jonka jälkeen kaikki lähtivät oman tasonsa mukaan rinteisiin. Puolen päivän aikaan oli lounas kodassa, jossa saimme makkaraa ja leipää. Lounaan jälkeen oli vielä aikaa laskea. Laskettelun jälkeen kaikki menivät käymään kotona, ja suurin osa porukasta vietti iltaa yhdessä Juventus – Tottenham jalkapallopeliä katsellen.

Keskiviikkona oli Kangasalan lukion päivä, jossa menimme saunaan ja avantoon, ja pulkkamäkeen. Alkuun pelasimme hankipalloa jäällä, joka oli monille uusi asia. Pelasimme pelit Suomi – Hollanti, ja Italia – Ranska, joista voittajat menivät finaaliin. Voittajat olivat Suomi ja Italia, jotka pelasivat finaalipelissä. Lopulta hankipalloturnauksen voittaja oli Italia. Useimmat lähtivät innolla saunaan ja avantoon, ja monille avanto oli uusi kokemus. Osa porukasta ei mennyt saunaan ollenkaan, ja he saivat jäädä sisään juttelemaan, tai mennä ulos. Saunan jälkeen menimme Kangasalan lukiolle syömään, jonka jälkeen lähdimme pulkkamäkeen Hervantaan. Pulkkamäen jälkeen menimme Tampereen keskustaan, jossa tarkoitus oli mennä kaupunkisuunnistusta ja nähdä Tampereen nähtävyyksiä.

Torstai menikin normaalien tuntien merkeissä, joissa vieraat olivat myös mukana. Illalla olimme vielä katsomassa vanhojen tansseja. Vieraat lähtivät perjantaina yöllä neljän aikaan, joten eivät ehtineet useammalle tunnille.

Lue lisää

17.2.2018

Laura Immosen artikkeli: Tiimijakso 2017

Tiimijakso on Ylöjärven lukiossa ykkösvuosikurssilaisille suunniteltu jakso, joka pidetään ykkösvuonna toisella jaksolla. Tiimijaksoja järjestetään myös monessa muussa Pirkanmaalla sijaitsevassa lukiossa. Tiimijaksolla jokainen oppilas opiskelee tiimeissä oman luokkansa kanssa ja annetut tehtävät tehdään opettajien jakamissa tiimeissä. Tiimijaksoon sisältyy viikkotehtäviä, yksilötehtäviä ja tiimitehtäviä. Tiimijakso kestää yhden jakson ajan, eli noin 7 viikkoa. Tiimijaksolla käydään tutustumassa erilaisiin paikkoihin, ja eri alojen asiantuntijoita käy kertomassa koululla tiimijakson opiskelijoille omasta alastaan auttaen opiskelijoita tehtävissä. Tiimijaksolla jokainen opettaja pitää oppiaineestaan yhden perusteellisen oppitunnin kullekin ryhmälle. Joka perjantai pidetään pienimuotoiset testit, jolloin testataan, mitä on opittu kuluneella viikolla.

Tiimijakso vuonna 2017 oli monen opiskelijan mukaan hauska ja oikein mukava ja tiivisti luokkahenkeä mukavasti. Tiimijaksolla oli silti todella paljon tehtäviä, ja tiimijakson jälkeinen pitkä viikonloppu oli todella ansaittu ja tarpeellinen.

Tiimijakson kaksi opiskelijaa, Saana Joutsenvirta sekä Leila Beloued, vastasivat tiukkoihin kysymyksiin tiimijaksosta:

Yksi kysymyksistä oli, mikä oli kaikkein parasta tiimijaksossa. Saana sanoi, että parasta oli se, kun sai työskennellä mukavan tiimin kanssa ja yhteistyö sujui todella hyvin. Leilan mielestä parasta oli se, kun sai tutustua luokkalaisiin kunnolla ja olla tekemisissä erittäin mukavien luokkalaisten kanssa ja nähdä heitä joka päivä.

Molempien tyttöjen mielestä tiimijaksolla olisi myös jotain pientä paranneltavaa tuleville vuosille. Perjantaitestien aiheet voisi ilmoittaa aikaisemmin, ja opettajat voisivat tarkkailla enemmän sitä, että jokainen tiiminjäsen tekisi yhtä paljon töitä. Aikataulutukseenkin tuli hieman kehitysideoita. Opettajat voisivat enemmän opettaa aikataulutusta ja sitä, kuinka tärkeä aikatauluja on noudattaa.

Tiimijakso oli silti molempien tyttöjen mielestä oikein mukava ja kiva kokemus. Leila toteaa nätisti kysymyksiin vastatessaan: ”Tiimijakso oli ihana. Oli niin hauskaa tulla kouluun, kun tiesi, että saisi viettää luokkansa kanssa aikaa.” Saanakin totesi, että oli mukava päästä kokeilemaan uudenlaista oppimismenetelmää ja tiimijaksolla oppi paljon uutta ja hyödyllistä. Pitäisikö tiimijakson sitten olla jokaisella vuodella lukiossa, vai vain ykkösvuodella? ”Tiimijakso on sellainen once in a lifetime –kokemus”, Saana vastasi.

Tiimijakso oli erittäin mukava ja hieno kokemus monen opiskelijan mukaan.

Lue lisää

2.2.2018

Tuukka Alhamon, Roope Lapiolahden & Roni Luojuksen artikkeli: Syksyn 2017 sähköiset ylioppilaskokeet

Vuoden 2017 syksyn ylioppilaskirjoituksiin tuli monta uutta sähköisenä kirjoitettavaa ainetta. Esimerkiksi ruotsi, uskonto, historia ja terveystieto siirtyivät tietokoneella kirjoitettavaan muotoon. Tämä oli abiturienttien mielestä positiivinen uudistus, sillä suurin osa lukion kursseista suoritetaan pääosin sähköisiä menetelmiä käyttäen, jolloin kynää ja paperia harvoin tarvitsi repun pohjalta kaivaa. Keväällä 2019 kaikki kirjoitettavat aineet ovat muuttuneet sähköisiksi.

Ylioppilaskokeiden sähköistymisen myötä itse kokeen tekeminen on muuttunut radikaalisti. Esimerkkinä ruotsin ylioppilaskoe, jossa on ainekirjoitusten lisäksi myös kuullun- ja luetun ymmärtämisen tehtäviä. Kuuntelutehtävät ovat ennen suoritettu eri päivänä kuin kirjallinen koe. Kaikki kokelaat tekivät kuuntelun samaan aikaan siten, että nauha on soinut kaiuttimesta, ja jokaisen on pitänyt vastata omaan paperiinsa aikavälillä, joka on siihen tarkoitettu. Syksyn 2017 sähköisessä ruotsin kokeessa kuitenkin kuuntelun sai tehdä omaa tahtia, missä välissä koetta itse tahtoi. Ääni kuunneltiin kuulokkeitten välityksellä, ja ääniraitoja sai soittaa missä järjestyksessä itse halusi, sekä pysäyttää nauhan jos siltä tuntui. Jokaiselle ääniraidalle oli oma nappi, josta sen pystyi aloittamaan. Raidan kuuntelemisen jälkeen nappia ei enää pystynyt painamaan, ellei kyseisen tehtävän ääniraitoja pystynyt kuuntelemaan useampia kertoja. Tämä kaikki mahdollisti kuuntelun tekemisen esimerkiksi viimeisenä, jos siitä ei tahtonut aloittaa.

Ruotsin kokeen tehtävissä tarvittavat aineistot löytyivät myös helposti linkkien takaa, eikä niiden selaileminen ollut erityisen vaikeaa, tai vienyt aikaa sen enempää kuin vanhassa koe järjestelyssäkään. Aineisto sisälsi myös videon, jota oli mahdollista kelata ja katsoa uudelleen niin monta kertaa kuin halusi. Kirjallisen osuuden tekemistä helpotti selkeästi tietokoneella kirjoittaminen, jolloin kirjoitusvirheiden korjaaminen, tekstin suunnitteleminen ja sijoittaminen olivat sujuvampaa kuin paperille kirjoittaessa. Myös apuohjelmat, kuten esimerkiksi LibreOffice Writer tekivät kirjoittamisesta helpompaa.

Haastattelimme muutamaa abiturienttia heidän mietteistään tästä uudistuksesta. Sami Vuori Ylöjärveltä kirjoitti syksyllä yhteiskuntaopin. Samin mielestä uudistus oli positiivinen, koska koneella kirjoittaminen oli hänelle paljon luontevampaa. Hän myös ymmärsi uudistuksen merkityksen oppilaiden sekä ylioppilastutkintolautakunnan kannalta. Useasti kokelailta vähennetään pisteitä, kun teksti on epäselvää ja sitä on vaikea arvioida.

Tamperelainen Miro Haraholma, joka opiskelee Tampereen Normaalikoulun lukion bisneslinjalla, kirjoitti kaksi ainetta syksyllä; historian ja terveystiedon. Ensimmäiset ongelmat esiintyivät hänellä jo ennen kokeen aloittamista, kun tietokoneen kuulokeliitäntä ei toiminut. Sähköisen kokeen huonoksi puoleksi Miro koki myös tehtävätyypit. Aineistot itsessään eivät tuottaneet hänelle ongelmia, vaan tehtävänannot, kuten esimerkiksi videoiden katsominen ja diagrammien piirtäminen. Miron mielestä tehtävät eivät vaatineet oppinaineen osaamista juurikaan, vaan enemmänkin tietokoneen ja tietotekniikan käyttämistä.

Kovaa kritiikkiä sai nimenomaan tuo syksyn 2017 terveystiedon koe. Kokelaiden mukaan koe oli yli vaikea ja siinä kysyttiin aivan eri asioita, kuin mitä lukion kursseilla on opetettu. Koe ei juurikaan vastannut kurssien oppimäärää, ja osan tehtävänannoista johti harhaanjohtavuudellaan useiden kymmenien pisteiden vähennykseen. Monien oppilaiden mukaan koe painotti digitalisaatiota ja tietotekniikan osaamista enemmän kuin terveystietoa. Kesällä turhaan lukeneet abit vaativat pettyneinä YTL:tä vastuunkantoa tai julkista kommentointia.

Moni terveystiedon opettajakin kritisoi suuresti koetta. Eräs opettaja sanoi koetta huonoimmaksi ikinä eikä hänen mielestään terveystiedon kirjojen sisällön osaamisella ollut minkäänlaista merkitystä. Kyseinen opettaja ei halua julkaista nimeään, koska hän pelkää, että kritiikki vaikuttaisi siten, että hänen edustamansa lukio voisi joutua silmätikuksi ja oppilaat saattaisivat kärsiä. Syy ylivaikeaan kokeeseen saattoi olla nimenomaan se, että on haluttu poistaa ”helpon aineen” leima terveystiedosta. Kokeessa kysyttiin muun muassa mielenterveydestä käsitteenä. Siinä piti myös esitellä keskeisimpiä terveysindikaattoreita. Toinen anonyymi opettaja sanoi, että ei ole ennen törmännyt tällaiseen aiheeseen. Kokeessa oli tarkoituksella harhaan johtavaa aineistoa painoindeksitaulukoista. Kokelaiden harhaan johtaminen ei ole hyvä tavoite, sillä he lähtevät luonnollisesti käsittelemään aineistoa, niin kuin tehtävänannossa sanotaan. Melun vaikutus terveyteen oli ainoa kysymys, johon oli kirjatiedosta hyötyä.

YTL:n pääsihteeri Robin Lundell vastasi terveystiedon yo-kokeen kritiikkiin. Hänen mukaan ylioppilaskokeiden arvioinnissa otettiin huomioon jokaisen vuosikurssin erityispiirteet siten, että lopullisista tutkinnon arvosanoista saadaan vertailukelpoiset aiempien ja tulevien vuosien kanssa. Lundell sanoi, että tässä vaiheessa on vaikeaa ottaa kantaa siihen, mitä ylioppilaskokelaat ovat kokeen sisällöltä ja vaikeustasolta odottaneet. Asiaan ottaa kantaa ylioppilastutkintolautakunnan sensoreiden kokous, missä päätetään arvosanat. Lundell sanoo, että jokaisen kokeen laatii ainejaosto ja kaikille aineille on oma ryhmänsä. Hän väittää myös, että koe laadittiin lukion opetussuunnitelman mukaisesti.

On useita syitä miksi sähköisiin ylioppilaskokeisiin on järkevää siirtyä. Uutisartikkelissa, ”Pysäyttävä kuva ylioppilaskokeista – ”Tämän takia haluamme sähköiset kokeet” (Aamulehti, 6.9.2016 kirjoittanut Juha Vainio) joka kirjoitettiin Helsingissä pidetyn sähköisen ylioppilaskokeen esittelytilaisuuden pohjalta, jossa ylioppilastutkintolautakunnan tuolloinen pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä perusteli ylioppilaskokeiden digitalisoitumisen kannattavuutta.

Muutos on tärkeä logistiikan kannalta, koska kokeiden toimittaminen ylioppilastutkintolautakunnasta lukioihin ja sieltä takaisin on melkoinen urakka. Ennen kokeiden siirtymistä sähköisiksi, ylioppilastutkintolautakunnasta lähti noin 20 tuhatta lähetystä vuosittain.

Vähähyyppä painottaa myös sähköistymisen pedagogisia puolia, sillä uudistuksen myötä on mahdollistettu liikkuvan kuvan ja sähköisten karttojen käyttö ylioppilaskokeissa.

Sähköisen ylioppilaskokeen uudistuksen myötä on tullut myös Ylioppilastutkintorekisterin sähköinen muoto, mihin tallennetaan kaikkien ylioppilaiksi kirjoittaneiden tiedot. Myös Lukihäiriöhakemukset, valitukset ja tutkinnon mitätöintihakemukset voi toimittaa sähköisesti.

Ylioppilaskokeiden sähköistyminen oli yleisluonteisesti myönteinen muutos, vaikka siitä saattoikin koitua osalle abiturienteista negatiivisia tuntemuksia syystä tai toisesta. Sähköisen kokeen toimivuudessa on vielä vähän parantamisen varaa, mutta pääosin kirjoitukset sujuivat ongelmitta.

Lue lisää

2.2.2018

Pauliina Konttisen juttu: Ajatuksia tiimijaksosta

Ennen tiimijaksoa meillä opiskelijoilla ei ollut kovinkaan paljon tietoa siitä, mitä oli edessä. Tiesimme, että meidät jaettaisiin tiimeihin, joissa työskentelisimme koko jakson ajan. Tiimijakso alkoi 24H-leirillä, jonka tarkoituksena oli saada meitä jo hieman tutustumaan omiin tiimiläisiimme ja saada yhteistyö sujumaan alusta alkaen. 

24H-leirin ensimmäisenä päivänä oli ensimmäiset pajat, joissa käytiin hieman läpi sitä,  mitä tulisimme opiskelemaan jakson aikana. Illalla oli tutorien pajat, joissa tarkoitus oli tutustua omaan tiimiin ja oppia toimimaan yhdessä. Seuraavana aamuna oli somepaja, jossa oli kovin hiljaista, sillä väsyneitä taisi olla enemmän kuin virkeitä valvotun yön jäljiltä. 

Alkujaksosta työskentely omassa tiimissäni sujui hiljaisesti, sillä emme tunteneet toisiamme, ja jaoimme vain tehtävät, joita tekisimme. Jakson kuluessa yhteistyömme alkoi toimia, jolloin jutteluakin syntyi enemmän, mikä hieman harhautti työskentelystä. Hyvänä esimerkkinä tästä on viikkotehtävä, jossa tarkoituksena oli kuvata uutislähetys, jonka olimme edellisellä viikolla suunnitelleet ja käsikirjoittaneet. Yli puolet kuvatuista osista jouduimme poistamaan, sillä joku nauroi tai taustalla tapahtui jotain. Viimeisillä viikoilla keskustelimme jo aika paljon työn ohessa, muustakin kuin tehtävästä. 

Tiimijaksolla tehtävää oli paljon. Joka viikolla oli yksi iso viikkotehtävä, johon yhdistyi monta eri ainetta, ja niiden lisäksi oli pienempiä tiimitehtäviä. Kaiken päälle oli vielä yksilötehtäviä, jotka kaikkien piti tehdä. Jos tehtäviä ei ehtinyt tekemään koulussa, ne jäivät kotiin tehtäväksi. Hyvä esimerkki viikkotehtävästä on uutislähetys, jossa yhdistyi kemia, ruotsi, äidinkieli, biologia ja opo. Kaikista näistä oli tiimitehtävänä rakentaa uutinen, joka tulisi mukaan uutislähetykseen. Esimerkiksi biologian uutiseen tiimitehtävänä oli keksiä uusi laji. 

Huomasin jakson loppupuolella, että vaikka keskustelu lisääntyi ja sitä tuntui olevan enemmän kuin tehtävien tekemistä, jäi meille kouluun enemmän aikaa tehdä yksilötehtäviä. Tiimijakson viimeinen tehtävä oli esitellä kaikki tiimijakson tehtävät vanhemmille avointen ovien illassa, joka piti valmistella koko luokan kanssa. Alkuun mietimme, kuka ottaa minkäkin viikkotehtävän esiteltäväkseen, ja mitä muuta kerromme tiimijaksosta. Sovimme, että jokainen tiimi ottaa parhaiten menneen viikkotehtävänsä, ja jos useammalla tiimillä on sama tehtävä, sovitaan se jotenkin muuten. Kaikkia taisi hiukan jännittää esiintyminen vanhemmille, mutta esitys meni hyvin. Tiimijakson jälkeen moni oli iloinen, että se oli ohi, ja sanoi, että tiimijakso oli kauhea, mutta omasta mielestäni tiimijakso oli mukava kokemus, ja todellakin jotain erilaista. 

Lue lisää

21.12.2017

Lotta Leinosen kolumni: Turvallinen maa, turvalliset elokuvat

Tässä kolumnissa syyllistyn samaan, kuin lukemattomat muutkin puheiden pitäjät, esseiden kirjoittajat ja keskustelujen avaajat tänä vuonna: kirjoitan meille kaikille varsin tutuksi tulleesta aiheesta, Suomen satavuotisjuhlasta ja Tuntemattomasta sotilaasta.

Olen valmistautunut tähän tekstiin koko vuoden niin siivousvälinevitsien, Hesarissa julkistettujen näyttelijöiden ruotimisen, kuin Väinö Linnan alkuperäistä romaania lukemaan painostanostavien keskustelujenkin avulla. Koen siis olevani melko valmis liittymään kanssakansalaisiini, jotka tuntuvat unohtaneen kaikki muut maailman inspiraation aiheet.

Viimeksi rupattelin Tuntemattomasta viime viikolla sen juuri nähneiden vanhempieni kanssa. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että elokuvallisena nautintona kyseessä on hieno teos. Taistelutanner on kuvakulmien, äänien ja upeiden näyttelysuoritusten kautta tuotu aivan katsojan eteen. Sekä sotilaiden pelko, että taistelutahto tarttuu katsojaan. Kyyneleet kirposivat silmiini niin ”Hakkaa päälle pohjanpoika” -repliikin kuullessani kuin kuolleen sotilaan silmin kuvattua rauhaisaa taivasta taistelutantereen yllä tuijottaessani. Aku Louhimies onnistui paremmin, kuin osasin odottaa. Sitä en voi kiistää.

Äitini ja minun puhuessa kaikista niistä jatkosodan kokeneista isistä ja esi-isistä, joita elokuva sai meidät muistelemaan, toi isäni keskusteluun kuitenkin varsin mielenkiintoisen kannan. Hän kertoi pommien ja silmien poksahdellessa muistelleensa kaikkia niitä, jotka jossain päin maailmaa kokevat samaa juuri nyt.

Isäni heittämä lause keräsi tietenkin kaikki pisteet elokuvapiirimme valveutuneimpana ja filosofisimpana jäsenenä. Se toi mielestäni esiin myös hyvin näkemyksen, johon voisimme ehkä Suomessa keskittyä enemmän. Älkää käsittäkö väärin. Kunnioitan kyllä sotaveteraaneja kaikesta sydämestäni ja herkistyn aina hieman Veteraanin iltahuudon kuullessani. Niin kuitenkin tekevät melkein kaikki muutkin suomalaiset.

Mielestä Suomen juhlavuotena oltaisi voitu ottaa huomioon ne, jotka eivät kunnioitusta, muistamista ja rakkautta jo valmiiksi saa. Tunnemme jo myötätuntoa jatkosodassa taistelleita sotapoikia kohtaan. Ehkä olisi aika levittää sitä laajemmallekin. Pakolaiset, maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat ovat ensimmäinen tämän päivän sodista kärsivä ryhmä, joka usein jää myötätuntoa paitsi. En kuitenkaan tarkoita vain heitä, tai puhu kirjaimellisesti vain sodista.

Tarkoitan kaikkia niitä ihmisryhmiä, jotka ovat Suomessa enemmän muistamisen ja kunnioittamisen tarpeessa, kuin Tuntemattoman sotilaan kuvaamat valkoiset heteromiehet – eli oikeastaan ihan kaikkia muita. Valkoinen heteromies on saanut hierarkian korkeimman aseman niin kotimaisessa elokuvateollisuudessa kuin politiikassa ja työelämässäkin. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Tom of Finland oli mielestäni jo oikeanlainen harppaus eteenpäin tuodessaan esiin alemmassa asemassa kautta historian olleen seksuaalivähemmistöjen ryhmän. Seuraavaksi voisimme mielestäni panostaa elokuvaan vaikkapa Minna Canthista ja naisten oikeuksien ajamisesta, maamme upean ja epähuomiossa hyvää vauhtia tuhoutuvan luonnon kunnioittamisesta, evakkoelämästä, romanikulttuurista, tai saamelaisista.

Tuntemattoman sotilaan kolmas filmatisointi joka itsenäisyyspäivä näytettävien aiempien versioiden ja menestyskirjan jälkeen on ehkä turvallisin hanke ikinä. Vaikka turvallisuus on jotain, mitä maassamme kaikkein eniten arvostan, voisi elokuvateollisuus mielestäni päästää siitä hiukan irti.

Lotta Leinonen

Lue lisää

21.12.2017

Bertta Vikmanin artikkeli: ESN – Tie kulttuurien ytimiin

On kirpeä syysaamu, ja aurinko on juuri kohonnut kaupunkimaiseman ylle. Istun Wiesbadenissa sijaitsevan, hieman elämää nähneen saksalaisen koulun luokkahuoneessa ja juon aamukahvia kaikessa rauhassa. Ympärillä kuuluu tasaista puheensorinaa ja tunnelma on viihtyisä. Meneillään on vuosittainen European School Network opiskelijakonferenssi, joka kokoaa yhteen opiskelijoita yhdeksästä eri maasta ympäri Eurooppaa. Yhteisenä kielenä meillä on englanti – jossain tapauksessa myös espanja, saksa tai ranska, riippuen siitä, millä kielellä kukin osaa kommunikoida.

Kansainvälisyys näkyy keskuudessamme värikkäämmin kuin moni osaa ajatellakaan, ja kasvavan monikulttuurisuuden myötä sen läsnäolo vain vahvistuu. Internationalismi ei ole pelkästään osa tulevaisuuden yhteiskuntaa – se on jo nykypäivää. Voisi sanoa, että kansainvälisyys on yksi yhteiselon edellytyksistä, sillä ilman sitä olisi mahdotonta tarttua maailmanlaajuisiin ongelmiin ja epäkohtiin, sitoa sopimuksia ja pyrkiä kohti parempaa tulevaisuutta luomalla suhteita ympäröiviin yhteiskuntiin.

European School Network

Yhteistyö on avainsana nykypäivänä, sillä monipuoliset ihmissuhteet avaavat monia ovia työelämään. Meidän lukiossamme yhteinen tekeminen korostuu kansainvälisen toiminnan merkeissä; koulussamme vierailee ympäri vuoden monia vaihto-opiskelijoita Euroopan eri kolkista – toisaalta myös meidän lukiostamme lähtee opiskelijoita tutustumaan muihin maihin. Koulussamme toimiva European School Network mahdollistaa lyhyet opiskelijavaihdot ja kansainväliset projektit muiden eurooppalaisten koulujen välillä. Tällä hetkellä järjestöön kuuluu 25 koulua, joista 7 on Suomessa, ja luku kasvaa vuosittain.

ESN-järjestö tarjoaa erinomaisen lähtökohdan lyhyille opiskelijavaihdoille, jos haluaa matkustaa ulkomaille, mutta ei halua jäädä sinne pidemmäksi aikaa asumaan. Käytännössä vaihto-opiskelija asuu yleensä 1-2 viikkoa isäntäperheessä, jonka tehtävänä on tutustuttaa vieras maan tapoihin ja kulttuuriin, jonka jälkeen tehdään vastavierailu toiseen maahan. Isäntäperheessä asuminen mahdollistaa tutustumisen suoraan kyseisen kulttuurin ytimeen, mitä ei esimerkiksi tavallisella rantalomalla pääse kokemaan. Vierailun aikana pääsee seuraamaan tavallisen perheen elämää aivan läheltä, mikä on antoisa ja mieltä avartava kokemus varmasti jokaiselle. Itse tutustumalla ja kokeilemalla voi muodostaa omia käsityksiä asioista.

Monesti ennakkoluulot eri asioita ja kulttuureja kohtaan rajoittavat meidän käsityksiämme ja tekemisiämme. Ne tekevät meistä pidättyväisiä ja saavat meidät elämään tyytyväisenä arjen mukavuusalueella, johon ei sisälly juurikaan poikkeavuuksia, kuten uusien ihmisten ja kulttuurien kohtaamisia. Ennakkoluulojen taustalla on tietämättömyys ja kokemattomuus; tuntematon asia koetaan individualistiseksi uhaksi. Vaatii rohkeutta ottaa askel omalle epämukavuusalueelleen ja kohdata uudet haasteet – kuten avata oma vieraskielinen sana-arkkunsa ja tutustua Suomen rajojen ulkopuolelta löytyviin kulttuureihin.

Matkalla maailmankansalaiseksi

Minä itse otin ensimmäisen askeleeni kohti kansainvälisyyttä tänä keväänä, kun osallistuin European School Networkin järjestämälle talvileirille, joka järjestettiin yhteistyössä suomalaisten, ranskalaisten ja hollantilaisten opiskelijoiden kanssa täällä Suomessa. Minulla oli vieraana hollantilainen opiskelija, jonka kanssa kävin mm. laskettelemassa, uimassa avannossa, luistelemassa ja katsomassa jääkiekkoa. Meillä oli niin hauskaa yhdessä kaikkien opiskelijoiden kanssa, että yhtäkkiä huomasin matkustavani Italiaan ESN – purjehduskurssille ja kaksi viikkoa tämän jälkeen Alankomaihin vastavierailulle. Suomi, jossa olin elänyt siihen asti tyytyväisenä elämääni, tuntui nyt niin pieneltä koko muun maailman rinnalla.

Suomikeskeisen maailmankuvan mukana katosivat myös turhat ennakkoluulot ja kielimuurit. Opin katsomaan pidemmälle, rajojen taakse, ja ensimmäistä kertaa näin itseni osana suurempaa kokonaisuutta. En ole ainoastaan hämeenkyröläinen, suomalainen, tai edes eurooppalainen – olen myös maailmankansalainen.  Kokemuksesta voin kertoa, että tapani katsoa maailmaa on saanut uusia perspektiivejä, sillä olen oppinut ymmärtämään vieraita kulttuureja ja vaalimaan kulttuuriperintöä osana kansan historiaa. Kun haastattelen ESN-projekteihin osallistuneita opiskelijoita, hollantilainen Talitha den Bok kertoo, että kansainvälisyys on todella tärkeää. ”Se opettaa että maailmassa on muutakin kuin oma kotimaa ja lisäksi voi tavata uusia ihmisiä ja kehittää englannin kieltä. Kansainvälisyys myös avaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia; esimerkiksi nyt minulla on suomalaisia ystäviä, joita en todennäköisesti tuntisi, jos en olisi osallistunut ESN-talvileirille helmikuussa”, hän toteaa.

ESN-opiskelijakonferenssi on järjestön kannalta jokaisen opiskelulukuvuoden kohokohta, jonne valitaan kansainvälisesti aktiivisia, avoimia ja positiivisella asenteella varustettuja opiskelijoita eri jäsenmaista. Viikon aikana luodaan ja vahvistetaan suhteita, tutustutaan maan tapoihin ja vietetään aikaa yhdessä. Vaikka konferenssissa tuotetaan yhteistyössä jotain konkreettista aineistoa kulloinkin vallitsevasta aiheesta pohtien monia kansainvälisiä teemoja, sen pääajatuksena on silti aina pohjimmiltaan hauskanpito ja yhdessäolo kielestä ja kansalaisuudesta riippumatta. Ystävyys ja yhteistyö kulkevat käsi kädessä, ja siksi suhteiden luominen ja ylläpitäminen on äärimmäisen tärkeää.

Talitha den Bok antaa neuvon kaikille, jotka miettivät vaihtoon lähtemistä tai ESN-projekteihin osallistumista: “Pidä vain hauskaa, ole avoin kaikelle ja kaikille ja astu ulos mukavuusalueeltasi kokeaksesi uusia asioita, koska se on ehdottomasti sen arvoista!”

Miksi et sinäkin lähtisi kansainvälistymään?

Bertta Vikman

Lue lisää

6.12.2017

Ylöjärven lukiolle yrittäjyyden erityinen koulutustehtävä!

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on päättänyt lukioiden erityisen koulutustehtävän luvista ja niihin sisältyvistä valtakunnallisista kehittämistehtävistä. Erityinen koulutustehtävä myönnettiin 75 lukiolle. Valtakunnallinen kehittämistehtävä myönnettiin 11 lukiolle. Päätökset on tehty Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen arvioinnin ja opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän esityksen pohjalta.

Yrittäjyyden erityinen koulutustehtävä on myönnetty ensimmäistä kertaa kahdelle lukiolle Suomessa. Toinen tehtävän saaneista on Ylöjärven lukio ja toinen Kansainvälisen liiketoiminnan lukio Helsingin Lauttasaaressa.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen mukaan Ylöjärven lukiolla on ”kokemusta valtakunnallisesta kehittämistoiminnan koordinoinnista. Vahvaa osaamista ja luja kehittämisote. Kurssisisällöt sopivat hyvin lukio-opintoihin. Laaja yhteistyöverkosto. Tilat ja maantieteellinen sijainti erinomaisia. Taloustilanne ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Hyvä yrittäjyyden opiskelijoiden määrä.”

Ylöjärven lukiossa on kehitetty yrittäjyyskasvatusta määrätietoisesti jo 12 vuoden ajan. Yrittäjyyslinjan opinnot alkavat syksyllä 2018.

Ylöjärven lukio kiittää luottamuksesta ja ottaa vastuullisen tehtävän ilolla vastaan!

 

Lue lisää aiheesta:

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote
Helsingin Sanomat
Kauppalehti
Aamulehti

Lue lisää

Lisää ajankohtaisia uutisia